Sarasvatin hiekkaa

   RISTO ISOMÄKI

    
   Kuuntelin Risto Isomäen kirjan Sarasvatin hiekkaa.

   Se oli varsin hyvä. Kuului sarjaan ”Pääsisipä äkkiä töihin tai töistä pois, että voisi jatkaa kuuntelua”.

   Kirja ei ollut jännäri varsinaisessa merkityksessä, mutta jännittävä se oli. Jos ei pidä/kestä maailmanlaajuisista uhkien spekulaatioista, ei ehkä kannata aloittaa kirjaa. Tekstissä asioiden käsittely nojautuu mielestäni pitkälle tosiasioihin, ja tämäkin esille kaivettu uhkakuvien kirjo voi olla mahdollinen.

   Kirja ei mässäile varsinaisilla murhilla tai salaliitoilla, vaan siinä kuvataan hyviä ihmisiä toimissaan, vakavista asioita, mielestäni kevyesti. Elämän kiertokulkua kuvataan taaksepäin vähän pitempänä aikajanana. Joku ruumiskin taisi tulla, mutta sehän oli pelkkä vahinko?

   En halua paljastaa varsinaista juonta, mutta osaltaan kirja selventää hyvin, mistä oikein puhutaan ilmaston lämpenemisessä. Suosittelen.

SAMULI

Rästiin jäänyttä

   Kun tässä on viime aikoina ollut kaikenlaista puuhastelua, mm. viikon metsäreissu Kainuuseen, ja muutenkin ihmisten tapaamisia, on pinkkaan kertynyt turhan monta rästiluettavaa, ja tämän blogin pitokin on venähtänyt. Aloitetaan rästien kertaaminen vaikkapa tuosta Eskon jo arvioimasta James Dickeyn kirjasta Syvä joki. Se odottaa toista lukukertaa.

   Pinossa näyttää olevan myös Arne Dahlin Juhannusyön uni. En ilman vilkaisua juuri nyt muista, olenko sen jo lukenut - nimi tuntuu tutulta. Vieraiden jäljiltä (kiitos vaan kaikille) pinoon ilmestyivät ainakin Juhani Ahon Valikoima lastuja sekä Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi.

   Viime mainitun osaan kuvitella omalle kohdallenikin, mutta tuon rajapyykin täyttymista en jäänyt odottelemaan, vaan aloitin herkullisen veijaritarinan lukemisen välittömästi - opiksi ja ojennuksesi omille tulevaisuuden suunnitelmilleni.

   Kirjastosta hankittavien luettelossa on tällä hetkellä vain yksi: Anilda Ibrahimin Punainen morsian. Sen listaaminen luettavakseni johtuu siitä, että satuin kuulemaan osittain entisen kirjapiirini nykyisten jäsenten keskustelun kirjasta. Vaikutti mielenkiintoiselta.

   Messuilla kävijäksi olen kirjautunut muistaakseni vain kolmasti: kerran vene-, kerran matka- ja kerran viininjuontimessuilla. Useissakin astetta paria pienemmissä tapahtumissa kyllä olen juossut useinkin, mm. vuosittain Tammelassa Hakkapeliitta Tapahtumassa (näin ne kirjoittavat nimensä). Kirjamessut jäivät nytkin käymättä, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta. Puolustukseksi sanottakoon vaikkapa, että tuli vieraita.

Matti

Kerjäläinen ja jänis

   TUOMAS KYRÖ

   Päivittäminen on nykyään muotia, niinpä Tuomas Kyrö on päivittänyt Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden nykyaikaan paremmin sopivaksi.

   Kyrö löi itsensä läpi Mielensäpahoittaja -kirjallaan, ja samanlaisen hyväntahtoisen huumorin merkeissä tässäkin kirjassa mennään. Jäniksen vuoden päähenkilö oli Vatanen, tässä kirjassa se on Vatanescu. Kerjäläisfirma kuskaa romanialaisen Suomeen, missä hänen on määrä ruveta mainittua ammattia harjoittamaan. Vatanescun tarkoitus on hankkia pojalleen nappulakengät, mutta ansiot jäävät surkeiksi. Firman pomo, venäläinen gansteri Jegor Kugar, hiillostaa alaisiaan ja Vatanescu tyrmää tämän.

   Ystävällisen pizzerianpitäjän rahallisen avun turvin hän pakenee Lappiin ja saa seurakseen cityjäniksen. Lapissa homma alkaa marjankeruulla. Hän eksyy ja joutuu ostokesksen työmaalle ja siellä betoninvaluporukkaan. Seuraavaksi hommaan sekaantuvat ympäristöaktivistit ja niiden mukana työmaalle tulee televisio ja lehdistö. Vatanescusta tulee julkkis ja sen ansiosta gansteri Kugar pääsee hänen jäljilleen.

   Kun Vatanescu palaa Helsinkiin, ovat vastassa tiedotusväki ja Kugar, joka puukottaa häntä. Sairaalassa hänet saadaan kuitenkin kuntoon.

   Seuraavaksi alkaa tapahtua ihmeitä. Päämisteri Simo Pahvi aikoo siirtyä presidentiksi ja tarvitsee työtään jatkamaan pätevän henkilön. Pahvin sihteeri keksii hyvän ehdokkaan, Vatanescun, jonka Pahvi nimittää pääministeriksi. Vatanescu hommaa äitinsä ja poikansa Suomeen, ja poika saa nappulakenkänsä, lisäksi Vatanescu antaa Jegor Kugarille anteeksi ja nimittää hänet idän suhteiden hoitajaksi, kukas siihen paremmin sopisi kuin gansteri!

   Ei kirja mikään mestariteos ole; helppolukuinen yhden tai kahden illan kirja, kesyä huumoria kuten Mielensäpahoittajakin.

   ESKO