3. joulukuuta 2014

Ei kaikki voi olla hunajan makeaa…


   Esikoinen ei saanut minusta hoivaajaa

    Esikoinen
    JARI TERVO
    WSOY 2013, 351 sivua

    Eihän kaikesta voi kirjoittaa, että Hyvä Suomi. Käsiini osui kaksi kirjoittajaa ja kummaltakin yksi romaani. Toinen suuri kansan suosikki eli Jari Tervo, ja toisen eli Katri Lipsosen odotetaan nousevan sellaiseksi – ei tietenkään ensin mainitun veroiseksi, mutta sinne jonnekin ja luettavaksi kuitenkin.

    Tervon Esikoista leivottiin maanantaina Myllytien lukupiirissä. Meitä oli paikalla 12. Ajattelin olevani pikimusta lammas, oikea pässi, kun en saanut otetta luettavaksi määrätystä. Yritin ja annoin olla. Niin on käynyt ennenkin Tervon kohdalla; kun ei, niin ei. 
    Aika tavalla hämmästyin, kun olimme käyneet kierroksen. Suunnilleen puolet porukasta oli itseni tavoin heittänyt leikin kesken, yksi sanoi, että parasta kirjassa oli nimi, ja yksi antoi 7,5. Melko tasaisesti kouluarvosanat asettuivat nelosen ja kuutosen välimaastoon. Ei sittenkään tarvinnut painua pöydän alle ymmärtämättömänä.
 Ei siis Jari Tervon Esikoisesta tämän enempää. Täytyy joskus vanhempana yrittää uudelleen – tiedä vaikka löytäisin puuron seasta mantelin.
 
Jäätelökauppiaan kärryt pysähtyivät

Jäätelökauppias 
KATRI LIPSON
Tammi 2012, 293 sivua
 
    Oikein kunnollisen kokoinen kysymysmerkki paisutti otsalohkoani, kun paneuduin  Katri Lipsonin toiseen romaaniin Jäätelökauppias. 
    Takasivun esittely kertoo, että tämä ”Kosmonautin kirjoittajan odotettu toinen romaani on salaperäinen kudelma, joka kietoutuu Jäätelökauppias-elokuvan ympärille”.
    
    Kudelma se todella oli, peräti sellainen, etten saanut sitä purettua. Kun en ymmärtänyt, niin en ymmärtänyt. En voinut olla ihmettelemättä, että ellei ole mitään sanottavaa, onko sittenkin kirjoitettava – kirjoitettava piittaamatta siitä, mitä paperille tulee, sanoja sanojen perään ja lauseita toisensa jälkeen. 

    Pyydän jo etukäteen kaikilta anteeksi ymmärtämättömyyttäni, mutta kun se (juoni ja sanoma) oli kudottu sellaiseksi, että langan molemmat päät olivat minulta kateissa, niin en voinut asialle mitään. Kesken en kuitenkaan kirjaa jättänyt. Niin, ja ymmärsinhän minä sittenkin sieltä jotakin. Sinne tänne oli sijoitettu puolenkymmentä (en ole varma, oliko niitä enemmänkin, vai yksi vähemmän) asiaan liittymätöntä naimakohtausta, ja ne ymmärsin – ilmeisesti sitä edesauttamaan ne siellä olivatkin. 
    En viitsi Tervon romaanin tavoin tästäkään sanoa tämän enempää. Kunhan tässä puran tuntojani ja tunnelmiani.

MATTI

     PS. Älkää suotta muistuttako, että Jari Tervo on voittanut niin ja niin paljon palkintoja. Niin on, mutta miten se tähän kirjoitukseeni liittyy? Äänestinkö väärin?

1 kommentti:

  1. Tykkäsin Esikoisesta, mutta jatkokirja Revontultentie oli minullekin liikaa, siinä oli liikaa kaikkea, mutta jaksoin hjuumorin voimalla :)

    VastaaPoista