21. elokuuta 2012

Jatkuu se...

   Kyllä lukeminenkin jatkuu, mutta ei välttämättä kesä.

   Tänne blogiin kirjajuttuja saadaan vielä odotella. Päivän verran tai pari.
   Vihjeeksi kerron Orvokki Niemisen Näen juhannusruusujen kukkivan kauniimmin sekä kuusi Seppo Jokisen Koskinen-sarjaa, viisi kuunneltuina ja yksi luettu, kaksi odottamassa. Kaikkiaan niitä on 17.

   Jokapäiväisiä juttuja on uudessa blogissani http://sukkasarka.blogspot.fi/


9. heinäkuuta 2012

Kesä jatkuu, lukeminen ei

Kesän myötä tekemiset ovat menneet... mihin lie.

Tuntuu siltä, että lukeminen ja muukin järkevä tekeminen ovat kadonnut jonnekin kauas. Olkoot nyt toistaiseksi siellä. Palataan asiaan noin kuukauden päästä. Tai hieman aiemmin, jos inspiroi.

Jotakin olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Luin Orvokki Niemisen nelosten syntymiseen keskittyvän Näin juhannusruusujen kukkivan kauniimmin ja hankin sen paksuakin paksumman ja liian pienellä tekstillä julkaistun Solzenitsyn Gulag - vankileirien saariston.










Pihan pionit parhaimmillaan.



7. kesäkuuta 2012

Tuoreita vastauksia ja kommentteja

HILKKA ja ESKO ovat vastanneet kysymyksiini:

HILKKA: ... - Ei kasvun ihmettä voita keväällä mikään. Se herkistää aina.
ESKO: ... -  Lopetin noin 5 vuotta sitten virkeänä olemisen....

ja SAMULI on lisännyt tuoreen kommentin Rosa Liksomin Hytti nro 6:een:

"...Oliko Hytti nro 6. hyvä kirja? Oli se. Naisen kirjoittamaksi se oli erittäin hyvä kirja… minun mielestäni."

27. toukokuuta 2012

Tarhapäivä ja nykyajan lapset

Luin sen Eve Hietamiehen Tarhapäivän. Tässä joitakin ajatuksia.

Jos ei ollut lukenut sitä edellistä Yösyöttöä, olisi jossakin välissä saattanut mennä niiden äitien ja työkavereiden kanssa ulalle. Jotenkin jäi sellainen kuva, että kirjassa olisi ollut tiivistämisen varaa.

Lukiessani ajattelin, että oli hyvä kun tuli tehtyä lapset ajoissa. Nämä kaiken maailman pehmolelut ja erilaiset örvelöt ovat tosiaan tätä päivää. Sampsankin lapsilla on aina puoli sänkyä lastattuna näillä lemmikeillä ja kirjoilla. En tiedä, onko tällä kiireisellä maailmalla jotakin tekemistä näiden lemmikkien kanssa. Totta on, että nykyajan lapset ovat paljon tietäväisempiä kuin me aikoinaan. Kiitos television.

En kadehti tämän päivän vanhempia, varsinkaan niitä, joilla taloudellisesti tekee tiukkaa. Lasten keskenäinen ilmapiiri on aika armoton. Vaatii lapselta aika kovaa itsetuntoa poiketa yleisestä muodista. Siinä on vanhemmat joskus kovilla, kun ottaa vielä huomioon lasten monesti nopean kasvun. Käyttäytymisrajojen asettaminen vaatiii myös vanhemmilta johdonmukaisuutta ja tietynlaista lujuutta, linjassa pysymistä.


Sinänsä kirja oli aika uskottava kertomus kaupunkilaisesta yksinhuoljaisästä, jolla ei juuri ole läheisiä, sukua tai hyvää ystäväjoukkoa tukena. Työkaverit ovat työkavereita, eikä tarhatuttujen tai asuintalon tuttavien varaan voi kovin paljon laskea.


Lopputuloksena sanoisin, että kirja kannatti lukea, mutta kyllä se Yösyöttö oli kirjana parempi.

NIILO 

21. toukokuuta 2012

Kysy mitä haluat, minä vastaan mitä haluan


Haaste 11

Anu lähetti minulle "11 ja 11 haasteen", itse asiassa enemmän: 11+11+11. Ensin pitää kertoa 11 satunnaista faktaa itsestä ja sen jälkeen vastata haastajan esittämiin kysymyksiin.

Niihin paneutuessani tuli mieleen, että tällaiseen pitäisi itse kunkin hetkeksi syventyä. Tulisi ajateltua hetken verran, millainen itse olen, eikä aina vain muita.

Aluksi siis satunnaiset faktat itsestäni:

1. En hyväksy ajattelutapaa ”ei se kuitenkaan onnistu”.

2. Pesäpalloa harrastan katsomossa Hyvinkäällä, lätkää (se oikea on Kalpa) ja futista teeveestä.

3. Tomaatteja ja kurkkuja pitää kasvaa omassa 2x2 m ansarissa, perunaa, salaattia ja muita pikkuisia pienessä kasvimaassa. Vaimolla on pioninsa ym. kukkivat kukkansa.

4. Kissa pitäisi olla, mutta kun ei enää ole. Metsästyskavereiden koirat kuuluvat kuvaan, mutta ulkoiluhenkiset eivät kerrostaloihin. 

5. Vaikka itse sanonkin, olen näppärä käsistäni.

6. Jos pitää mennä teatteriin tai opperaan, valitsen jälkimmäisen.

7. Kalastuksen paras muoto on mato-onginta joko perinteisesti tai kesäpilkillä. Osaan soutaa ja huovata sekä laskea ja nostaa verkkoja, viritellä rantarysän, jne.
(Souda, huopaa, souda, huopaa... onko se huovata vai huopata?)

 (Huomasitko, Anu? Jälleen kerran yksi rikkaan suomenkielen kivoista pienistä yksityiskohdista käyttämässäsi sanassa heittäjä. Vain yhden kirjaimen poistamalla ja yhden lisäämällä sana muuttuu tässä yhteydessä synonyymikseen eli haasteen heittäjästä tulee haasteen esittäjä.)

8. Minä teen meillä pääruuat, vaimo lisukkeet, yhdessä käymme kaupassa, ruokamakumme on sama.

9. Sauna ei ole minua varten, enkä pidä uimisesta, vaikka uimamaisteri olenkin.

10. Alle viisikymppisenä ajattelin olevani kohta keski-ikäinen, tasan viisikymppisenä olin keski-ikäinen ja yli viisikymppisenä ajattelen olleeni äskettäin keski-ikäinen. Olen siis yli viisikymppinen.

11. Kauneus on katsojan silmässä. Kaikessa.


Tässä vastaukset Anun kysymyksiin:

1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
- Jaan Kross, virolainen, vaikka meidän Mika Waltarimmekin on tarjolla.

2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
- Lauri Viidan Betonimyllärin parissa ei kymmenenkään tähän astista kertaa riitä.
                                         
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä?
- En Sinuhea, enkä muutakaan, mutta Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikan luin Tallinnan vanhankaupungin kartta kirjan vieressä avoimena. Ehkä sentään jonkun/joitakin eräkirjan olen lukenut Lapissa ainakin hyvin lähellä tapahtumapaikkoja.
Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
- Tamara McKinley’n australialaisromaanit voisivat houkutella tapahtumapaikoille, esim. ihan ensimmäinen eli Matildan viimeinen valssi.

4. Lempilukuasentosi?
Vain ja ainoastaan sängyssä selällä.

5. Mikä on kirjastossa parasta?
Meillä Järvenpäässä palvelu.

6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
Kyllä, kun sellainen on tavoitettavissa.

7. Milloin et jaksa lukea?
Lukeminen on paras unilääke.

8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
Nukkuminen, sanoi vaimo. Mutta myös mm. nämä: http://sirkka-22.vuodatus.net/blog/category/Matin+verstas

9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
Millenium-sarja puraisi. Ensin kirjatrilogia, sitten dvd . Koska ne puraisivat.

10. Lempiruokasi?
Kaikkinainen kala.

11. Miksi halusit tulla isona?
Lakaisulakaisukoneen kuljettajaksi. Heh.


Ja sitten kesäisiä kysymyksiä vastattavaksi:

1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai iltamyöhään?
2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla auringossa vai varjossa terassilla?
4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
11.  Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?

En haasta ketään yksittäistä, vaan kysymyksiin ja vastauksiin voi tarttua ken tahtoo. Laitahan kommentti tähän, kun otat haasteen vastaan.

MATTI

TARMON ja SAMULIN vastaukset kysymyksiin näkyvät alla Kommenteissa.

19. toukokuuta 2012

Minun suomalainen vaimoni

WOLFRAM EILENBERGER
Siltala, 2011. 245 sivua

Minun suomalainen vaimoni on ehdottomasti hauskin lukemani kirja, suorastaan naurettava. Lukemiseen piti tämän tästä ottaa aikalisiä, kun nauramiselta ei päässyt jatkamaan.

Mikä siinä nyt niin…?

Nimenomaan se, että löysin ”Ramin” näkemyksistä itseni. Minä, ja noin yleisesti ottaen muutkin suomalaiset, olemme juuri sellaisia. Melkein kaikessa. Ja missä emme ole, siinä naurattaa kirjoittajan itseironia. Joissakin asioissa hän sanoo, ettei ymmärrä… ei rakastaan Piaa, ei kieltä, ei kulttuuria, ei tapoja, ei niin paljon kaikkea muutakaan meissä ja meidän maassamme - mutta ei syytä siitä meitä, vaan katsoo peiliin. Hän ei pilkkaa, kiusoittele eikä halveeraa rakkaan vaimonsa kotimaata tai sen asukkaita. Hän on hauska, vaikka kertookin meistä totuuden - oman totuutensa.

Saksalainen filosofi, tohtori Wolfram Eilenberger ja ”suomalainen rakkaani” – tätä nimitystä hän käyttää kirjassa tulevasta vaimostaan Pia Päiviöstä – eivät tavanneet kuivakkaassa Saksassa tai kylmässä Suomessa, eivät suuressa Yhdysvalloissa tai työnmaallaan Kanadassa, vaan paljon romanttisemmin, Espanjan Andalusiassa.

”Äkkiä hän istuu vieressäni sinisessä kukkamekossa, kalpeana ja kauniina, jalat suoriksi ojennettuina. Aivan samalla tavalla kuin nyt.”

Siinäkö rakkaus syttyi?  Siinäkin. Siinäkö syntyi perusta kaksikieliselle rakkaudelle, kaksikieliselle avioliitolle, yhteiselle tulevaisuudelle? Siinäkin. Ja siinä, että…

 ”… Nyt hän asuu taas Suomessa, behind God´s back, niin kuin hän asian ilmaisee, tyhjilleen jääneellä rautatieasemalla keskellä metsää, ja maalaa, enimmäkseen.
     Rautatieasemalla?
     Niin, se on valtava puutalo, vähän kuin Peppi Pitkätossun Huvikumpu, paitsi että se on vain yksikerroksinen ja punaiseksi maalattu. Hän osti sen kahdeksantoistavuotiaana, hyvin edullisesti koska kukaan muukaan ei sitä halunnut. Siellä majailevan henkiolennon vuoksi.
     Jaha.
     Henki oli hänen käsittääkseen paikalla viimeksi asemapäällikkönä toiminut mies, joka kaksikymmentä vuotta sitten juhannuksena hukkui läheiseen järveen ja jonka sielu ei löydä rauhaa."

Kirjassa tarina jatkuu, mutta se kertoo vain pienen osan Pian elämän filosofiasta ja asenteista, joita Rami lukijoille esittelee. Näytelmässä sitä voitaisiin kutsua vaikkapa rakastumiskohtaukseksi.

Näkemyksiä, huumoria, totuuksia, havaintoja, kokemuksia, henkilökuvia kirja on tulvillaan. Toinen toistaan hauskempia. Entä surullisia? Eipä ainakaan mieleen jäänyt ainuttakaan, ellei auton romuttumista lumivalliin pikkutien äkkiä päättyessä lasketa sellaiseksi.

- - -
Kirjan päähenkilön Pia Päiviön väitöskirja käsitteli sanojen asti ja saakka synonymiaa ja merkitystä. Minä puolestani pohdiskelen sanoja tuntea vai tietää. Kysymys on Piasta. Ja hänen äidistään ja isästään. Myös heillä on huomattavat osat kirjan kerronnassa.

Minun suomalainen vaimoni on herkullista luettavaa nimenomaan siksi, että päähenkilöt ovat minulle tuttuja. Kuitenkin… kun aikaa viime tapaamisesta on vierähtänyt muutama vuosikymmen, mietin tuota kysymystä: Tunnenko vai tiedänkö heidät? Tapasimme, tutustuimme ja vietimme aikaa suunnistuksen eli perheidemme yhteisen harrastuksen parissa. Silloin kenelläkään ei ollut aavistusta, että kohta Pia olisi koripalloilija maajoukkueessa ja lajin stipendiaattina Yhdysvalloissa – ja nyt hauskan kirjan päähenkilö yhdessä kirjoittajan, saksalaisen miehensä ”Kuckelmannin” kanssa.

Niin lujasti kirja lukijansa itseensä kiinnittää, että lukemiseen o.t.o  meni aikaa vuorokauden verran.

Terveisiä tutuille, ja kiitos kirjasta!

MATTI

Nimeltään Kekkonen

RAIJA ORANEN
Teos 2011, 590 sivua

Kekkonen on näköjään Orasen kotijumala, niin haltioituneesti hän tätä käsittelee teoksessaan. Minun vaatimattoman näkemykseni mukaan ei Kekkonen niin loistava ollut kuin Oranen kuvaa, mutta ei myöskään sellainen konna kuin pahimmat vihamiehet väittivät.

Vikansa hänelläkin oli, naurettavin oli mielestäni se, että hän oli sairaalloisen tarkka siitä, ettei kukaan saanut olla häntä parempi kalastuksessa, ei ohittaa hiihtoladulla, ja jos aikoi olla väleissä hänen kanssaan, vastaan ei kannattanut sanoa missään asiassa. Älykäs hän kieltämättä oli, se täytyy sanoa.
Roiston osa kirjassa on varattu Väinö Tannerille. Tässä jäljet johtavat ns. sylttytehtaalle, Oranenhan oli 1970- luvulla innokas stalinisti (taistolainen), ja kommunistin pahin vihollinenhan on sosialidemokraatti. Väinö Leskisen on kirjassa tyydyttävä apuroiston osaan.

Olen seurannut politiikkaa melko intensiivisesti 1950-luvun alusta lähtien. En tosin ole osallistunut siihen kuin äänestämällä. Nyt on into siihenkin alkanut laimeta. Nykyisin kun seuraa vaalitaisteluja niin voi todeta, että kesyjä ovat verrattuna 1950-luvun eduskunta- ja presidentinvaaleihin.

Pahin piikki Kekkosen lihassa tuntuu olleen Tannerin ja Leskisen ohella Tanelin meno naimisiin Fagerholmin tyttären kanssa, kuritonta oli nuoriso silloinkin.

Kekkosen suhde Anne-Marie Snellmaniin oli minulle kyllä tuttu juttu.  Siitä kirjoitettiin muissakin lehdissä kuin Hesarissa. Millainenhan meteli nousisi jos Niinistö harrastaisi samanlaista "suhdetoimintaa"? Ehkä Jenni pitää Saulin paremmin ruodussa kuin Sylvi Urhon.

Olen lukenut kohtalaisen määrän tutkijoiden (mm. Rentolan ja Rautkallion) teoksia 1940-1980 väliseltä ajalta. Uskon, että niissä käsitellään tuon ajan asioita enemmän faktoissa pitäytyen kuin Orasen teoksessa.

Tässä kirjassa on tavallaan kaksi rakkaustarinaa samoissa kansissa, Urhon ja Anne-Marien sekä Suomi-neidon ja Neuvostoliiton. Jälkimmäisessä hääräili innokkaana morsiusneitona Hertta Oton tytär Kuusinen. Kummassakaan tarinassa ei päädytty pitemmälle. Vai elettiinkö jälkimmäisessä suhteessa jonkin aikaa avoliitossa?


Kirjasta vielä sen verran, että en muista ennen lukeneeni kirjaa, jossa kirjailija on näin rähmällään kirjansa päähenkilön edessä.

ESKO

Katso myös NIILON arviointi kirjasta Nimeltään Kekkonen.