Kyllä lukeminenkin jatkuu, mutta ei välttämättä kesä.
Tänne blogiin kirjajuttuja saadaan vielä odotella. Päivän verran tai pari.
Vihjeeksi kerron Orvokki Niemisen Näen juhannusruusujen kukkivan kauniimmin sekä kuusi Seppo Jokisen Koskinen-sarjaa, viisi kuunneltuina ja yksi luettu, kaksi odottamassa. Kaikkiaan niitä on 17.
Jokapäiväisiä juttuja on uudessa blogissani http://sukkasarka.blogspot.fi/
Kirjallisuuden harrastajien ja muidenkin blogi, jossa kerrotaan omista lukukokemuksista ja esitetään mielipiteitä kirjallisuudesta, suositellaan ja arvostellaan sekä kerrotaan kokemuksia jokapäiväisessä elämästä. Juttujen suora kommentointi on vapaa kaikille, mutta uudet kirja-arvioit ja jutut keskustelu-valikkoon lähetetään ylläpitäjän sähköpostin kautta - ei hyväksymisen vaan blogin toiminnan yksinkertaisena pitämisen takia. Osoite on: matti.vesterinen@pp1.inet.fi. Tervetuloa mukaan.
21. elokuuta 2012
9. heinäkuuta 2012
Kesä jatkuu, lukeminen ei
Kesän myötä tekemiset ovat menneet... mihin lie.
Tuntuu siltä, että lukeminen ja muukin järkevä tekeminen ovat kadonnut jonnekin kauas. Olkoot nyt toistaiseksi siellä. Palataan asiaan noin kuukauden päästä. Tai hieman aiemmin, jos inspiroi.
Jotakin olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Luin Orvokki Niemisen nelosten syntymiseen keskittyvän Näin juhannusruusujen kukkivan kauniimmin ja hankin sen paksuakin paksumman ja liian pienellä tekstillä julkaistun Solzenitsyn Gulag - vankileirien saariston.
Pihan pionit parhaimmillaan.
Tuntuu siltä, että lukeminen ja muukin järkevä tekeminen ovat kadonnut jonnekin kauas. Olkoot nyt toistaiseksi siellä. Palataan asiaan noin kuukauden päästä. Tai hieman aiemmin, jos inspiroi.
Jotakin olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Luin Orvokki Niemisen nelosten syntymiseen keskittyvän Näin juhannusruusujen kukkivan kauniimmin ja hankin sen paksuakin paksumman ja liian pienellä tekstillä julkaistun Solzenitsyn Gulag - vankileirien saariston.
Pihan pionit parhaimmillaan.
7. kesäkuuta 2012
Tuoreita vastauksia ja kommentteja
HILKKA ja ESKO ovat vastanneet kysymyksiini:
HILKKA: ... - Ei kasvun ihmettä voita keväällä mikään. Se herkistää aina.
ESKO: ... - Lopetin noin 5 vuotta sitten virkeänä olemisen....
ja SAMULI on lisännyt tuoreen kommentin Rosa Liksomin Hytti nro 6:een:
"...Oliko Hytti nro 6. hyvä kirja? Oli se. Naisen kirjoittamaksi se oli erittäin hyvä kirja… minun mielestäni."
HILKKA: ... - Ei kasvun ihmettä voita keväällä mikään. Se herkistää aina.
ESKO: ... - Lopetin noin 5 vuotta sitten virkeänä olemisen....
ja SAMULI on lisännyt tuoreen kommentin Rosa Liksomin Hytti nro 6:een:
"...Oliko Hytti nro 6. hyvä kirja? Oli se. Naisen kirjoittamaksi se oli erittäin hyvä kirja… minun mielestäni."
27. toukokuuta 2012
Tarhapäivä ja nykyajan lapset
Luin sen Eve Hietamiehen Tarhapäivän. Tässä joitakin ajatuksia.
Jos ei ollut lukenut sitä edellistä Yösyöttöä, olisi jossakin välissä saattanut mennä niiden äitien ja työkavereiden kanssa ulalle. Jotenkin jäi sellainen kuva, että kirjassa olisi ollut tiivistämisen varaa.
Jos ei ollut lukenut sitä edellistä Yösyöttöä, olisi jossakin välissä saattanut mennä niiden äitien ja työkavereiden kanssa ulalle. Jotenkin jäi sellainen kuva, että kirjassa olisi ollut tiivistämisen varaa.
Lukiessani ajattelin, että oli hyvä kun tuli tehtyä lapset
ajoissa. Nämä kaiken maailman pehmolelut ja erilaiset örvelöt ovat
tosiaan tätä päivää. Sampsankin lapsilla on aina puoli sänkyä
lastattuna näillä lemmikeillä ja kirjoilla. En tiedä, onko tällä
kiireisellä maailmalla jotakin tekemistä näiden lemmikkien kanssa.
Totta on, että nykyajan lapset ovat paljon tietäväisempiä kuin me
aikoinaan. Kiitos television.
En kadehti tämän päivän vanhempia, varsinkaan niitä, joilla taloudellisesti tekee tiukkaa. Lasten keskenäinen ilmapiiri on aika armoton. Vaatii lapselta aika kovaa itsetuntoa poiketa yleisestä muodista. Siinä on vanhemmat joskus kovilla, kun ottaa vielä huomioon lasten monesti nopean kasvun. Käyttäytymisrajojen asettaminen vaatiii myös vanhemmilta johdonmukaisuutta ja tietynlaista lujuutta, linjassa pysymistä.
Sinänsä kirja oli aika uskottava kertomus kaupunkilaisesta yksinhuoljaisästä, jolla ei juuri ole läheisiä, sukua tai hyvää ystäväjoukkoa tukena. Työkaverit ovat työkavereita, eikä tarhatuttujen tai asuintalon tuttavien varaan voi kovin paljon laskea.
Lopputuloksena sanoisin, että kirja kannatti lukea, mutta kyllä se Yösyöttö oli kirjana parempi.
En kadehti tämän päivän vanhempia, varsinkaan niitä, joilla taloudellisesti tekee tiukkaa. Lasten keskenäinen ilmapiiri on aika armoton. Vaatii lapselta aika kovaa itsetuntoa poiketa yleisestä muodista. Siinä on vanhemmat joskus kovilla, kun ottaa vielä huomioon lasten monesti nopean kasvun. Käyttäytymisrajojen asettaminen vaatiii myös vanhemmilta johdonmukaisuutta ja tietynlaista lujuutta, linjassa pysymistä.
Sinänsä kirja oli aika uskottava kertomus kaupunkilaisesta yksinhuoljaisästä, jolla ei juuri ole läheisiä, sukua tai hyvää ystäväjoukkoa tukena. Työkaverit ovat työkavereita, eikä tarhatuttujen tai asuintalon tuttavien varaan voi kovin paljon laskea.
Lopputuloksena sanoisin, että kirja kannatti lukea, mutta kyllä se Yösyöttö oli kirjana parempi.
NIILO
21. toukokuuta 2012
Kysy mitä haluat, minä vastaan mitä haluan
Haaste 11
Anu lähetti minulle "11 ja 11 haasteen", itse asiassa enemmän:
11+11+11. Ensin pitää kertoa 11 satunnaista
faktaa itsestä ja sen jälkeen vastata haastajan esittämiin kysymyksiin.
Niihin paneutuessani tuli mieleen, että tällaiseen
pitäisi itse kunkin hetkeksi syventyä. Tulisi ajateltua hetken verran, millainen
itse olen, eikä aina vain muita.
Aluksi siis satunnaiset faktat itsestäni:
1. En hyväksy ajattelutapaa ”ei se kuitenkaan
onnistu”.
2. Pesäpalloa harrastan katsomossa
Hyvinkäällä, lätkää (se oikea on Kalpa) ja futista teeveestä.
3. Tomaatteja ja kurkkuja pitää kasvaa omassa
2x2 m ansarissa, perunaa, salaattia ja muita pikkuisia pienessä kasvimaassa.
Vaimolla on pioninsa ym. kukkivat kukkansa.
4. Kissa pitäisi olla, mutta kun ei enää ole.
Metsästyskavereiden koirat kuuluvat kuvaan, mutta ulkoiluhenkiset eivät
kerrostaloihin.
5. Vaikka itse sanonkin, olen näppärä
käsistäni.
6. Jos pitää mennä teatteriin tai opperaan, valitsen jälkimmäisen.
7. Kalastuksen paras muoto on mato-onginta
joko perinteisesti tai kesäpilkillä. Osaan soutaa ja huovata sekä laskea ja
nostaa verkkoja, viritellä rantarysän, jne.
(Souda, huopaa, souda, huopaa... onko se
huovata vai huopata?)
(Huomasitko, Anu? Jälleen kerran yksi rikkaan
suomenkielen kivoista pienistä yksityiskohdista käyttämässäsi sanassa heittäjä.
Vain yhden kirjaimen poistamalla ja yhden lisäämällä sana muuttuu tässä
yhteydessä synonyymikseen eli haasteen heittäjästä tulee haasteen esittäjä.)
8. Minä teen meillä pääruuat, vaimo lisukkeet,
yhdessä käymme kaupassa, ruokamakumme on sama.
9. Sauna ei ole minua varten, enkä pidä
uimisesta, vaikka uimamaisteri olenkin.
10. Alle viisikymppisenä ajattelin olevani
kohta keski-ikäinen, tasan viisikymppisenä olin keski-ikäinen ja yli
viisikymppisenä ajattelen olleeni äskettäin keski-ikäinen. Olen siis yli
viisikymppinen.
11. Kauneus on katsojan silmässä. Kaikessa.
Tässä vastaukset Anun kysymyksiin:
1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
- Jaan Kross, virolainen, vaikka meidän Mika
Waltarimmekin on tarjolla.
2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
- Lauri Viidan Betonimyllärin parissa ei
kymmenenkään tähän astista kertaa riitä.
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä?
- En Sinuhea, enkä
muutakaan, mutta Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikan luin Tallinnan
vanhankaupungin kartta kirjan vieressä avoimena. Ehkä sentään jonkun/joitakin
eräkirjan olen lukenut Lapissa ainakin hyvin lähellä tapahtumapaikkoja.
Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
- Tamara McKinley’n
australialaisromaanit voisivat houkutella tapahtumapaikoille, esim. ihan
ensimmäinen eli Matildan viimeinen valssi.
4. Lempilukuasentosi?
Vain ja ainoastaan
sängyssä selällä.
5. Mikä on kirjastossa parasta?
Meillä Järvenpäässä
palvelu.
6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
Kyllä, kun sellainen
on tavoitettavissa.
7. Milloin et jaksa lukea?
Lukeminen on paras
unilääke.
8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
Nukkuminen, sanoi
vaimo. Mutta myös mm. nämä: http://sirkka-22.vuodatus.net/blog/category/Matin+verstas
9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
Millenium-sarja
puraisi. Ensin kirjatrilogia, sitten dvd . Koska ne puraisivat.
10. Lempiruokasi?
Kaikkinainen kala.
11. Miksi halusit tulla isona?
Lakaisulakaisukoneen kuljettajaksi. Heh.
Ja sitten kesäisiä kysymyksiä vastattavaksi:
1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai
iltamyöhään?
2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai
pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla
auringossa vai varjossa terassilla?
4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että
joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai
kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai
onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä
lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on
valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
11.
Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?
En haasta ketään yksittäistä, vaan kysymyksiin ja
vastauksiin voi tarttua ken tahtoo. Laitahan kommentti tähän, kun otat haasteen vastaan.
MATTI
TARMON ja SAMULIN vastaukset kysymyksiin näkyvät alla Kommenteissa.
TARMON ja SAMULIN vastaukset kysymyksiin näkyvät alla Kommenteissa.
19. toukokuuta 2012
Minun suomalainen vaimoni
WOLFRAM EILENBERGER
Siltala, 2011. 245 sivua
Minun suomalainen vaimoni on ehdottomasti hauskin lukemani kirja,
suorastaan naurettava. Lukemiseen piti tämän tästä ottaa aikalisiä, kun
nauramiselta ei päässyt jatkamaan.
Mikä siinä nyt niin…?
Nimenomaan se, että löysin ”Ramin” näkemyksistä itseni. Minä, ja noin
yleisesti ottaen muutkin suomalaiset, olemme juuri sellaisia. Melkein kaikessa.
Ja missä emme ole, siinä naurattaa kirjoittajan itseironia. Joissakin asioissa
hän sanoo, ettei ymmärrä… ei rakastaan Piaa, ei kieltä, ei kulttuuria, ei
tapoja, ei niin paljon kaikkea muutakaan meissä ja meidän maassamme - mutta ei
syytä siitä meitä, vaan katsoo peiliin. Hän ei pilkkaa, kiusoittele eikä
halveeraa rakkaan vaimonsa kotimaata tai sen asukkaita. Hän on hauska, vaikka kertookin meistä totuuden - oman totuutensa.
Saksalainen filosofi, tohtori Wolfram Eilenberger ja ”suomalainen rakkaani”
– tätä nimitystä hän käyttää kirjassa tulevasta vaimostaan Pia Päiviöstä –
eivät tavanneet kuivakkaassa Saksassa tai kylmässä Suomessa, eivät suuressa Yhdysvalloissa tai työnmaallaan Kanadassa, vaan paljon romanttisemmin, Espanjan Andalusiassa.
”Äkkiä hän istuu vieressäni sinisessä kukkamekossa, kalpeana ja kauniina,
jalat suoriksi ojennettuina. Aivan samalla tavalla kuin nyt.”
Siinäkö rakkaus syttyi? Siinäkin.
Siinäkö syntyi perusta kaksikieliselle rakkaudelle, kaksikieliselle
avioliitolle, yhteiselle tulevaisuudelle? Siinäkin. Ja siinä, että…
”… Nyt hän asuu taas Suomessa, behind
God´s back, niin kuin hän asian ilmaisee, tyhjilleen jääneellä rautatieasemalla
keskellä metsää, ja maalaa, enimmäkseen.
Rautatieasemalla?
Niin, se on valtava puutalo, vähän kuin Peppi Pitkätossun Huvikumpu, paitsi
että se on vain yksikerroksinen ja punaiseksi maalattu. Hän osti sen
kahdeksantoistavuotiaana, hyvin edullisesti koska kukaan muukaan ei sitä
halunnut. Siellä majailevan henkiolennon vuoksi.
Jaha.
Henki oli hänen käsittääkseen paikalla viimeksi asemapäällikkönä toiminut
mies, joka kaksikymmentä vuotta sitten juhannuksena hukkui läheiseen järveen ja
jonka sielu ei löydä rauhaa."
Kirjassa tarina jatkuu, mutta se kertoo vain pienen osan Pian elämän
filosofiasta ja asenteista, joita Rami lukijoille esittelee. Näytelmässä sitä
voitaisiin kutsua vaikkapa rakastumiskohtaukseksi.
Näkemyksiä, huumoria, totuuksia, havaintoja, kokemuksia, henkilökuvia kirja
on tulvillaan. Toinen toistaan hauskempia. Entä surullisia? Eipä ainakaan
mieleen jäänyt ainuttakaan, ellei auton romuttumista lumivalliin pikkutien
äkkiä päättyessä lasketa sellaiseksi.
- - -
Kirjan päähenkilön Pia Päiviön väitöskirja käsitteli sanojen asti ja saakka
synonymiaa ja merkitystä. Minä puolestani pohdiskelen sanoja tuntea vai tietää.
Kysymys on Piasta. Ja hänen äidistään ja isästään. Myös heillä on huomattavat osat kirjan kerronnassa.
Minun suomalainen vaimoni on herkullista luettavaa nimenomaan siksi, että
päähenkilöt ovat minulle tuttuja. Kuitenkin… kun aikaa viime tapaamisesta on
vierähtänyt muutama vuosikymmen, mietin tuota kysymystä: Tunnenko vai tiedänkö
heidät? Tapasimme, tutustuimme ja vietimme aikaa suunnistuksen eli perheidemme
yhteisen harrastuksen parissa. Silloin kenelläkään ei ollut aavistusta, että
kohta Pia olisi koripalloilija maajoukkueessa ja lajin stipendiaattina
Yhdysvalloissa – ja nyt hauskan kirjan päähenkilö yhdessä kirjoittajan,
saksalaisen miehensä ”Kuckelmannin” kanssa.
Niin lujasti kirja lukijansa itseensä kiinnittää, että lukemiseen o.t.o meni aikaa vuorokauden verran.
Terveisiä tutuille, ja kiitos kirjasta!
MATTI
Nimeltään Kekkonen
RAIJA ORANEN
Teos 2011, 590
sivua
Kekkonen on näköjään Orasen kotijumala, niin haltioituneesti hän tätä käsittelee teoksessaan. Minun vaatimattoman näkemykseni mukaan ei Kekkonen niin loistava ollut kuin Oranen kuvaa, mutta ei myöskään sellainen konna kuin pahimmat vihamiehet väittivät.
Vikansa hänelläkin oli, naurettavin oli mielestäni se, että hän oli
sairaalloisen tarkka siitä, ettei kukaan saanut olla häntä parempi
kalastuksessa, ei ohittaa hiihtoladulla, ja jos aikoi olla väleissä hänen
kanssaan, vastaan ei kannattanut sanoa missään asiassa. Älykäs hän kieltämättä
oli, se täytyy sanoa.
Roiston osa kirjassa on varattu Väinö Tannerille. Tässä jäljet johtavat
ns. sylttytehtaalle, Oranenhan oli 1970- luvulla innokas stalinisti
(taistolainen), ja kommunistin pahin vihollinenhan on sosialidemokraatti. Väinö
Leskisen on kirjassa tyydyttävä apuroiston osaan.
Olen seurannut politiikkaa melko intensiivisesti 1950-luvun alusta lähtien. En tosin ole osallistunut siihen kuin äänestämällä. Nyt on into siihenkin alkanut laimeta. Nykyisin kun seuraa vaalitaisteluja niin voi todeta, että kesyjä ovat verrattuna 1950-luvun eduskunta- ja presidentinvaaleihin.
Olen seurannut politiikkaa melko intensiivisesti 1950-luvun alusta lähtien. En tosin ole osallistunut siihen kuin äänestämällä. Nyt on into siihenkin alkanut laimeta. Nykyisin kun seuraa vaalitaisteluja niin voi todeta, että kesyjä ovat verrattuna 1950-luvun eduskunta- ja presidentinvaaleihin.
Pahin piikki Kekkosen lihassa tuntuu olleen Tannerin ja Leskisen ohella Tanelin meno naimisiin Fagerholmin tyttären kanssa, kuritonta oli nuoriso silloinkin.
Kekkosen suhde Anne-Marie Snellmaniin oli minulle kyllä tuttu juttu. Siitä kirjoitettiin muissakin lehdissä kuin Hesarissa. Millainenhan meteli nousisi jos Niinistö harrastaisi samanlaista "suhdetoimintaa"? Ehkä Jenni pitää Saulin paremmin ruodussa kuin Sylvi Urhon.
Olen lukenut kohtalaisen määrän tutkijoiden (mm. Rentolan ja Rautkallion) teoksia 1940-1980 väliseltä ajalta. Uskon, että niissä käsitellään tuon ajan asioita enemmän faktoissa pitäytyen kuin Orasen teoksessa.
Tässä kirjassa on tavallaan kaksi rakkaustarinaa samoissa kansissa, Urhon ja Anne-Marien sekä Suomi-neidon ja Neuvostoliiton. Jälkimmäisessä hääräili innokkaana morsiusneitona Hertta Oton tytär Kuusinen. Kummassakaan tarinassa ei päädytty pitemmälle. Vai elettiinkö jälkimmäisessä suhteessa jonkin aikaa avoliitossa?
Kirjasta vielä sen verran, että en muista ennen lukeneeni kirjaa, jossa kirjailija on näin rähmällään kirjansa päähenkilön edessä.
ESKO
Katso myös NIILON arviointi kirjasta Nimeltään Kekkonen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

