16. helmikuuta 2012

Jumalan sanasta

   KARI HOTAKAINEN
   Siltala 2011, 324 siv. 

   Esko kirjoitti marraskuussa Kari Hotakaisen uusimmasta eli Jumalan sanasta. Luin kirjan viime viikonlopun tietämissä melkein yhteen soittoon, sen imu ja kierrokset kun vaan kasvoivat koko ajan kohti lopun huikeaa crescendoa. Eskon vertaus Ravellin Boleroon olikin tosi hieno.

     Kirja nostaa elävästi silmien eteen "Nallen", tietysti jo julkisen keskustelunkin perusteella. Tätä tuki erittäin hyvin sunnuntain Hesarin parisivuinen artikkeli BW:n maailmankuvasta, arvoista ja ihmisestä. Ihminen on osa talousjärjestelmää, markkinoilla ja markkinoiden ehdoilla kepin ja/tai porkkanan motivoimana toimiva kapine. Täytyy hieman ihmetellä, miten hyvin Hotakainen on päässyt BW:n ja kaltaistensa ”pään sisälle” kirjansa päähenkilön kuvauksessa.
     Pari kirjan sivujuonnetta hieman kyseenalaistavat tätä maailmankuvaa, että voisi olla jotain muutakin. Niissä Hotakainen antaa vähän toivoa. Päähenkilö Jukka Hopeaniemi suostuu tv-haastatteluun, ei lukuisten pyyntöjen vaan toimittaja Leenan persoonan vuoksi, kun jotenkin uskoo tämän olevan ihmisenä kiinnostunut ihmisestä hänessä, ja luottaa. Sitten käy selville, että toimittaja on hänkin osa "markkinavoimia" ja lopputulos on katastrofi. Tai sitten ei. Se jää lukijan päätettäväksi.
     Toinen ns. inhimillinen sivujuonne on riippuvuus -teema tai -ongelma, joka kulkee läpi kirjan autonkuljettaja Armaksen valinnoissa ja yrityksissä pelastaa tyttärensä. Päähenkilö Jukan ajatus, että kaikki ovat ostettavissa, kun vaan sovitaan hinnasta, toteutuu kyllä. Tai niin hän ainakin luulee kysyessään Armakselta "milloin sinusta tuli ahne?" Ahneus ja ahneus kun ovat jotenkin niin eri mitallisia. (Ahneudesta taisi BW Hesarin jutussakin puhua.)

     Hotakainen osoittaa sen, että markkinoiden takana ovat ihmiset. Hänen analyysinsa nykymaailmasta ja markkinavoimista (jotka milloin hermostuvat ja milloin jotain muuta) ja niitä kannattelevista voimista on tarkkaa ja erittelevääkin. Pelottaa, että se taitaa olla totta.
     "Tämä kaikki tapahtui silmiemme edessä, mutta katsoimme muualle", kirjoittaa Hotakainen. Ehkä se on sitä jumalan sanaa... Kannattaa lukea.

     /heljä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti