SAARA TURUNEN
Tammi, 441 sivua
Sain juuri luettua ko. opuksen. Sen verran se herätti kohinaa päänupissa, että täytyi alkaa pistää ajatuksia paperille.
Kirjahan
sai HS.n esikoiskirjapalkinnon ja netissäkin sitä kehutaan
mm. hauskaksi. Olen luullut itseäni huumorintajuiseksi, mutta olen kai
erehtynyt, sillä en näe tässä juurikaan huumoria, ellei sitten
huumoriksi lasketa sitä, kun kirjailija kuvaa suomalaiset tyhmiksi
tuulipuvuissa laahustaviksi junteiksi ja Suomen niin ikäväksi paikaksi,
ettei täällä voi elää. Muutettuaan moneen eri paikkaan ulkomaille hän
huomaa, että nekin paikat ovat ikäviä. Ainoa ero on, että ilmasto on
parempi ja miehet komeampia, mutta silti elämä on edelleen hyvin ikävää.
Kirjailijalla on kaksi pitkäaikaista tuttua, vai uskaltaisiko sanoa
ystävää, jotka esiintyvät kirjassa omilla nimillään eli näyttelijät
Laura Birn ja Antti Holma. Kuinka ollakaan tämänpäiväisessä Ilta-Sanomissa oli juttu Antista, joka hän kertoi muuttavansa Lontooseen,
koska ei kestä Suomen ahdasta ilmapiiriä.
Minä en tykkää tämän kirjan kaltaisista
valituslauluista, mutta luin sen kyllä kokonaan koska se on valittu
lukupiirimme seuraavaksi kuukauden kirjaksi.
Ajatuksia kirja kuitenkin herätti. Nykyisinhän tunnutaan laskettavan taiteilijaksi
kaikki, jotka poikkeavat meistä tavallisista tallaajista - mitä enemmän,
sitä parempi.Taiteilijan arvon on saanut mm. siitä, kun hakkaa kissan pään tohjoksi kivellä (Kalervo Palsa). 1980-luvulla eräs taiteilija
suoritti sukupuoliyhdynnän Vanhan Ylioppilastalon salissa flyygelin
päällä, en enää muista, antoivatko kriitikot suurimman arvostuksen
tekotavalle vai paikalle.
Joitakin aikoja sitten huomasin, että minullakin
on ollut joskus taiteellisia taipumuksia, kun katsoin juttua Nykytaiteen museon näyttelystä. Sinne oli salin keskelle pystytetty
halkomotti. pystyttelin niitä nuorena miehenä useampiakin, tosin en
mihinkään museoon vaan metsään. Kriitikko (työnjohtaja) arvosteli
teoksen sanoilla ”no suattaahan tuon just hyväksyä”.
Kiasmassa
olen käynyt kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Näytteilläoli mm. teos, jossa verta ja spermaa oli sekoitettu ja seos heitetty
seinälle.
Löytyy toki modernista taiteesta sellaistakin, jolle annan
arvoa. Paras veistos löytyy mielestäni Helsingin Taivallahdesta: Eila
Hiltusen Sibelius-monumentti. Lisääkin sanottavaa aiheesta löytyisi,
mutta eiköhän tämä riitä täksi kerraksi.
ESKO