Tulisiko siitä joulukortti?

   Olipa kaunis lumikuva huvimajasta, voisi olla ensi vuoden joulukorttinne, josta kiitän jo etukäteen.
   Kerronpa elokuvamaisesta oopperakokemuksesta Järvenpään Studiolla tiistaina. Siellä esitettiin Verdin Lontoon kuninkaallisessa oopperassa taltioitu Nabucco, jossa itse pääroolin lauloi Placido Domingo ja Abigaillena oli upea ääninen ja kaunis katsellakin venäläistähti Liudmyla Monastyrska (meille tosin aivan tuntematon siihen asti). 
   Ja se hebrealaisten orjien kuoron melodia on niin tarttuva, että se on soinut mielessä koko loppuviikon. Kahden osan jälkeen oli 20 min. väliaika, jonka aikana tarjottiin kahvita/teetä ja porkkanaleivos. Oli ihan mukava jaloitella ja nauttia sitten kahdesta muusta osasta puolentoista tunnin ajan.
   Tilaisuudessa jaettiin blanketit, joissa sai toivoa ensi syksyn oopperoita ja baletteja. Uskon, että menemme uusimaan elämyksen, se oli ihan okay.
   * * *
   Niilopa on saanut Pietarin kalansaaliita. Mekin kuulimme Eskon veljen saaneen neljäkymmentä lahnaa yhdellä nostolla Etelä-Savossa. Muistan, kun appiukolla oli aikanaan valokuva samanlaisesta kalasaaliista. Nyt on kalamiesten ja -naisten kulta-aikaa tämä kevät.
   Me kaupunkilaiset vain käymme ostamassa Norjan lohta, hyvää sekin, marketista noin kuuden euron kilohintaan, kun kotimaiset kalat maksavat siellä reilusti yli kaksikymppiä kilo, että silleen...

   HILKKA

Kovaääninen Toveri K teatterissa

    Kävimme viime viikolla Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Edvard Ratzinskin kirjoittaman näytelmän Toveri K. Toverihan oli Stalinin "ottopoika" Otto Wille Kuusinen.

    Radzinski on kirjoittanut myös Stalinin elämänkerran. Myös näytelmän ohjaaja ja lavastaja ovat venäläisiä. Kuusista näytteli esikuvansa näköinen teatterinjohtaja Asko Sarkola ja Stalinia usea henkilö, mm. Esko Roine pyörätuolissa, sekä suurikokoinen Stalinin päätön patsas.

    Tässä näytelmässä minullakaan ei ollut kuulo-ongelmia, sillä näyttelijät huusivat suoraa huutoa koko ajan. Minusta se kyllä sopi hyvin näytelmän luonteeseen.

    Tämä on näytelmä, joka taatusti herättää ajatuksia. Yksi niistä on taistolaisten 1970-luvulla esittämä iskulause "Kuusisen tie olkoon meidänkin tiemme". Tulee mieleen myös Otto Willen tyttären Hertan ajatus, jonka hän esitti 1940-luvun lopulla Hakanienen Toveri men halkokasojen päältä: "Tsekkoslovakian tie on meidänkin tiemme!" Onneksemme kumpikaan ajatus ei saanut suurempaa kannatusta.

    Mielenkiintoisena anekdoottina mainittakoon UKK:n Pekka Peitsi -nimimerkillä ollut kirjoitus Suomen Kuvalehdessä 1970-luvun lopulla: "Kuusinen oli pelkkä robotti Stalinin selän takana, joka toteutti pilkulleen Stalinin määräyksiä."

    Näytelmässä yksi Kuusisen repliikki on: ”Minä pelkäsin ja vihasin häntä (Stalinia).” Ainakin pelko on helppo uskoa.

    Mitä pitäisi ajatella henkilöstä, joka pysyttelee vaiti, kun vaimo ja poika lähetetään Siperiaan vankileirille? Kuusinen ei ollut ainoa Stalinin lähipiiristä, jota tämä kyykytti vastaavalla tavalla, myös Molotovin vaimo lähetettiin Gulagin (vankileirien) riemuihin. 

    Varsinkin nuoremmalle polvelle (joka ei taida näistä asioista mitään tietää) olisi terveellistä tietää, millainen edustaja Suomella oli Neuvostoliitossa tämä Otto Wille, josta piti tulla sijaishallitsija meille, mutta me tyhmät suomalaiset emme tätä ”jaloa” ajatusta hyväksyneet. 

    ESKO

Katriina

SALLY SALMINEN
Otava 1971, neljästoista painos. 424 sivua. Suomennos Aukusti Simojoki.
Ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi 1936. Oheinen kannen kuva: Viidestoista painos, Otava 1994.

   Ulla-Lena Lundbergin palkittua kirjaa Jää lukiessani tuli jonkun kerran mieleeni Kuopion Kaupunginteatterin loistokas näytelmä Katriina, joka perustui Sally Salmisen samannimiseen kirjaan. Jään luettuani päätin etsiä Katriinan käsiini ja lukea sen. Vaiva kannatti. Me jokainen aistimme lukemamme tavallamme, eikä ole yleispätevää, kun sanon pitäväni Katriinasta tarina enemmän kuin Jäästä. 

   Katriina on ennen kaikkea vahvan naisen elämänpituinen tarina. Se on kertomus kauniista ja varakkaan pohjanmaalaisen talon tyttärestä, joka tulee merimiehen vaimoksi Ahvenanmaan saaristoon uskottuaan kerskailevan miehen kertomuksia. Heti kättelyssä miehen puheet paljastuvat valheeksi ja mies "taivaanrannan maalariksi".

   Katriina on liian ylpeä tunnustaakseen erehdyksensä. Pystypäin hän lähtee taisteluun ja näyttää, että elämä voi olla voitokas karujen kallioidenkin keskellä. Kirja sijoittuu 1900-luvun molemmin puolin. Laivojen omistajat eivät anna paljon arvoa omistamissaan mökeissä asuville alustalaisilleen. Tämän saa Katriinakin kokea.
   Katriina on kuitenkin toista rotua. Hän on omanarvontuntoinen, oikeudenmukainen nainen, joka tietää oikeutensa ja seisoo suorana mahtailevien laivanvarustajien edessä. Vähitellen hän saavuttaa laivanvarustajien kunnioituksen ja kyläläisten hyväksynnän.
   Elämä ei päästä Katriinaa helpolla. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan murra Katriinaa, vaan hän säilyttää itsenäisyytensä ja omanarvontuntonsa loppuun asti.

   Mielestäni Katriina on kirja, joka kannatta lukea. Muistutan kuitenkin alussa sanomastani: Me jokainen aistimme lukemamme tavallamme.

   NIILO

Näistä linkeistä löydät NIILON (Jää toi muistoja mieleen) ja MATIN (Sulattele Jäätä kaikessa rauhassa) kirjoitukset Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-voittaja JÄÄSTÄ.

JÄÄ toi muistoja mieleen

ULLA-LENA LUNDBERG

Teos&Schildts&Söderströms 2012, 366 sivua

    Ulla-Lena Lundbergin palkittu romaani Jää oli yöpöydälläni useita viikkoja. Lukeminen siis kesti monestakin syystä pitkään. Piti mm. katsoa hiihdon MM-kisat ja käydä katsomassa jälleen kerran Viulunsoittaja katolla. Kun osaan lukea vain sängyssä selälläni, huonossa kunnossa olevat olkapääni rajoittivat lukuhetkien pituutta. Jää ei ole myöskään kirja, joka lukaistaan huitaisemalla.

   Jää on kolmas saaristoon sijoittuva vahva kertomus. Katriinan ja Myrsklyluodon Maijan olen nähnyt teatterissa. Maijan useanakin teatterin versiona. Näillä kolmella on yhteistä vahva nainen. Jäällä ja Katriinalla lisäksi se, että Mona ja Katriina tulivat saaristoon mantereelta. Kaikien näiden kolmen naisen puolison kohtaloksi koitui meri.

   Lukiessa piti siis pysähtyä monta kertaa muistelemaan myös Katriinan ja Maijan vaiheita. Ulla-Lena Lundberg on varmasti lukenut molemmat teokset. Monassa ja Katriinassa oli samankaltaisia elementtejä, mutta mitään sellaista en havainnut, että Lundberg olisi lainannut jotakin 50-luvulla ilmestyneestä Katriinasta.
   Kirjassa kiinnostivat henkilöiden ja saariston elämän hienot kuvaukset. Itsekin nuoruuteni saaressa, johon ei ollut tieyhteyttä, eläneenä voin  hyvin ymmärtää vaikeudet, joita vuodenaikojen vaihtelut saaristolaisten elämään aiheuttaa. Nuoruusvuosiini kuului hevosten jäihin putoamisia ja joitakin ikäviä hukkumatapauksiakin. Koskettavimpana kansakoulun luokkatoverini hukkuminen syysyönä veneen kaatuessa.

   Ikämiehenä ja 10 lapsenlapsen ukkina minua kosketti aivan erikoisesti seurata Monan lasten Sannan ja Liliuksen elämää. Piti monta kertaa laskea kirja ja jäädä miettimään. Joskus Monan "spartalainen" kasvatus tuntui kohtuuttomalta.

   Olen lukenut muutamia Finlandia-palkinnon saaneita teoksia. Jään valinta tuohon joukkoon on oikeaan osunut. Laskettuani Jään luettujen kirjojen pinoon tein päätöksen etsiä käsiini 50-luvulla ilmestynyt Katriina ja katsoa jättääkö se yhtä koskettavan jäljen kuin Kuopion Kaupunginteatterin tulkinta.

   NIILO

   ---------------
   Katso tästä linkistä myös MATIN mietteitä "Jään sulattelusta".

Jessikan pentu

     Kuopion kaupunginteatteri

     Leea Klemola

     Joitakin vuosia sitten kävimme katsomassa teatterissa Kuopiossa Leea Klemolan kirjoittaman näytelmän Jessika, ja tänään (11.2.2012) saman kirjoittajan näytelmän Jessikan pentu.

     Jessikasta pidin. Tämä jatko sai minut hiukan ymmälle. Ajattelin, että mitenkähän sen Klemolan aivorakenteet oikein toimivat.

     Olen katsonut satoja näytelmiä, mutta nyt jotenkin tuntui, että en pysynyt mukana vauhdissa. Taputuksista päätellen nuorempi polvi tajusi paremmin kuin minä mikä oli näytelmän juju. Olenkohan tullut vanhaksi.

     No tietysti näin on asia, täytyy tunnustaa. Minulla ovat omat mieltymykseni ja omat näkemykseni teatterin tekemisestä, ja vaikka en ole herra paratkoon ennakkoluuloinen, niin toivon aina teatteriin mennessäni, että voisin ymmärtää, mitä näytelmässä halutaann sanoa, olkoonkin, että se sotii omaa elämänkatsomustani vastaan.

     Ei tässä näytelmässä mitään asenteitta murrettu, mutta siinä oli niin paljon uuden tekemisen meininkiä, että näytelmä ei minulle auennut. Pitäisiköhän ruveta kastsomaan televisiota aktiivisemmin, että pysyisi ajan tasalla.

     NIILO

Teatteri: HOMO

   Näytelmä, jonka haluaisin mainita tämän syksyn tarjonnasta, on mielestäni Kansallisteatterin Homo, joka on Pirkko Saision käsialaa ja Jussi Tuurnan musiikki. Eli molemmille aihe on tuttu omakohtaisesti ja he tietävät varmaan, mistä ammentavat.
    Kansallisen uusi johtaja Mika Myllyaho oli osannut vetää oikeasta narusta, sillä katsomossa oli paljon nuoria, mikä on ilahduttavaa. Näin tulee taattua teatteriyleisön jatkumo, kun me täti-ihmiset, setiä on katsomossa harvemmin, menemme manan majoille.
    Musiikki on Homossa vetävää ja laulajat, mm. Rea Mauranen (vierailee Kansallisessa), hyviä. Juha Muje on toisessa pääroolissa. Käsittely on asiallista, joten suosittelen katsomista.

    HILKKA

Munaako herra ministeri Nilsiässä

   Nyt on pakko kirjoittaa eilen sattuman kauppaa saadusta teatterikokemuksesta. Toimin Petron kuskina ja sen myötä vahingossa osuin "Munaako herra ministeri"- nimisen näytelmän kenraalinharjoituksiin.

   Näytelmää esittää Nilsiän harrastajateatteri, jota kohtaan minulla on hieman epäluuloja. He tekevät yleensä aivan kelvollista teatteria, mutta muutama vahva kantava hahmo on viime vuosina alkanut näytellä vähän liika itseään ja se on vienyt osan nautinnosta. Nyt oli toisin.

   Näytelmä oli kaksi tuntia hulvatonta farssia, jossa roolijako oli todella onnistunut. Ottaen huomioon että oli kyse kenraalista, replikoinnin iskut osuivat loistavasti kohdalleen ja vasta toisen puoliajan lopulla oli nähtävissa jännitteen löystymistä ja väsymistä. Kukaan ei tehnyt rooliaan liikaa yli, vaikka raja tässä näytelmälajissa on hiuksen hieno. Pari sivuroolin esittäjää oli tavallista harrastajatasoa, mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Siis kaiken kaikkiaan uskomattoman hauska teatterikokemus, joka nauratti vielä tänä aamunakin.

Pisteitä annan tästä 4/5 ja ehdottomasti suosittelen katsottavaksi ja naurettavaksi.

   TYTTI

Amadeus Järvenpäässä

Olin hesalaisten vieraiden kanssa katsomassa Amadeusta Järvenpään teatterissa (klo 16-18.45). Voin lämpimästi suositella. Hyvät osasuoritukset ja ohjaus sekä pelkistetty lavastus, jota vieraat kovasti kehuivat. He ovat näytelleet Tapanilan teatterissa, jossa oli juuri ensi-illassa Reviisori eilen. Siinä on liian raskas lavastus, joka sitten vaatii paljon työtä niiden vaihtelussa, kun näyttämöt eivät ole pyörömallia kuten useissa ammattiteattereissa.

Olihan siinä viljelty jonkin verran (mutta ehkä Schaffer on sitä jo tekstiin kirjoittanutkin) "rivologista" kieltä, jota joku moitiskeli K-U:n yleisönosastossa, mutta niinhän sellaista oli aikanaan elokuvassakin. Heikki Simolin teki hyvän Salierin ja Kalle Tahkolahti Amadeuksen.

Katsomo oli aivan täynnä, mikä on tietty mannaa esittäjille.

HILKKA