Olen saanut usemmaltakin lukijalta palautetta Aki Ollikaisen Nälkävuoden tiimoilta, nimenomaan kirjan seksikohtauksista.
Kirjoitin kirja-arvioinnissani, että ne kuuluivat kirjassa ns. ajankuvaan. Kaikki eivät tätä näkemystä hyväksy.
Keskustelu asiasta siis jatkuu. Tässä linkit aikaisempiin kirjoituksiin:
NÄLKÄVUOSI (oma arviointini 29.1.2012).
NIILON KIRJOITUS kommentteineen (14.2.2013)
Keskustelu jatkuu jälkimmäisen kirjoituksen kommenttiosassa.
Kirjallisuuden harrastajien ja muidenkin blogi, jossa kerrotaan omista lukukokemuksista ja esitetään mielipiteitä kirjallisuudesta, suositellaan ja arvostellaan sekä kerrotaan kokemuksia jokapäiväisessä elämästä. Juttujen suora kommentointi on vapaa kaikille, mutta uudet kirja-arvioit ja jutut keskustelu-valikkoon lähetetään ylläpitäjän sähköpostin kautta - ei hyväksymisen vaan blogin toiminnan yksinkertaisena pitämisen takia. Osoite on: matti.vesterinen@pp1.inet.fi. Tervetuloa mukaan.
27. helmikuuta 2013
14. helmikuuta 2013
Kommentti Nälkävuodesta ja nälkävuosista
Totesit blogissasi Ollikaisen Nälkävuoden tulleen valituksi kirjablogistien äänestyksessä ylivoimaisesti parhaaksi kirjaksi. Olet myös laatinut siitä toimittajan
asiantuntemuksella arvostelusi. Haluaisin kuitenkin hiukan kommentoida
kirjaa.
Luulen blogistien enemmistön koostuvan naisista. Nälkävuosien tapahtumia käsitellään kirjassa naisen, äidin, taisteluna itsensä ja lastensa puolesta. Ehkä Ollikainen halusi tällä valinnalla korostaa sitä kärsimystä, mitä tuolloin koettiin. Marjan kohtalon koki noina vuosina suuri joukko ihmisiä, joilla olisi oma tarinansa kerrottavanaan. Ihmisiä, joista jälkipolville ei jäänyt mitään merkintää.
Jos ei ennestään ole tietoa "nälkävuosista", kirja antaa varsin suppean tiedon tapahtumien kulusta. Nälkävuodethan johtuivat siitä, että tuolloin jäät sulivat vasta kesäkuussa ja hallat tulivat jo elokuun alussa. Mitään ei saatu. Kuntien lainajyvästöt olivat riittämättömät turvaamaan kylvösiemenet seuraavaksi kesäksi. Kun seuraavakaan kesä ei ollut juuri edellistä parempi, ei olisi ollut kovin suurta hyötyä, vaikka siemeniä olisikin ollut. Onnettomuuden arkkitehti oli sitten senaatin talousvaliokunta. Se viivytteli ratkaisevasti vilja-avun saamista Venäjältä.
Kun 1900-luvun alkupuolella oli jälleen puutetta ruuasta, tosin ei lainkaan siinä laajuudessa kuin nälkävuosina, otti itsenäinen Suomi oppia kokemuksistaan. Maahamme perustettiin valtion viljavarastoja turvaamaan ruoka katovuosien varalle. Nyt nämä varmuusvarastot ovat suurimmalta osin purettu. Yltäkylläisyydessä elävä yhteiskunta haluaa elää kädestä suuhun. Olen ajatellut, mitä tapahtuisi, jos joku ydinvoimala pamahtaisi sopivalla tuulella jossakin Euroopan vilja-alueella.
Kirjassa mainittu pappi Johan Bergh oli Paavo Ruotsalaisen ystäviä ja toimi Kuopiossa kirkkoherranapulaisena ja vankilan saarnaajana 1823-1827. Nämä pappi- ja senaattorijutut jäivät minulle aika irrallisiksi. Samoin viittaukset sinänsä tärkeään Pietarin radan rakennushommaan. Jos se haluttiin ottaa mukaan, olisi kaivannut asian laajempaa käsittelyä.
Kokonaisuutena Ollikaisen kirja oli mielenkiintoinen lukea ja toi tärkeän vaiheen historiaa tähän päivään. Mielestäni Olikainen kuitenkin ylittää kirjallaan "aidan matalasta kohdasta".
NIILO
Vastaus Niilolle ja muita kommentteja
Katso kommenttinäppäimen takana oleva Matin vastaus Niilolle sekä muita kommentteja.
Matin vastauksessa viitataan hänen kirjoitukseensa NÄLKÄVUODESTA sekä MIRJAN ja MATIN kirjoituksiin Katja Ketun KÄTILÖSTÄ.
Luulen blogistien enemmistön koostuvan naisista. Nälkävuosien tapahtumia käsitellään kirjassa naisen, äidin, taisteluna itsensä ja lastensa puolesta. Ehkä Ollikainen halusi tällä valinnalla korostaa sitä kärsimystä, mitä tuolloin koettiin. Marjan kohtalon koki noina vuosina suuri joukko ihmisiä, joilla olisi oma tarinansa kerrottavanaan. Ihmisiä, joista jälkipolville ei jäänyt mitään merkintää.
Jos ei ennestään ole tietoa "nälkävuosista", kirja antaa varsin suppean tiedon tapahtumien kulusta. Nälkävuodethan johtuivat siitä, että tuolloin jäät sulivat vasta kesäkuussa ja hallat tulivat jo elokuun alussa. Mitään ei saatu. Kuntien lainajyvästöt olivat riittämättömät turvaamaan kylvösiemenet seuraavaksi kesäksi. Kun seuraavakaan kesä ei ollut juuri edellistä parempi, ei olisi ollut kovin suurta hyötyä, vaikka siemeniä olisikin ollut. Onnettomuuden arkkitehti oli sitten senaatin talousvaliokunta. Se viivytteli ratkaisevasti vilja-avun saamista Venäjältä.
Kun 1900-luvun alkupuolella oli jälleen puutetta ruuasta, tosin ei lainkaan siinä laajuudessa kuin nälkävuosina, otti itsenäinen Suomi oppia kokemuksistaan. Maahamme perustettiin valtion viljavarastoja turvaamaan ruoka katovuosien varalle. Nyt nämä varmuusvarastot ovat suurimmalta osin purettu. Yltäkylläisyydessä elävä yhteiskunta haluaa elää kädestä suuhun. Olen ajatellut, mitä tapahtuisi, jos joku ydinvoimala pamahtaisi sopivalla tuulella jossakin Euroopan vilja-alueella.
Kirjassa mainittu pappi Johan Bergh oli Paavo Ruotsalaisen ystäviä ja toimi Kuopiossa kirkkoherranapulaisena ja vankilan saarnaajana 1823-1827. Nämä pappi- ja senaattorijutut jäivät minulle aika irrallisiksi. Samoin viittaukset sinänsä tärkeään Pietarin radan rakennushommaan. Jos se haluttiin ottaa mukaan, olisi kaivannut asian laajempaa käsittelyä.
Kokonaisuutena Ollikaisen kirja oli mielenkiintoinen lukea ja toi tärkeän vaiheen historiaa tähän päivään. Mielestäni Olikainen kuitenkin ylittää kirjallaan "aidan matalasta kohdasta".
NIILO
Vastaus Niilolle ja muita kommentteja
Katso kommenttinäppäimen takana oleva Matin vastaus Niilolle sekä muita kommentteja.
Matin vastauksessa viitataan hänen kirjoitukseensa NÄLKÄVUODESTA sekä MIRJAN ja MATIN kirjoituksiin Katja Ketun KÄTILÖSTÄ.
12. helmikuuta 2013
Alakuloinen romanssi
PIRJO TUOMINEN
Tammi 2006, 333
sivua
En ole saanut vielä
tilaamiani kirjoja, joten tässä yhden ”väliluvun" kommentti.
Pirjo Tuominen on
kirjoittanut hienoja historiallisia romaaneja, kuten Alaska-sarjan ja
Kokemäki-sarjan. Jos ei ole niitä lukenut, kannattaa lukea, mikäli on yhtään
historiasta kiinnostunut. Kokemäki-sarjan kanssa saattaa tosin olla, ettei se
täysin avaudu nuoremman polven kaupunkilaiselle, jolla ei ole perustietoja
maaseudun historiasta.
Pirjo Tuominen on
tuottelias kirjailija ja kirjoittanut monta niin sanottua viihderomaania,
jollainen Alakuloinen romanssikin on. Tällä saralla hänen tuotoksensa eivät
yllä kovin paljon yli keskiarvon. Eivät ne kuitenkaan ole niin lapsellisia,
kuin monet tämäntapaiset tuotokset tuppaavat olemaan.
Kirja kertoo
eläkkeelle jääneen apteekkarin, rahoissaan kylpevän ja kaikkitietävän öykkärin,
ja hänen läheistensä elämästä. Aihe voisi hyvin olla elävästä elämästäkin ja
tapahtumat pääpiirteissään totuudenmukaisia.
Tuomisen tyyli
kirjoittaa on sujuvaa ja kirja on helppo lukea. Minusta tämäntapaisia kirjoja
on joskus ihan mielenkiinnosta lukea, vaikka ei niistä juurikaan ole
"lapsille kertomista".
Aivojen tuuletusta
Taas on yksi kirja
luettu. Kun Mirja lähti käymään kirjastossa sanoin, että tuo minullekin muutama
kirja. Kuuliainen vaimo toi.
Ensimmäiseksi otin
luvun alle Enni Mustosen Morsiuskesän (Otava 2009, 255 sivua). Arvasin sen
täydeksi hömpäksi, mutta täyttihän se tehtävänsä. Kirjan juoni ja
television Maajussille morsian -sarja kulkevat niin selvästi käsi kädessä, että Mustosen voi otaksua kuuluvan sarjan kirjoittajiin. En tiedä, kuuluko hän sarjan tekijöihin, en myöskään sitä, kumpi on syntynyt ensin, kirja vai ohjelman käsikirjoitus.
Mietin, miksi
tällaisia viihteeksi tarkoitettuja romaaneja ei voi kirjoittaa niin, ettei
loppuratkaisu ole lukijalle selvillä jo melkein ensilehdiltä. Kirjassa on
kuvattu aika mukavasti maatalojen elämää, mutta loppuratkaisu on lapsellisen
hunajainen.
Jos haluaisi esittää
jotensakin fiksua miestä, ei kannattaisi tunnustaa lukevansa tämäntapaisia
kirjoja. Mutta kun en sellainen ole, voin reilusti sanoa lukeneeni. Kaikkinensa
en parhaalla tahdollakkaan voi suositella kirjaa teidän muiden luettavaksi,
ainakaan miesten. Enkä usko, että viitsisitte lukeakaan. Minulle tämä oli hyvää
aivojen tuuletusta.
Ruohometsän kansa
lukupiiriin!
Kun olen lukenut
Myllytien lukupiirissä käsiteltyjen kirjojen luetteloa, tuli mieleeni ehdotus.
Voisitte joskus ottaa käsittelyn alle aikoja sitten ilmestyneen kirjan
Ruohometsän kansa.
Olen lukenut kirjan
kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta sen tapahtumat ovat vieläkin muistissani.
Johtuneeko sitten iästä, että alkaa unohtaa tämän päivän asiat ja menneet
pysyvät muistissa.
(Ruohometsän kansa, Richard
Adams, 1972)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)