Kangastus 38 herätti ajatuksia

    KJELL WESTÖ
    Otava 2013, 334 sivua.

     Kangastus pitänee luokitella dekkariksi. En ole pitkään lukenut dekkareita, mutta muistelen, että niissä tapahtui jossain vaiheessa murha, useimmin lopussa.

    Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1938. Tuo vuosikymmen niin Suomen kuin koko maailmankin historiassa on yksi merkillisimmistä. Suomessa vuosikymmenen alun lamasta ja kieltolaista selvittyä elettiin varsin iloista ja huoletonta aikaa, joka sitten päättyi sodan kurimukseen. 

    Westön kirja tuo mieleen monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ystäväporukan kuukausikokouksista käy ilmi, kuinka ihminen uskoo siihen, mitä haluaa uskoa. Koulutuksensa perusteella ystäväporukka täytyy lukea valistuneeseen eliittiin.
    Heidän kauttaan Westö tuo hyvin esille sen, mikä oli myös ilmeinen todellisuus. Suomessakaan osa eliitistä ei nähnyt Hitlerin touhuissa mitään pelottavaa ja he ummistivat silmänsä hänen rodunjalostusopiltaan. Juutalaisvainojen järjettömyydessään olisi pitänyt avata viimeistään ihmisten silmät, mutta kun ei niin ei.
    Yhtä järjettömiä olivat veli Stalininkin vainot. Suomen onneksi hän vainojensa ohella tapatti kenraalinsa ja etevimmät upseerinsa. Muutenhan meillä olisi viime sodissa käynyt vielä huonommin.
     Kirjassa käy myös hyvin ilmi, kuinka syvä kuilu oli vielä tuolloin johtajien ja työväen välillä. Työväki oli välttämätön paha. Heitä voi käsitellä niin kuin huvittaa. Poikkeuksiakin tietysti oli. Tuli mieleeni maamme viimeinen todellinen patruuna, Valkeakosken Juuso Walden. Aatos Erkko olisi voinut kohota asemansa ja varakkuudensa puolesta  tähän kaartiin, mutta hän halusi eristäytyä omaan maailmaansa.
    Tätä päivää ajatellen tuo sotaa edeltänyt vuosikymmen oli johtajien kulta-aikaa. Muutama tunti työpaikalla ja sitten pitkä lounas, jonka jälkeen pistäytyminen työpaikalla, jos pää oli sen verran selvä. Monesti taisivat lounas ja työpäivä päättyä yhtä aikaa.
     Kirjassa palataan sisällissodan jälkimaininkeihin. Ne eivät olleet kunnian vuosia valkoiselle osapuolelle. Sota ja viha raaistaa. Jotenkin vain tuntuu käsittämättömälle se kohtelu, jonka punaisten puolella taistelleet ja heitä jotenkin tukeneet saivat kokea. Hyvin monet heistä eivät halunneet aseellista yhteenottoa. Heitä johdettiin harhaan ja he vain ajautuivat mukaan kohtalokkain seurauksin. Tässä asiassa maailma ei ole oppinut mitään. Eipä taida olla juuri uutislähetystä, jossa ei kerrottaisi jossakin päin maailmaa käynnissä olevasta sisällisodasta.

     Pieni yksityiskohta maailman muutoksesta sisältyy ravintolaelämään, johon kirjassa viitataan. Vielä kuusikymmentäluvulla naisporukalla, saatikka yksinäisellä naisella, ei ollut mitään asiaa illalla ravintolaan tanssimaan. Piti olla jonkinlainen miehenretale kavaljeerina. Jos joku yksinäinen hameniekka pääsi livahtamaan ravintolan puolelle, sai hän välittömästi kevytkenkäisen naisen leiman.
    Toinen mielenkiintoinen pikku yksityiskohta oli Olympiastadionin vihkiäiskilpailujen satasen tulokset. Oliko kirjailijan vapautta? Uskomatonta, jos niin on meilläkin tapahtunut.

     Jos nyt jotakin toivomista kirjan suhteen esittää, olisin karsinut jonkun verran näistä toverusten kuukausikokouksista.
    Lukiessa tuli jonkun kerran mielleen, pitäisikö ottaa esille Helsingin kartta ja katsella tapahtumien paikkoja. En kuitenkaan viitsinyt. Vaikka en Helsinkiä kovin hyvin tunne, oli minulla jonkinlainen aavistus missä mennään.
   Summa summarun. Ihan luettava ja jopa mielenkiintoinen kirja.

    NIILO

Luonnon Laki

KARI HOTAKAINEN
Siltala 2013,  283 sivua

    Tätä Hotakaisen uusinta en kovin paljon kommentoi. Reilut sata sivua luettuani kysyinkin, pitäisikö tätä ymmärtää.
    Loppua kohti kirja parani. Voin jopa sanoa hiukan ymmärtäneeni Hotakaisen ajatuksen kulkua. Ainakin niin luulen. Tai ainakin kuvittelen.
    Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kun kirjailijat saavat tarpeellisen määrän tunnustusta, he alkavat kirjoittaa niin viisaasti, että oppimatonta hirvittää. Toisin sanoen en löydä heidän vuodatuksestaan loogista sanomaa.  No, sehän on minun murheeni, ei kirjailijan.
     Yksi opetus kirjaan sisältyi. Me emme tule monestikaan ajatelleeksi, kuinka kalliiksi vaivojemme hoito todellisuudessa tulee yhteiskunnalle, jos suuremmassa määrin joudumme sairastelemaan ja satumme pääsemään hoitoon. Yksityisellä puolella hintataso vielä kertaantuu. Sekin asia on todeksi eletty.
    Nyt sitten Westön Kangastus 38:n kimppuun.

    NIILO

   Aikaisemmin julkaistun ESKON mielipiteen kirjasta löydät täältä: Luonnon laki

Taivaan laijalla

MARJATTA PULSKA

NordBooks 2013, 250 sivua.
    Kirja kertoo poronhoitajasuvun tarinaa kolmessa sukupolvessa. Saariselän aikoihin oli joskus puhetta kanssasi poromiehistä. Sen vuoksi avasin kirjan aika uteliaana. Minkälaista romantisointia avautuisi luettavakseni? Ei ollut ruusuisia päiviä. Oli elämän arkea.

    Ei tämä Marjatta Pulskan esikoiskirja mikään suuri lukuelämys ollut, mutta kannatti kuitenkin lukea. Ehkä se ei anna kovinkaan paljon etelän kivikylän kasvatille, joka ei ole metsässä samoillut ja Lapin tuulia haistellut. Arvelisin kuitenkin, että joku muukin voisi sen jossain vaiheessa lukaista.  - NIILO

Lukupiirissä luetaan

   Lukuisten kirjastovarausten takia Myllytien lukupiirin tammikuun kirjat jäivät suunnilleen puolelta osanottajista lukematta. Varsinaisena kirjana oli Finlandia-voittaja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Siltä varalta, ettei... nimesimme vaihtoehdoksi Minna Lindgrenin Kuolema ehtoolehdossa.
   Kumpikin osoittautui vaikeasti lainattavaksi, eikä juuri kenelläkään ollut ostohalukkuutta, joten lukukokemukset jäivät melko suppeiksi. Kummastakin toki esitettiin mielipiteitä, puolesta ja jokunen vastaankin, mutta lukupiirin ns. yleinen mielipide (14 henk.) jäi ilmaan. Pidettiin ja ei pidetty.
   Näistä linkeistä pääset vilkaisemaan omat mielipiteeni kirjoista: Jokapäiväinen elämämme, Kuolema ehtoolehdossa. Jälkimmäinen postaus on puolen vuoden takaa.

  Nyt ei kirjaa, vaan kirjailija 

   Tammikuun kirjojen saamattomuus sai meidät varuillemme. Helmikuun alussa emme paneudukaan mihinkään tietyyn kirjaan, vaan kirjailijaan. Henkilökuvaus jääköön vähemmälle, sillä tarkoitus on esitellä suositun norjalaisen Jo Nesbøn tuotantoa. Jokainen lukee, mitä käsiinsä sattuu saamaan, ja kertoo palaverissa mielipiteensä kirjasta.

    Itse ehdin jo lukea mieluisaksi osoittautuneen selväsanaisen ja tapahtumarikkaan dekkarin Torakat, mutta ei siitä vielä tämän enempää. Palataan asiaan. - MATTI

Jokapäiväinen elämämme

RIIKKA PELO
Teos 2013, 522 sivua

      Finlandia-voittaja Jokapäiväinen elämämme on saanut lukijoilta samoin kuin "ammattilaisilta" eli kirjablogisteilta ristiriitaisen vastaanoton. Omalla kohdallani en puhu edes ristiriidasta, vaan voittajateos ei yksinkertaisesti ole "minun kirjani".
      Käytin lukemiseen paljon aikaa. En hitauttani, vaan siksi, että lukeminen ei yksinkertaisesti edennyt. En saanut mistään kiinni. Sanat, lauseet, virkkeet ja kappaleet vain pyörivät ja pyörivät omaa ympyräänsä, en saanut tektistä otetta ja silmät painuivat kiinni.
      Sain kirjan kuitenkin luettua. Välillä tosin etsiskelin sekä Riikka Pelon itsensä että valinnan suorittaneen Asko Sarkolan taustoja -  tiedä sitten miksi, mutta millään kriteereillä en itse olisi päätynyt tähän kirjaan.

     Osin keinotekoisesti asioita pyöritellen aivan liian massiiviseksi paisutettu romaani kertoo yhdestä merkittävimpiin venäläisiin runoilijoihin kuuluneesta Marina Tsvetajevasta ja hänen vaikeasta suhteestaan tyttäreensä Aljaan ja mieheensä Serjozaan. Parillasadalla viimeisellä sivulla pääosaan astuu Stalinin apparaatin harjoittama verinen mielivalta kidutuksineen ja Siperian leirityksineen.
     Ilman romaanin taustoihin tutustumista sen voi helposti kokea Tsvetajevan elämänkertana, mikä se ei kuitenkaan ole. Se on nimenomaan romaani, fiktiivin sellainen. Kirjoittaja itse kertoo perehtyneensä tarkoin päähenkilönsä elämään ja käyttäneensä historiallisia faktoja kivinä, joiden varaan on romaania kirjoittaessaan tukeutunut.

     Jokapäiväinen elämämme oli tammikuun kuukauden kirjana Myllytien lukupiirissä, missä se myös sai ristiriitaisen vastaanoton, lähes yksimieliset päiden puistatukset: "raskasta, vaikeaa". Tosin joukkoon mahtui myös mainintoja joissakin kohdin esiintyvistä kielen hienouksista.

   MATTI