Jos ei ennestään ole tietoa "nälkävuosista", kirja antaa varsin suppean tiedon tapahtumien kulusta. Nälkävuodethan johtuivat siitä, että tuolloin jäät sulivat vasta kesäkuussa ja hallat tulivat jo elokuun alussa. Mitään ei saatu. Kuntien lainajyvästöt olivat riittämättömät turvaamaan kylvösiemenet seuraavaksi kesäksi. Kun seuraavakaan kesä ei ollut juuri edellistä parempi, ei olisi ollut kovin suurta hyötyä, vaikka siemeniä olisikin ollut. Onnettomuuden arkkitehti oli sitten senaatin talousvaliokunta. Se viivytteli ratkaisevasti vilja-avun saamista Venäjältä.
Kun 1900-luvun alkupuolella oli jälleen puutetta ruuasta, tosin ei lainkaan siinä laajuudessa kuin nälkävuosina, otti itsenäinen Suomi oppia kokemuksistaan. Maahamme perustettiin valtion viljavarastoja turvaamaan ruoka katovuosien varalle. Nyt nämä varmuusvarastot ovat suurimmalta osin purettu. Yltäkylläisyydessä elävä yhteiskunta haluaa elää kädestä suuhun. Olen ajatellut, mitä tapahtuisi, jos joku ydinvoimala pamahtaisi sopivalla tuulella jossakin Euroopan vilja-alueella.
Kirjassa mainittu pappi Johan Bergh oli Paavo Ruotsalaisen ystäviä ja toimi Kuopiossa kirkkoherranapulaisena ja vankilan saarnaajana 1823-1827. Nämä pappi- ja senaattorijutut jäivät minulle aika irrallisiksi. Samoin viittaukset sinänsä tärkeään Pietarin radan rakennushommaan. Jos se haluttiin ottaa mukaan, olisi kaivannut asian laajempaa käsittelyä.
Kokonaisuutena Ollikaisen kirja oli mielenkiintoinen lukea ja toi tärkeän vaiheen historiaa tähän päivään. Mielestäni Olikainen kuitenkin ylittää kirjallaan "aidan matalasta kohdasta".
NIILO
Vastaus Niilolle ja muita kommentteja
Katso kommenttinäppäimen takana oleva Matin vastaus Niilolle sekä muita kommentteja.
Matin vastauksessa viitataan hänen kirjoitukseensa NÄLKÄVUODESTA sekä MIRJAN ja MATIN kirjoituksiin Katja Ketun KÄTILÖSTÄ.
Kiitos NIILO valaisevasta kommentistasi Aki Ollikaisen Nälkävuodesta ja maatamme koetelleesta onnettomasta ajanjaksosta. Kirjoituksesi antaa ainakin minulle paljon lisätietoa maamme ja kansamme tilanteesta noina vuosina, vaikka keskustelussamme sanoitkin kirjoituksesi vain ”raapaisevan” asian pintaa. Ehket käyttänyt juuri tuota sanaa, mutta näin sen ymmärsin.
VastaaPoistaKommenttisi osoittaa jälleen, miten eri tavoin me kirjojen lukijat luemme ja koemme lukemamme. Sinä, joka olet perehtynyt nälkävuosien tapahtumiin jopa kirjassa mainittua henkilöä/henkilöitä myöten, kaipasit kirjaan enemmän syvyyttä, taustoja.
Aivan samaa sanoi blogimme lukija ja paljon kirjoja lukeva HILKKA minulle lähettämissään terveisissä. Hänen mielestään kirja oli rankka ja ahdistusta herättävä, mutta olisi ollut parempi, jos sitä olisi ”kypsytelty” pidempään ja asioita selvitetty perusteellisemmin (”…vaikka 50 sivua lisää”).
Teidän kahden mielipiteet saatuani ja lisättyäni niihin omani uskallan väittää, että kirja kuitenkin täytti tehtävänsä. Se herätti ja ravisteli jopa siinä määrin, että todellisista tapahtumista alettiin kaivata lisätietoa, syvyyttä. Tämä koskee myös minua.
Itse Nälkävuosi-kirjan suhteen olemme, Niilo, erilaisissa asemissa, eri lähtökohdissa. Sinä luit kirjan taustoihin perehtyneenä asiantuntijana ja totesit Ollikaisen ylittäneen ”aidan matalasta kohdasta”.
Sinä tiedät ainakin pääpiirteittäin todelliset tapahtumat noina vuosina. Minulle ne ovat vain muutama lause historiankirjoituksista, häpeä tunnustaa. Näistä lähtökohdista johtuen myös lukutapamme oli erilainen, samoin ajatuksemme kirjasta, siis se, miten koimme lukemamme. Sinä luit ja koit kirjan enemmänkin dokumenttina, minä kertomuksena. Kuten omassa kirjoituksessani sanoin, minusta se nimenomaan oli enemmän kertomus kuin romaani tai dokumentti. Totesin tosin myös, että se ”voisi olla vaikka dokumentti”.
Kun kysymys ei ole tietokirjallisuudesta tai historiikista, suhtaudun yleensä lukemaani tarinana, romaanina, usein pelkästään viihteenä, joskus puhuttelevana ja ajatuksia herättävänä. Hyvin harvoin kuitenkin alan pohdiskella asioiden todenperäisyyttä. Otan huomioon ja kunnioitan ns. kirjailijan vapautta.
Sinä ja Hilkka kaipasitte tämän kirjan tapahtumiin enemmän taustoja ja syvyyttä. Kanssanne on helppo olla samaa mieltä, mutta sitä ei välttämättä tarvitse tehdä.
Katja Ketun Kätilön kohdalla en halunnut käydä juuri tätä ”syvyyskeskustelua”, ja jopa kieltäydyin aloittamasta enemmän tai vähemmän aatteellista kuka-oli-enemmän-syyllinen -debattia. Aki Ollikaisen Nälkävuosi on eri kirja ja siitä käytävä keskustelu historiankin valossa erilainen.
Luen mielestäni melko rajujakin kirjoja, kuten Kätilön. Mutta kyllä tämä Ollikaisen Nälkävuosi oli pitkästä aikaa kaikkein ahdistavin romaani. Tai minusta se ei ole aivan sellainenkaan, vaan sarja dokumentaarisia pätkiä ko. todellisesta aiheesta.
VastaaPoistaTiedän mielestäni paljon noista ajoista, joten ei se siksi niin ahdistava ollut, mutta niin paljon vaikeita hetkiä tosi pieneen määrään sivuja. Olisi toivonut hetken vaikka jotain luonnonkuvausta, mikä olisi ollut suvantopaikka mielelle.
Jäin kyllä ajattelemaan, miten paljon lukukokemukseen vaikuttaa myös millaisessa henkisessä voiman tilassa ja vireydessä lukiessamme olemme. Minulle on sattunut pienen ajan sisällä paljon vastoinkäymisiä, niin henkisiä kuin fyysisiä, joiden päälle on pitänyt päästä jatkaakseen elämää.Silloin ei varmaan Nälkävuoden-tapainen kirja ole parasta mahdollista seuraa.
Vertailuksi ottaisin juuri Finlandian voittaneen Jään, jossa esim. kaunis, joskin karu, luonnonkuvaus oli sellaista, mikä antoi asioiden ajattelulle reviiriä ja suvantoja. Minusta se oli ehdottomasti palkintonsa ansainnut, jos vertaan näitä kahta kirjaa. Lahjakas kirjailija Ollikainen ehdottomasti myös on ja hänellä on paljon sanottavaa, joten jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.
Täällä Mirja, hei!
VastaaPoistaNiilo kerkesi monta kertaa kysyä, joko Nälkävuoden olen lukenut. Kahlasin tuon Tuomisen Unimaailman ensin loppuun. Tuomiselle annan 7+, tuo plussa siitä, että loppuratkaisu ei ollut ihan silkkaa lälläriä.
Nälkävuosi koostui kehnonpuoleisista novelleista. Joka nauttii lukiessaan inhorealismista, varmaan tykkää. Minusta henkilöt jäivät jotenkin kaksiulotteisiksi. Toki kaikki, mitä siinä tapahtuu, on varmaan myös jossakin tapahtunut.
Ihmisen raadollisuus paljastuu kun henkiinjääminen on kyseessä. Yhteinen hätä paljastaa pedon ja myös lähimmäisrakkauden.
En tosin tiedä, miten juonen kuljetus vaatii yksityiskohtaisen selonteon jostakin alapään pesusta. Naiskirjailija ei ihan näin kertoisi.
Oletko, Matti, muuten kiinnittänyt huomiota, miten eritavalla nainen ja mies kertovat esim. rakkauskohtauksista? Siinä ehkä näkyy selvimmin se ero välillämme. Ja, olkoon niin.
Tervehdi Sirkka-rouvaa ja hyvää matkaa kohti valoa!
Odotin mielenkiinnolla Mirjan arviota Nälkävuodesta. En yllättynyt, kun hän antoi kirjasta melko tyrmäävän arvion. Oli samaa mieltä kuin minä, että suuresta tapahtumasta oli tehty kepoinen kirja. Ei hänkään ymmärtänyt mitä näillä naisjutuilla oli tekemistä kirjan aiheen kanssa.
VastaaPoistaNäin me eri lailla koemme lukemamme (viittaus Matin aikaisempiin kirjoituksiin kirjasta, toim.huom.) Ja hyvä näin. Muutenhan ei tarvitsisi kirjoittaa kuin yhdenlaisia kirjoja.
KAISU on pitkälti samaa mieltä Mirjan ja Niilon kanssa kirjan seksikohtauksista, nimenomaan niiden liian yksityiskohtaisesta esittämisestä. Myös hänen mielestään ne eivät kuuluneet kirjaan ainakaan kuvatussa laajuudessa.
VastaaPoistaKiitos, Mirja, terveisistä Sirkalle. Menivät perille.
VastaaPoistaTotesit (Niilo) tuossa, että koemme niin erilailla lukemiamme kirjoja. Niinpä teemme.
Minä kirjoitin niistä naimisista, että ne olivat "ajankuvia". Ja sitä ne niissä kohdin olivat. En minä osaa lukea niitä niin kirjaimellisesti, että seksi, erotiikka tai aktin tekniikka nousisivat päällimmäiseksi. Jos jossakin kirjassa ammutaan hevonen, en mitä siitäkään mitään raakuushepulia saa, kuten en myöskään kirjasta toiseen toistuvista raiskauksista.
Jos kokisin tällaiset raskauttavina, huonoimpia mahdollisia kirjoja olisivat kiistatta Tamara McKinleyn kertomukset, joissa alkuasukkaita tapetaan, raiskataan ja orjuutetaan mennen tullen, ja silloin tällöin naidaan ihan sovussakin. (Luin juuri Perintöosan.)
Mutta kuten totesit, hyvä näin. Hyvä, että kirjoitetaan erilaisia kirjoja, ja että on erilaisia lukijoita ja heillä erilaisia mielipiteitä. Kenenkään OMA mielipide ei voi olla väärä, koska se on HÄNEN mielipiteensä.