Johny Kniga kustannus 2013, 517 s.
Kaikki murhatapaukset oli kuvattu mahdollisimman väkivaltaisiksi silpomisineen. Kohteena olivat poliisit ja nuoret tytöt, melkein lapset. Oslon poliisia harvennettiin reilusti, ensin heidät teipattiin toimintakyvyttömiksi, sitten otettiin käyttöön tavallisesti sähkösaha, saatte arvata mitä sillä tehtiin, myös silmän kaivaminen elävän uhrin päästä oli yksi konsti.Tytöt joko teipattiin tai köytettiin kiinni ennen raiskausta ja tappamista.
Eikö olekin mahtavaa! (Ainakin mielenvikaisten mielestä.) Myyntilukujen mukaan kirja on suosiossa. Tekisi mieli sanoa "voi aikoja, voi tapoja ". Ruotsista löytyy myös ainakin kaksi saman väkivaltadekkarin kirjoittajaa, Jenns Lapidus ja Lars Kepler, hekin hyvin kaupaksi meneviä.
Tämän jälkeen saa Nesbo olla minun puolestani rauhassa, tästä kirjasta jäi niin paha oksennuksen maku suuhun.
ESKO
Katso tästä linkistä myös Matin kirjoitus Jo Nesbøn loppuratkaisut yllättävät.
VastaaPoistaEsko. Sylkäiset Jo Nesbon pahan makuisena suustasi. Kirjallisuudessa on lukemattomia vastaavanlaisia kuvauksia. Kuten sanoit, nehän myyvät ja ovat aina myyneet. Poliisin kanssa yhtä "monipuolisina" mielestäni ovat esimerkiksi Mika Waltarin kolmikko Mikael Hakim, Mikael Karvajalka ja Johannes Angelos. En ainakaan minä maiskuttellut myöskään Dan Rhodesin Taputtaville pikku kätösille, missä itsemurhamuseon uhrit salakuljetetaan ihmissyöjälääkärin pakastimeen myöhempää käyttöä varten, vaan revin melko varhaisessa vaiheessa kannet kirjasta irti. Samaa kohtuutonta väkivallalla herkuttelua edustaa mm. Katja Ketun Kätilö.
Kaiken kaikkiaan olisi mielenkiintoista keskustella väkivallasta ja sen rajoista kirjallisuudessa. Tällaisia rajojahan ei ole olemassa.
PS. Olen lukenut Poliisin, enkä pitänyt sitä mitenkään poikkeuksellisena.
Tietysti meillä on kullakin omat käsityksemme kirjojen hyvyydestä ja huonoudesta, mutta muistutan, että en ole sanonut, enkä sano, että Jo Nesbon kirjat kuuluisivat mielestäni hyvien luokkaan. Totesin, että en pitänyt Poliisia mitenkään poikkeuksellisena.
VastaaPoistaKirjojen raaistumisesta olen kanssasi täysin samaa mieltä. Totesin blogissa jo kauan sitten, että joskus tuntuu siltä, että teurastusta ja verta levitetään tarkoitushakuisesti; kun ei ole muuta sanottavaa, ja kun halutaan herättää huomiota.
Vielä on pakko mainita, että Waltarin yhteydessä puhuin nimenomaan raakuuksien esittämisessä. Mainitsemieni kirjojen luokittelemisesta siksi tai täksi riippumatta niiden esittämät raakuudet ovat kiistattomia. Waltaria ja Nesboa en rinnasta(nut) kirjailijoina, en myöskään vertaillut heidän ansioitaan.