Kirjoitin tuolla, että kesä jatkuu, lukeminen ei.
Näköjään valehtelin.
Nyt niitä Seppo Jokisen Koskisia nimittäin on
takanani jo 13, suurin osa heinä-elokuulta. Yksi on luettavana ja kaksi on äänikirjana varattuina kirjastosta. Kun
tapanani on lukea hyviä tekijöitä nippu kerrallaan, teen sen myös näiden
kohdalla. Niitähän on vain 17, ellei ihan äskettäin ole ilmestynyt lisää. En
ole uskaltanut katsoa.
Näistä Jokisista vielä sen verran, että niistä
sain ensi kosketuksen äänikirjoihin. Kuunteleminen on hivenen hitaampaa kuin
itse lukeminen, mutta toisaalta se on ihan mukavaa, kunhan vain olla rötköttää
tai puuhastelee jotakin pientä. Eikä vaimon tarvitse lukea samaa kirjaa
erikseen.
Ai niin, tämänhän kerroin jo tuolla aikaisemmin.
En ole missään määrin himolukija. Sen tähden en
oikein tiedä, miten pitäisi lukea, siis mitä milloinkin ja kenen suosittelemia
kulloinkin. Meitä kun on moneksi ja tarjontaa sen mukaisesti.
Niin on myös lukutyylejä ja valintakriteerejä. Joku
hamuaa itselleen kaikki mahdolliset uutuudet, joku käy läpi alennuskirjat,
toinen kirjaston palautushyllyt, ota tästä-pinot, yksi lukee suositusten
perusteella ja joku sulkee korvansa esittelyiltä ja valitsee itse mieleisensä. Pettymyksiltäkään
ei voi kukaan välttyä. Kaveripiiriini kuuluu henkilö, joka tunnustaa olevansa
parhaimmillaan mahdollisimman paksujen kirjojen parissa, toinen viihtyy
dekkareissa, joiden ratkaisua on mahdoton päätellä ennen viimeistä sivua. Eräs
harrastaa vain äänikirjoja, eikä usko naisiin kirjailijoina (mihin minä sanon: päinvastoin).
Itse pidän puolitotuuksista, siis faktan ja
fiktion sekoituksista. Tai voivat ne oikeastaan olla kokonaankin keksittyä
tarinaa, kunhan vaikuttavat ainakin osittain oikeista tapahtumista siepatuilta.
Tällaisten kirjoittajia on paljon, mutta mainitsen tässä vain Pirjo Tuomisen.
Historiikit ja elämänkerrat jätän kauppaan ja kirjastoon.
Älkääkä päättäjät koskeko kirjastojen
määrärahoihin. Tai jos koskette, lisätkää niitä.
Lukupiiri kokoontui maanantaina. Siellä putkahti
jälleen esiin, että moni ei malta hylätä kirjailijaa yhden lukemansa jälkeen,
jos kirjassa riittää mielenkiintoa, jos se puraisee. Itse kuulun nimenomaan
tähän joukkoon, ja kirjailijoita on jälleen pitkä rivi. Heitän tässä näkyville jo
edellä mainitun Pirjo Tuomisen, mutta lisään perään, tai oikeastaan ajallisesti
ennen häntä, Mika Waltarin, John Irvingin, Torgny Lindgrenin, Tamara McKinleyn,
Jaan Krossin… ja tietysti pöydän kulmalta nyt nopeassa tahdissa pienenevän
kirjakasan eli vuosi per kirja dekkareita puskevan tamperelaisen
rikoskirjailijan Seppo Jokisen.
Voi, voi. Noita hyviä kirjoittajia on vaikka
kuinka paljon. Jokaiseen makuun löytyy laatua ja tavaraa.
MATTI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti