4. syyskuuta 2012

Taikavuori


THOMAS MANN
WSOY 1957, 726 sivua

Heinäkuun lopulla, kun ei viitsinyt mennä kirjastoon eikä kirjakauppaan, kaivelin hyllystä noin 30 vuotta sitten edellisen kerran lukemani Taikavuoren ja aloin uusintaluvun.
Mannin "raamattu" kertoo nuoren, juuri valmistuneen laivanrakennusinsinöörin Hans Castorpin elämästä seitsemän vuoden ajalta. Hans on jäänyt jo lapsena orvoksi ja hänen huoltajanaan on toiminut hänen enonsa.

Hans lähtee valmistumisensa jälkeen Davosiin Berghofin tuberkuloosiparantolaan tapaamaan serkkuaan, joka on siellä hoidossa. Vierailun on tarkoitus kestää kolme viikkoa, mutta se venyy seitsemän vuoden pituiseksi, koska parantolan ylilääkäri havaitsee vierailijassakin taudin oireita. Hans tottuu parantolan ilmapiiriin niin hyvin, ettei haluakaan sieltä pois. Lisäksi hänellä on vanhempiensa perintöä sen verran, että pärjää taloudellisestikin.

Kirjailija sanoo teoksensa alussa "tulemme kertomaan tarinan hyvin perusteellisesti", ja sen hän tosiaan tekee. Kirja ei ole nopeasti luettava. Luin sitä noin 10 sivun pätkissä, niiden jälkeen täytyi ajatella luettua ja pitää tauko. Siitä huolimatta tarina veti puoleensa, eikä sitä voinut kesken jättää. Yhtenä syynä lienee Mannin kertojan taidot, suomentajallakin (Kai Kaila) lienee osuutensa.
Kirjassa seurataan parantolan joidenkin asukkaiden elämää tarkastikin, myös kuolema on tuttu vierailija, koska sairaalasta on kyse. En muista koskaan lukeneeni kauniimpaa kuoleman kuvausta kuin kirjassa kerrottu Hansin serkun Joachim Ziemssenin kuolema.

Kirjassa on joitakin värikkäitä henkilöitä, kuten italialainen kirjailija-toimittaja Settembrini, josta tulee Hansin isähahmo ja opettaja, romanialaissyntyinen professori Naphta, jesuiitta ja kommunisti samassa persoonassa. Parantolan ylilääkäri Behrens ja apulaislääkäri Krokovski ovat myös herkullisesti kuvattuja.
Pitäähän kirjassa rakkauttakin olla, Hans rakastuu toivottomasti venäläiseen rouva Chauchatiin, mutta rakkaus on yksipuolista, ja rouva pitää Hansia pilkkanaan.

Mann ei saksalaiseen tapaan ole mikään humoristi, mutta ironian hän kyllä taitaa hyvin.
Kirjan lopussa Eurooppa tulee hulluksi, parantolassa ilmenee samoja oireita, ennen rauhalliset potilaat alkavat tapella keskenään. Alkaa ensimmäinen maailmansota ja sinne myös Hans Castorp joutuu, ja kirjailija toteaa, että sankarimme selviytymisen mahdollisuudet ovat olemattomat.
Lukemisen jälkeen tuli tunne, että tuli luettua painavaa tekstiä - sekä kirjan painon että sisällön suhteen!

    ESKO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti