Kameleontin varjo

    MINETTE WALTERS

WSOY 2009, 357 sivua

Harva kirja sieppaa mukaansa ensimmäisestä sivusta, ensimmäisistä sanoista, alkaen ja pitää kiinni loppuun saakka. Minette Waltersin (engl.) Kameleontin varjo teki sen minulle.

Walters luokitellaan nimenomaan jännityskirjailijaksi. Kameleontin varjo on toistaiseksi ainoa häneltä lukemani kirja, joten en osaa sanoa, tihkuuko niistä hyytävää jännitystä. Tästä ei ainakaan. Tämä on dekkari, ei ehkä perinteisen kaavan mukainen, mutta dekkari kuitenkin; moni käyttää sanaa psykologinen. Jos tuo sana synnyttää ennakkoasenteita suuntaan tai toiseen, ne kannattaa karistaa äkkiä mielestään. Kirja on yksi parhaista dekkareista – minulle parhaista.

”Psykologinen” ainakin kameleontin kohdalla tarkoittaa sitä, että vakavasti päähän haavoittunutta luutnantti Charles Aclandia hoitavat psykiatrit yrittävät parhaansa mukaan pähkäillä aiheuttivatko vammat tässä persoonallisuuden muutoksia ja pohtivat samanaikaisesti poliisin kanssa, onko luutnantti tietoisesti tai tietämättään syyllistynyt lähitienoilla tapahtuneisiin murhiin.

Vaikka lukukokemukseni Waltersilta on erittäin rajallinen, voin yleistää sen verran, että kirjojen tasosta kertoo jotakin se, että hän on kirjoittanut 12 romaania ja ne kaikki on suomennettu. Vuonna 2006 hänet palkittiin Suomen Dekkariseuran kunniakirjalla.

Tarina alkaa siitä, kun pidetty ja arvostettu luutnantti Charles Acland kahden alaisensa kanssa ajaa Irakissa tiedustelupanssarivaunulla tienvarsimiinoitukseen. Alaiset kuolevat ja luutnantti itse loukkaantuu vakavasti päähän.

Vammojen henkisiä vaikutuksia pahentaa paitsi toisen silmän menetys myös, ettei häntä enää huolita takaisin armeijan palvelukseen. Acland sulkeutuu itseensä, työntää tylysti entiset läheisensä luotaan, eikä salli itseensä kosketettavan, ei hyvissä eikä varsinkaan pahoissa aikeissa. Erityisesti koskettaminen herättää hänessä raivon.

Yhteiskuntaan sopeutumattomana Acland alkaa fyysisistä vammoista toivuttuaan elää askeettista ja yksinäisyyteen vetäytyvää elämää, mikä herättää poliisin kiinnostuksen häntä kohtaan murhatutkimuksissa.

Lopullisesti sosiaaliset yhteydet lukkiutuvat, kun hänen Irakiin lähdön kynnyksellä jättämänsä morsian ilmaantuu yllättäen ja luvatta sairaalaan yrittäen lähennellä traumaattista potilasta. Seuraavien tapahtumarikkaiden kuukausien elämänvaiheisiin luottoystäväksi migreeniä ja ajoittaisia muistinmenetyksiä potevalle silmäpuoli Aclandille ilmaantuu ”päivystävä lääkäri”, psykiatri Jackson.

Kuten edellä totesin, kirja sitoo lukijansa itseensä. Juoni etenee sujuvasti kohti loppuratkaisua ja henkilöt ovat kautta linjan ja kaiken aikaa helposti tunnistettavia eli kuka-se-nyt-olikaan -tarkistuksia ei tarvita. Myöskään edestakaisia aikahyppyjä ei Minette Walters ainakaan tässä kirjassaan harrasta.

Kameleontti lukupiirissä
   Myllytien lukupiirissä Kameleontin varjoa ruodittiin 4.2.2013. Aivan varauksetonta ihailua kirja ei osakseen saanut, vaan mielipiteitä saatiin kuulla molemmilta laidoilta.
   Lopulta Minette Walters kuitenkin kääntyi selvästi plusmerkkiseksi, sillä kouluarvosanoin numerosarja oli seuraava: 9, 8, 8, 6, 8, 8, 8, 7. Yksi piiriläinen lopetti kirjan lukemisen ensimmäisten kappaleiden jälkeen ja toinen noin 50 sivun kohdalla. Molemmilla oli hyvät perustelut keskeyttämiselle.

   MATTI

Paholaisen höyhen
Minette Walters

WSOY 2005, 337 sivua

   Luin tämän suorana jatkona yllä olevalle. Päällimmäiseksi jäi molempien kohdalla kokemus todella hyvistä ja jännittävistä kirjoista, mutta Paholaisen höyhenen jälkeen mieleen hiipi ajatus, että myöhemmin kirjoitetussa Kameleontin varjossa tapahtumien jäsentely ja toisiinsa nivoutuminen on selkeämpää. Se synnytti jännitteen ja tunteen, ettei kirjaa voi laskea kädestään keskenlukuisena.

   Jännityksen puutteesta Paholaisen höyhentäkään ei voi moittia, vaan se suorastaan kihisee viimeisillä noin sadalla sivulla.
   Kirja on selväpiirteisesti kaksijuoninen. Pääjuonessa sotakirjeenvaihtaja Connie Burns joutuu Bagdadissa siepatuksi, vapautuu yllättäen jo kolmen päivän kuluttua ja väistää niin vankeuden aikaisista tapahtumista raporttia vaativat viranomaiset kuin julkisuudenkin pakenemalla hiljaiselle maaseudulle Englannissa.
   Siellä hän vuokraa jo rappeutumassa olevan kartanorakennuksen, jonka iäkäs omistajarouva Lily on siirretty vanhainkotiin turvaan perintöä keinoja kaihtamatta vaanivalta tyttäreltään Madeleinelta. Kun kuvioihin astuu jo muuttopäivänä omaperäinen naapuri Jess viisine jättiläiskoirineen, alkaa mittava "kuka kenellekin sukua" -selvittely. Kuvioihin sotkeutuu myös koko kylän luottolääkäri Peter.

   Pääjuonen kaappausdraama paljastuu heti alussa Connien ja hänen jo aikaisemmin tunnistamansa rikollisen, murhiin syyllistyneen palkkasoturin kaksinkamppailuksi. Connie tunnistaa jälleen nyt MacKenzie -nimisenä esiintyvän tappajan, joka sieppaamalla ja kiduttamalla saa Connien vaikenemaan toistaiseksi.
   Tapahtumat etenevät kiihtyvällä vauhdilla ja jännityksellä kohti loppuaan. Tappaja on Connien jäljillä, löytää ja yllättää hänet, Jessin ja Peterin. Loppuratkaisussa merestä löytyy käsi, jonka sormet on murskattu. Mutta kenen käsi se on?

   MATTI