7. tammikuuta 2013

Myllytiellä tavataan

Myllytien kirjallisuus- ja keskustelupiiri (lyhennettynä Lukupiiri) avaa uuden vuoden tänään maanantaina 7.1. klo 12.

   Piirihän kokoontuu kerran kuukaudessa, ensimmäisenä maanantaina, juttelemaan rattoisasti edellisessä tapaamisessa sovitusta kirjasta, ja muustakin alaan liittyvästä. Yleensä kirja on kuitenkin antanut sen verran jutun juurta, että muita aiheita on ehditty vain sivuta.

   Tänään aiheena on Henning Mankelin Likainen enkeli ("...en muista, mitä sanaa isä käytti, sanoiko hän likainen vai köyhä, mutta enkeli joka tapauksessa...).
   Likainen enkeli oli blogissa aiheena jo viime vuoden alkupuolella. Tässä linkit kahteen silloiseen juttuun: Likainen enkeli ja Millainen on hyvä kirja?

   Mukaan tapaamisiin voi tulla, vaikka ei olisi kuukauden kirjaa lukenutkaan.

   Tämän päivän tapaamisen jälkeen laitan tänne tuoreimmat kuulumisia sieltä.

   MATTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti