MURIEL BARBERY
Gummerrus 2010, 370 sivua + sisällysluettelo
Siilin eleganssi on erilainen kirja.
Se on viehättävä, hauskakin, jossakin määrin surullinen, mutta ennen kaikkea
erilainen. Se kertoo yhden kerrostalon asukkaiden elämästä kahden heistä
kokemana ja kertomana. Talo on vauraiden ja valikoituneiden ihmisten,
perheiden, asuttama asenteineen, kotkotuksineen, kaikkineen.
Kirjan tavoin kaksi asukkaistakin,
nämä kaksi kertojaa, ovat kuitenkin erilaisia; ja loppuvaiheista kolmaskin,
varakas hänkin mutta erilainen. Kirja tuntuu samaan tapaan satiiriselta kuin
Mikko Rimmisen Nenäpäivä. Jotakin samaa
näissä kahdessa kirjassa eittämättä on.
Harvoin siteeraan suoraan eli lainaan
sanasta sanaan kirjailijaa tai kirjaa. Nyt on kuitenkin pakko, jotta
oikeanlainen asenne löytyy heti alkuun. Siispä toistan. Kirja koostuu kahden
asukkaan, viisikymppisen ovenvartijarouva Renéen ja kahdentoista ikäisen
Paloman, näkemyksistä ja kokemuksista, ”syvällisistä ajatuksista” ja
suhtautumisesta kanssaeläjiin.
Entä itse talo? Annetaan ovenvartijan
itsensä kertoa siitä:
”Marxia luettuani katselen maailmaa
ihan toisin silmin, Pallièresin poika ilmoitti aamulla, vaikka ei yleensä sano
minulle sanaakaan.
Antoine Pallières on vanhan
teollisuussuvun rikas perillinen, jonka vanhemmat ovat yksi kahdeksasta
työnantajastani. Tämä ylemmän omistavan luokan – joka lisääntyy vain
säädyllisin ja paheista vapain nytkähdyksin – viimeisin röyhtäisy oli kuitenkin
niin haltioissaan löydöstään, että kertoi automaattisesti minullekin, vaikka
tuskin kuvitteli aivokapasiteettini riittävän sen ymmärtämiseen."
Ennen kuin Renée-rouva saa
puheenvuoron kuvaillakseen itseään, jatkakoon Paloma talon ja perheensä
kuvailua:
"Minä olen kaksitoista vuotta
vanha, asun hienossa huoneistossa osoitteessa rue de Grenelle 7. Vanhempani
ovat rikkaita ja koko suku on rikas eli me sisareni kanssa olemme periaatteessa
rikkaita. Isä on entinen ministeri ja nykyinen kansanedustaja ja päätyy
epäilemättä puhemiehen pallille ja tyhjentämään hôtel de Lassayn viinikellaria.
Äiti… No äiti ei ole varsinainen välkky, mutta hän on sivistynyt."
Ja vielä kirjan ehdottoman
päähenkilön, rakastettavan ja ironisen Renéen omakuva:
"Nimeni on Renée. Olen
viisikymmentäneljä vuotta vanha. Olen toiminut 27 vuotta ovenvartijana rue de
Grenellen numerossa 7, komeassa kivitalossa, jossa on sisäpiha istutuksineen ja
kahdeksan valtavaa loistohuoneistoa, kaikissa asukkaat. Minä olen leski ja
lyhyt, ruma ja pyylevä ja minulla on liikavarpaita ja muutaman itsekriittisen
aamun perusteella hönkäisy kuin mammutilla. Kouluja en ole käynyt, ja olen aina
ollut köyhä, syrjäänvetäytyvä ja merkityksetön."
Niinpä, kukapa tässä mitään olisi –
ainakaan rouva Renéen itseensä kohdistuvalla mittapuulla arvioitaessa.
Todellisuudessa rouva on älykäs, hyvin älykäs sekä oppinut ja erittäin
sivistynyt ja todellinen tietopankki. Mutta se ”minä”! Jostakin syystä hän
haluaa olla syrjäänvetäytyvä, merkityksetön ja luotaantyöntävä. Ja onnistuukin
siinä paitsi heidän kolmen kohdalla, jotka onnistuvat näkemään hänen todellisen
minänsä valheellisen ulkokuoren läpi.
Tuossa edellä jo mainitsin yhden
heistä, 12-vuotiaan Paloman, piilopaikkaa etsivän ja rauhaa kaipaavan tytön.
Toinen on aina auttamishaluinen rouva Renéen ainoa ystävä ja lukemattomista
heidän yhteisistä teehetkistään nauttiva talon siivooja Manuela. Lopulta
merkittävään osaan rouva Renéen elämässä kohoaa taloon muuttava japanilainen
Kakuro Ozu… ”Herra Ozu! Elokuvaohjaajan poika? Veljen- tai sisarenpoika?
Kaukainen sukulainen? Kas, Kas.” tuumailee rouva Renée uuden asukkaan
tulosta kuultuaan.
Kaiken kaikkiaan Siilin eleganssi on
hyvä kirja. Pari kolme viikkoa lukemisen jälkeen uudelleen selailtuna erittäin
hyvä. Jos joku kysyisi, antaisin kympin. Siis pisteitä.
Vaikeudet tekstin asettelun ja kirjasinten koon kanssa jatkuvat.
VastaaPoista