Lohja-sarja on Eeva Joenpellon pääteos

EEVA JOENPELTO

  Lohja-sarja: 
  - Vetää kaikista ovista (1974)
  - Kuin kekäle kädessä (1976)
  - Sataa suolaista vettä (1978)
  - Eteisiin ja kynnyksille (1980)

 

   Vetää kaikista ovista oli ensimmäinen kosketukseni tunnetun ja arvostetun Eeva Joenpellon romaaneihin. Siinä kävi kuin muutama viikko aikaisemmin Annikki Kariniemen Laestadiuksen kanssa: Joku työnsi kirjan käteeni ja sanoi, että vilkaisepa tuota; Sirkka-vaimo Joenpeltoa ja Anna-Maija B Kariniemeä.
    Molempiin tartuin epäillen, naisten kirjoja, mitä lie... ja reilusti myönnän, että pitkin hampain. Ei siinä mitään, ei minulla sellaista lukuintoista kaveria taida ollakaan, jonka suosituksia en olisi joskus kuunnellut. Enkä muista juuri koskaan pettyneeni. Tai, no... pari ei ollut minun makuuni, mutta ei niistä sen enempää. Ylivoimaisesti useimmista olen pitänyt.

    Vetää kaikista ovista on Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäinen. Se alkoi kohdallani nytkähdellen. Pitkien sikäläisellä 1900-luvun alun murteella kirjoitettujen jaksojen lukeminen oli aluksi suoraan sanoen työlästä. Eikä se muutenkaan vetänyt. Mutta kun juoni ja henkilöt loksahtivat paikoilleen, lukeminenkin sujui. Nyt on ensimmäinen osa suljettu, ja aion lukea kolme muutakin.

    Kirjan henkilöt ja tapahtumat polveilevat kansalaissodan jälkeisissä vuosissa. Vankeina hengissä säilyneitä punaisia vapautettiin hiljakseen Tammisaaresta ja suojeluskunta järjesti edelleen ampumaharjoituksia ja  -kilpailuja. Vastakkainasettelu oli edelleen voimissaan. Siitä pyristeli irti ainoastaan, miten ollakaan, kaksi rakastavaista. Paitsi poliittiset asetelmat heidän kohtaloitaan ja asenteitaan ohjasi vahva lapsuuden ystävyys ja tytön avioliitto paikkakunnan mahtimiehen Julinin pojan Laurin kanssa.

    Niin henkistä kuin aineellistakin kamppailua käydään kolmen perheen kesken. Sabotaasissa leskeksi jäänyt ja toisen pojistaan Aunuksessa menettänyt Julin oli alkuperäisiä paikkakuntalaisia, ja "nimestään huolimatta supisuomalainen ja omisti rehellistä, äänetöntä maata ja metsää ymmärtämättä ja välittämättä siitä nähtävästi suuriakaan, istui lähes kaikissa valtuustoissa ja johtokunnissa ja sanoi sanansa vain silloin, kun oltiin tyhmyyksien äärimmäisillä rajoilla." Hänen poikansa Lauri osallistui innokkaasti suojeluskunnan toimintaan, mutta rakkausasiat eivät hänellä olleet oikein hallinnassa.


    Toinen poliittinen ääripää kirjassa on Gröönruuska, miehensä menettänyt, agitaattorin roolin itselleen rakentanut voimanainen. Kiihkossaan hän ajautui lopulta aatteelliseen ristiriitaan jopa itsensä tavoin vahvaluonteisen poikansa Vienon kanssa.
    Näiden kahden perheen välimaastossa ja romaanisarjan pääosassa taiteili kauppias Oskari Hänninen Salme-vaimonsa ja kahden tyttärensä, Inkerin ja Anjan, kanssa. Edellinen odotti ja odotti, ja onnistui lopulta saamaan maata kiertävän kaupparatsun Matti Reiman asettumaan aloilleen ja aviomiehekseen.

Joenpellon vahva osaaminen ihmisluonteiden, ajatusten ja käyttäytymisen kuvaajana ei voi olla puhuttelematta lukijaa. Juonen käänteet ovat toisinaan odotettavissa, toisinaan yllättäviä. Lukijaa kiehtovassa merkittävässä sivuosassa romaanissa on Hännisen perheessä häärivä piika Mari.

   MATTI


  Eeva Joenpelto olisi itsekin
  sopinut romaaninsa päähenkilöksi

    Eeva Joenpelto olisi itsekin sopinut oman romaaninsa päähenkilöksi, niin värikkään, traagisen ja pitkän elämän hän eli. Siitä onkin kirjoitettu, ei romaania, vaan kaksikin lähes 500-sivuista teosta, elämänkertaa. Kumpaakaan en toistaiseksi ole lukenut, mutta lehtijuttuja "kustantajiaan pyöritelleestä" vahvasta kirjailijasta olen mielenkiinnon heräämisen verran lueskellut, joten ainakin jommankumman vieressä kansikuvina näkyvistä elämänkerroista aion käydä läpi.

Helena Ruuskan
kirjoittama elämänkerta
ilmestyi WSOY:n
kustantamana viime
vuonna.

    Joenpelto syntyi Sammatissa vuonna 1921 ja kuoli Lohjalla 2004. Lohjalla hän kävi myös koulunsa, joten ei ihme, että  pääteos sijoittuu sinne - tuolloin vasta nousevaan teollisuuspitäjään. Muutenkin läntinen Uusimaa murteineen kaikkineen on vahvasti vahvasti esillä hän romaaneissaan.

    En tiedä, onko kukaan tutkinut tarkemmin Joenpellon oman elämän ja hänen romaaniensa yhtymäkohtia. Pelkästään Lohja-sarjan ensimmäisestä osasta niitä löytyy useita, mm. kauppiastausta, suuren talon rakentaminen, seminaari, linja-autoliikenteen harjoittaminen, itsemurha, jne.

    Kertaan tässä mainitsemani asiayhteydet todellisen elämän ja Vetää kaikista ovista -romaanin välillä: Eevan isä ja romaanin keskeinen henkilö Oskari Hänninen olivat kauppiaita. Eeva itse sekä hänen isoisänsä rakensivat molemmat komean talon, niin myös kirjassa Hänninen ja Julin. Eevan isä opiskeli seminaarissa, samoin romaanissa Hännisen tytär Anja ja miehensä Julinin Lauri. Eevalle oli hankittava kortteeri kodin ulkopuolelta linja-autoliikenteen puuttuessa, romaanissa Hännisen Inkerin mies aloitti paikkakunnalla linja-autoliikenteen. Eevan vanhempi poika teki itsemurhan, samoin romaanissa Hukan Einari.

Tiina Mahlamäen
kirjoittama elämänkerta
ilmestyi Suomalaisuuden
Kirjallisuuden seuran
kustantamana 2009.

   - - -
   Nyt kun olen lukenut yhden Joenpellon romaanin, siis sen ensimmäisen Lohja-sarjasta, en enää osaakaan päätellä, mihin "kirjallisuuden alalajiin" kirjailijan tuotannon luokittelisin. Ne 27 muuta hänen romaaniaan ovat minulta lukematta ja ainakin 23 niistä jäävätkin sellaisiksi, mutta vähäisellä kokemuksellani voin vakuuttaa, että ainakaan mikään "naisten kirjojen" kirjoittaja Joenpelto ei ollut. Luulisin, ja uskonkin, että parhaiten hänen tuotantoaan sekä kirjailijaa itseään kuvaa Helena Ruuskan tekemän elämänkerran nimi "Elämän kirjailija".

    En tässä lähde kirjailijaa itseäänkään sen enempää esittelemään, en varsinkaan, kun itse asiassa tiedän hänestä jotakin vain muutaman lehtijutun perusteella. Kuitenkin - kun olen pariinkin kertaan lukenut Suomen Kansallisteatterin ex-pääjohtajan Marja-Liisa Nevalan viime lokakuussa Helsingin Sanomissa julkaistun arvostelun "Kirjailija osasi itsensä brändäämisen jo 60-luvulla – Eeva Joenpelto oli oman aikansa Sofi Oksanen" Ruuskan kirjasta, tuntuu kuin tietäisin Eeva Joenpellosta kaiken. Ainakin kaiken oleellisen.
   
   MATTI