2. helmikuuta 2016

Hertta sai pohtimaan

   HEIDI KÖNGÄS, Otava 2015, 282 sivua

   Oma lukuvauhtini ja -aikani on sen verran vähäisempi, että noita lukukokemuksia ei niin hirveästi kerry. Sain kuitenkin juuri lopetettua kirjan niemltä Hertta, jonka on kirjoitellut Heidi Köngäs.
   Nimensä mukaisesti kirjan päähenkilö on Hertta Kuusinen, jonka vaiheista kirja pääosin kertoo. Kirja ei ole dokumentti, vaan tositapahtumien ympärille kirjoitettu romaani. Minut kirja sai kyllä pohtimaan mm. sitä, mikä ihmisen saa uskomaan ismeihin, vaikka kaikki viittaisi muuhun suuntaan.
   Mutta jos et kirjaa ole aiemmin lukenut niin kokeile. Ei ollut mitään raskasta luettavaa.

   PETTERI




Kuva: Otava/Katja Lösönen

    HEIDI KÖNGÄS
     (Lähde: Otavan Heidi Köngäs -sivu.)

    Heidi Köngäs (s. 15.9.1954) on helsinkiläinen kirjailija, jota on kiitetty erityisesti suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Köngäksen esikoisromaani Luvattu ilmestyi vuonna 2000. Hänen viides romaaninsa Dora, Dora (2012) on viiltävän tarkka psykologinen kuvaus sodan historiallisesta todellisuudesta.
   Köngäs on myös tunnettu ohjaaja ja tuottaja. Hän on ohjannut lukuisia draamasarjoja sekä tv-elokuvia, joista viimeisin on Eve Hietamiehen ja Laila Hirvisaaren kirjoittama kolmiosainen tv-draama Tauno Tukevan sota.
   Heidi Köngäs on palkittu Venla-, KOURA- ja Telvis-palkinnoilla. Hänen ohjaamansa Sisko Istanmäen romaaniin perustuva elokuva Liian paksu perhoseksi sai Special Prix Europa -palkinnon Berliinissä 1998.

    Romaanit:
   - Luvattu, romaani, 2000 Otava
   - Vieras mies, romaani, 2002 Otava
   - Hyväntekijä, romaani, 2006 Otava
   - Jokin sinusta, romaani, 2008 Otava
   - Dora, Dora, romaani, 2012 Otava
   - Hertta, 2015 Otava
   Lisäksi hän kirjoittanut kolme lastenkirjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti