Lauantai

     IAN McEWAN
     Otava 2010, 383 siv.
 

     Kirja kuvaa neurokirurgi Henry Perownen elämää vuorokauden ajan lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun. Hän on oikea rauhallisuuden perikuva, raivostuu ainoastaan squash-kentällä pelatessaan työkaveriaan vastaan. Kaikki näyttää perheessäkin olevan hyvin, hän itse on korkealle arvostettu alansa taitaja, vaimo, joka on juristi, pärjää työssään hyvin, kaksi lasta, tytär aloitteleva runoilija, poika soul-muusikko, eikä kummassakaan löydy mitään moitteen sijaa.

     Avioliitto on hyvin onnellinen, mutta jokin epämääräinen pelko hiertää miehen mieltä. Henry muistelee tapahtumia elämänsä varrelta, esim. tapausta, jossa hän aloittelevana lääkärinä avusti valmista neurologia erittäin vaikeassa aivoleikkauksessa, jossa kasvain poistettiin aivojen alapuolelta suun kautta. Tuntuu kuin itse seuraisi vierestä leikkausta.

     McEwan perehtyy aina kirjojensa aiheisiin perinpohjaisesti. Kirjan jälkipuheessa hän kertoo, että seurasi kahden vuoden ajan leikkauksia sairaalassa ja haastatteli kirurgeja. päähenkilö Henry käy myös dementiakodissa tapaamassa äitiään, ja tapaaminen on hyvin kauniisti kuvattu.

     Kirja on kirjoitettu 2003. Vuotta myöhemmin tapahtuneet terrori-iskut Lontoon busseihin on kirjassa ennustettu, mikä tietenkin herätti paljon kohua. Kirjailija itse on kohua vähätellyt sanoen, että se ennen pitkää Lontoossa tapahtuu.

     Samaan aikaan Lontoossa on valtavat mielenosoitukset Irakin sotaa vastaan. Tapahtumat ovat osasyynä siihen, että Henry ajaa liikennekaaoksen seurauksena pienehkön kolarin nuorten huligaanin kanssa. Vaikka kolari on pieni, sen seurauksia ei voi pieniksi sanoa. En kerro siitä sen enempää, jos joku sattuu tämän kirjan lukemaan, jännitys saa tihentyä pikkuhiljaa finaaliin asti.

   McEwan on luokiteltu Englannin kirjallisuuden ykkösnimeksi ja hän on siitä harvinainen, että on sekä kriitikoiden ylistämä ja lukevan yleisön suuressa suosiossa. Suomessakin kirjasta on otettu kuusi painosta. Itse tarinan ohella kirjassa on parasta sen hieno kieli, henkilöiden tarkka kuvaus ja kirjailijan asiantuntemus asioissa, joita hän kuvaa.

     Mielestäni kirja on aivan huippua, tykkäsin tästä kuin Simo hillosta!

     ESKO M.

Huomispäivän tähdet

     GERDA ANTTI

     WSOY 1885,  250 sivua.

     Tämä on Antin kolmesta suomennetusta kirjasta keskimmäinen, itsenäinen jatko ensimmäiselle

     Kaikki Antin kolme kirjaa ovat mielestäni erinomaista tekstiä. Hän osaa kuvata vakaviakin asioita huumorin pilke silmäkulmassa. Paikoin huumori on kirpeääkin. Ehkä tekstin osuvuus on siinä, että se saa lukijan ajattelemaan.

     Luettuani nämä kolme kirjaa ajattelen, että ne ovat kokonaisuus, johon ei jatkoa kaipaa. En tiedä, kirjoittiko hän lisää romaaneja. Jos kirjoitti, niin toivottavasti tarkasteli maailmaa joltakin muulta kantilta. En usko, että tämäntapaiseen elämän tilitykseen enää kovin paljon uutta sanottavaa löytyy.

     Jos joku tarttuu Antin kirjoihin, olisi ne mielestäni hyvä lukea järjestyksessä. Olisin nimittäin halunnut päättää Antin teksteihin tutustumisen siihen kolmantena suomennettuun kirjaan. Hyvä näinkin. Tutustumisen arvoinen kirjailija.

                                      NIILO

Kätilö

   KATJA KETTU

   Luin Kätilön, koska lupasin.

   Mitäkö siitä sanoisin?

   En mitään!

   MATTI

Kirjapino kasvaa

     Totesin tuolla kommentissani Niilolle, että luettavien kirjojen pino kasvaa. Lukutahti on sellainen, etteivät vanhat ehdi pois uusien alta. Kiitos vaan vihjeistä.

     Juuri nyt menossa on Finlandia-raadin hylkäänä Katja Ketun Kätilö. Puolessa välissä en oikein tiedä, mitä siitä sanoisin. En myöskään vielä osaa verrata vielä sitä Finlandian voittajaan, Rosa Liksomin Hytti nro 6:een. Kummassakin on riittävä määrä nykynuorison käyttämiä täytesanoja, Hytti nro 6:ssa tuntuu kuin juna seisoisi aina vaan paikallaan, Kätilössä ei aina oikein tiedä missä mennään, mitä tehdään ja miksi.

     Hytti nro 6:n arvioni Heljän kommentteineen löydät napauttamalla kirjan nimeä.

Niin paljon kuuluu elämään

     GERDA ANTTI

     WSOY Juva 1990, 231 sivua

     Tämä on Antin kolmas romaani. Edellisen lukemani Hetki kerrallansa ja tämän väliin jää 1985 ilmestynyt ensimäisen romaanin itsenäinen jatko-osa Huomispäivän tähdet, jota en ole vielä saanut käsiini, mutta aion lukea kun vastaan tulee.

     Jo Antin esikoisroomaani lupasi paljon ja jatkoa seuraa. Romaani sijoittuu pienehköön maalaispitäjään, ja lähinnä kirjan päähenkilö Ulla tilittää pitkää avioliittoaan, siihen oman leimansa antavia sukulaisten edesottamuksia ja tyttären avioliiton kiemuroita.

     "Ole killtti, rakasta ja uhraudu. Sitä kaikki naiselta odottavat. Mutta se kiltteys johtaa siihen, että ihmistä käytetään hyväksi."

     Antilla on painavaa sanottavaa rooleista, toiveista ja pettymyksistä, siitä miten jokainen voi oppia omista erehdyksistään. Antin tekstissä vakavia teemoja keventää kipakka huumori. Kun minullakin alkaa olla takana jo puoli vuosisataa elämää saman naisen kanssa, oli Antin teksti paikoin tosi hersyttävää. Piti ihan lukea joku toteamus vaimolle ääneen. Tämä siksi, että luin kirjan ennen häntä.

     Kuinka Antin teksti kolahtaa itse kullekin riippuu lukijasta. Hänen lähtökohdistaan, ajatusmaailmastaan, kokemuksistaan, toiveistaan ja saavutuksistaan.

     Olettaisin, että pitkähkön yhteiselämän kokeneille kirja tarjoaa hyviä ja sattuvia vertauksia elämän moninaisuudesta.

     "Jos olisin lähtenyt tieheni silloin, kun moottori piiputti, ja jos olisin vastoin kaikkia olettamuksia alkanut elämän toisen miehen kanssa. Se olisi ollut vähän samaa kuin jättää kirja kesken. Ei toki kaikkia kirjoja kannatakaan lukea loppuun, mutta monet voivat olla ikäviä vain alussa, ennen kuin niihin pääsee sisälle ja paranevat loppua kohti."

     Toivoisin jonkun kirjapiiriläisen tarttuvan kirjaan ja laittavan oman arvionsa. Minun makuuni ei ole luottamista, mutta silti suosittelen kirjaan tutustumista.

     NIILO

     PS. Lunta sataa hiljalleen. Kun jäällä on jo ennestään lunta ja uutta tulee, jäät eivät pääse vahvomaan. Ei saa verkkoja jään alle. Kalastusneuvos on laittanut verkot Ryönänsalmeen, mutta selkäjäille ei ole asiaa. Ei siellä ole varmaan kummoiset kelitkään, jos ohuen rautajään päälle tulee vettä ja sohjoa. Katsellaan, katsellaan.

Se on tehty!

Blogi on nyt uskoakseni paljonkin helppolukuisempi kuin aikaisemmin.

Nyt löydät kirjat ja kommentit helposti omista osioistaan yläpuolella olevia otsikoita painamalla.
Viereisestä Etsi kirja näin... -osiosta näet, miten olen jutut ja niiden etsimisen järjestänyt.

Lukuterveisin

MATTI

Norsunhoitajien lapset

Lukemista seikkailukirjojen ystäville

PETER HOEG
Otava 2011, 524 siv.
 

     Lumen taju -romaanillaan maailmanmaineeseen noussut tanskalaiskirjailija jaksaa yllättää jatkuvasti vauhdikkailla kirjoillaan.

     Tämä tarina kertoo varsin erikoisesta perheestä, isä on pappi, äiti kanttori ja sen lisäksi melkoinen teknisten laitteiden rakentelija. Pääosissa ovat kuitenkin lapset, 14 v. Peter, 16 v. sisko Tilta, varsinainen älypää, sekä vähäisemmessä osassa 19 v. isoveli Hans. Norsunhoitaja-nimi on vertauskuvallinen, vähän samaan tapaan kuin sanotaan, että jollakin on luurankoja kaapissa. Lasten vanhemmilla on sisäinen norsu, jota lapset yrittävät saada aisoihin.

     Tarina alkaa, kun äidin teknisten vempeleiden myötävaikutuksella  vanhemmat rupeavat tehtailemaan uskonnollisia ihmeitä ja samalla hyötymään niistä rahallisesti. Jonkin aikaa se onnistuukin, kunnes kirkon johtoporras laittaa sille stopin.

     Vanhemmat häipyvät, lapset lähtevät jäljittämään heitä, ja viranomaiset puolestaan jahtaavat lapsia aikomuksenaan teljetä heidät suljettuun lastenkotiin. Alkaa melkoinen kilpajuoksu.

     Pian lapsille alkaa selvitä, että vanhemmilla on suurempiakin suunnitelmia. Kööpenhaminassa on alkamassa suuri kansainvälinen eri uskontojen välinen konferenssi ja sen yhteydessä erittäin arvokkaiden uskonnollisten esineiden näyttely, ja lasten arvioiden mukaan vanhemmilla on tiettyjä suunnitelmia liittyen näihin esineisiin.

     Melkoista menoa ja vauhtia riittää hieman yli 500 sivua. Ruumiita ei sentään tule tässä erään arvostelijan poikien seikkailukijaksi kutsumassa kirjassa. Muita herkullisesti kuvattuja henkilöitä perheen lisäksi ovat naispuolinen piispa, kuuluisa psykiatri, lasten entinen opettaja, sekä varsin omalaatuinen kreivi.

     Mielenkiintoinen luettava. Sen vuoksi selvisinkin siitä kolmessa päivässä - en ole enää samassa lukukunnossa kuin 60 vuotta sitten!

     ESKO