Kesän kirjana Myllytien
lukupiirissä olleen Tuokio tuulessa kirjoittajan André Brinkin oma elämäkin
olisi ainakin yhden kirjan arvoinen.
Arvostusta hänelle ovat
tuoneet kymmenet kirjoitetut kirjat ja taistelu apartheidia vastaan
kotimaassaan Etelä-Afrikassa, mutta hänen elämästään ja teoksistaan ei ole
puuttunut dramatiikkaa ja tragediaa; näin on pakko sanoa,
vaikka ne ovatkin toisiaan täydentäviä rinnakkaisilmaisuja...
...
eikä myöskään kysymyksiinkin oikeuttavia vivahteita. Tietolähteissä kerrotaan
mm. hänen olleen viidesti naimisissa (Wikipedia, engl., 2013), kuudesti (The
Observer, 2012), ja onpa jossakin mainittu hänen olevan nyt avioliitossa peräti
seitsemättä kertaa.
Avioliitothan ovat
jokaisen, myös kirjailijoiden ja muiden ns. julkkisten, yksityisintä aluetta
(vai ovatko sittenkään?). The Observerin toimittaja uskaltautui kuitenkin
kysymään Brinkiltä hieman kierrellysti niistä: ”Olet ollut naimisissa kuusi kertaa. Ovatko vaimosi saaneet lukea, mitä
kulloinkin kirjoitat?”
Kysymyksenhän voi
tulkita (ei kääntää, vaan tulkita) myös esimerkiksi niin, että miten olet
pärjäillyt vaimojesi kanssa tai… miksi et ole pärjäillyt heidän kanssaan.
Brink vastasi: ”Minulla on ollut vaimojeni suhteen sekä
hyvää että huonoa onnea. Muutamilla heistä ei ollut pienintäkään kiinnostusta
tekemisiini. Nykyisellä puolalaisella vaimollani on itsellään merkittävä elämä
takanaan. Ensimmäistä kertaa olen voinut todella jakaa kaiken
kirjoittamiseni jonkun kanssa. Hän on ollut suureksi avuksi
tämän (Philida) kirjan tekemisessä. Kirjan
aikaansaaminen on ollut suurin taistelu elämässäni, ja ilman hänen panostaan ja
jatkuvaa läsnäoloaan olisin matkan varrella antanut periksi useita kertoja.”
Vastaus kertoo, että hänen viimeisimmän
kirjansa, Philidan, kirjoittaminen ei
ollut hänelle helppoa. Ei varsinkaan, kun hän tilitti siinä esivanhempiensa
asenteita ja tekoja – samoin lähipiirissään tapahtuneiden tragedioiden takia.
Philidan päähenkilö on samanniminen orja, joka
eli Brinkin esivanhempien tilalla 1800-luvulla. Tutkimustyönsä perusteella hän
liitti kirjaan sekä kuvitteellisia että todellisuuspohjaisia kohtia, joissa
hänet omat esivanhempansa käyttivät sekä fyysisesti että seksuaalisesti tätä
väärin.
Brink oli tutkinut pitkällä aikavälillä
Etelä-Afrikan tilanhoitajien ja orjien välisiä sukupuolisuhteita todeten, että
ne olivat pikemmin sääntö kuin poikkeus, samoin seka-avioliitot.
Vaimon (Karina) tuki oli Philidan
kirjoittamisessa Brinkille ratkaisevan tärkeää, sillä oman perheen menneisyydestä
kertominen oli erittäin vaikeaa, vaikka se tapahtuikin fiktioon sekoitettuna.
André Brink on Etelä-Afrikan arvostetuimpia
kirjailijoita ja afrikaans-kielen uudistajia. 1990-luvulle asti Brink otti
voimakkaasti kantaa poliittisesti ja useat kirjat käsittelivät nimenomaan
apartheidia.
Hän tuki voimakkaasti apartheidin eli
laillistetun rotusorron vastaista taistelua, ja hän sai tuntea sen myös
kirjailijana. Hänen romaaninsa Kennis van die aand (Katson pimeään, 1973) oli
ensimmäinen hallituksen kieltämä afrikaans-kielinen kirja.
Brink ei kuitenkaan jäänyt tuskailemaan kiellon
perään, vaan käänsi itse kirjan englanniksi ja ryhtyi sen jälkeen
kaksikieliseksi kirjoittajaksi. Hän kirjoittaa samanaikaisesti sekä englannin
että afrikaansin kielellä, ja hänen kirjojaan alettiin julkaista myös
ulkomailla. 1979 ilmestyneestä A Dry White Season eli Valkoinen kuiva kausi -romaanista
tehtiin myös elokuva, jossa päänäyttelijänä oli myös itse Marlon Brando, joskin
melko pienessä sivuosassa.
Aparetheidia kohtaan Brinkin omassa
perheessäänkin mielipiteet jakautuivat, sillä hänen rauhantuomarina toiminut
isänsä oli apartheidin vankkumaton kannattaja, mutta Andrén mukaan hänellä oli
kuitenkin syvään juurtunut käsitys oikeasta ja väärästä.
André Brinkin toiveet mustien ja valkoisten
rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, hänen omien sanojensa mukaan ”siirtyminen
kohti vapautta ja oikeudenmukaisuutta” Etelä-Afrikassa musertuivat
väkivallantekojen myötä. Hän kertoo menettäneensä uskonsa siihen, että
väkivalta, rasismi, korruptio, nepotismi, kiristys, epäpätevyys, jne, vähenisi
ja lakkaisi jakamasta kansaa. Toiveiden ja uskon romahtamiseen vaikutti
suuresti myös maan turvallisuusministerin ”murskaava hyökkäys väkivallasta
valittavia valkoihoisia kohtaan”, jossa tämä kehotti heitä pakkaamaan laukkunsa
ja poistumaan maasta.
Myös Brinkin oma perhe joutui karmella tavalla
kokeamaan maassa vallitsevan väkivallan.
Vuonna
2006 hänen tyttärensä ja tämän mies olivat syömässä hiljaisessa ravintolassa
lähellä Kapkaupunkia, kun viisi naamioitua miestä ryntäsi sisään ja pakotti
aseilla uhaten ravintolayleisön luovuttamaan arvoesineet sekä komensivat sen
jälkeen kaikki pieneen varastohuoneeseen sulkien heidät sinne. Poliisi ei ollut
kiinnostunut tapauksesta, koska ketään ei raiskattu eikä tapettu.
Kaksi
vuotta myöhemmin Andrén veljenpoika Adri Brink tapettiin raa’asti kodissaan klo
3 aikaan aamulla. Hänet jätettiin kuolemaan vaimonsa ja tyttärensä silmien
eteen samalla kun talo ryöstettiin.
Brinkin
selvityksen mukaan tällaiset murhat ovat tavallisia Etelä-Afrikassa.
Paikallisen lehden mukaan kuukauden aikana hänen veljenpoikansa tapauksesta
tapahtui 16 aseellista ryöstöä kilometrin sisällä. Andrè Brinkin mukaan on
harvinaista, että poliisit pidättivät myöhemmin kuuden ihmisen jengin. Pidätyksen
yhteydessä löytyivät myös veljenpojan ryöstön ja tappamisen yhteydessä
varastetut sylimikro ja kaksi puhelinta, jotka poliisi palautti vaimolle ja
tyttärelle. André totesi myöhemmin, että nuo esineet maksoivat hänen
veljenpoikansa hengen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti