29. lokakuuta 2014

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja


TUOMAS KYRÖ 
WSOY 2014, sivuja 258

    Olin hieman hämmentynyt, kun lueskelin uusimman Mielensäpahoittajan loppulauseita. Tuomas Kyrö kertoo kirjoittaneensa tämän iäkkään, omaperäisen ja kansanomaisen miehen vaiheista neljä kirjaa. Numero kolme, Miniä, on mennyt minulta sivu suun - ehkä siksi, että se oli jakelussa kylkiäisenä jollekin kirjakauppojen kampanjatuotteelle.
    Tänään huomasin tavaratalon paketoineen isänpäivää varten villa- tms. sukat näiden "Ilosten aikojen" kanssa samaan pakettiin. Ei siinä mitään, varmaan tehokas houkutin, koskettelin minäkin tuoreeltaan sitä, vaikka kirja jo lepäsi kotona koneen vieressä juuri luettuna ja neljä euroa vähemmän maksaneena.

     En minä mieltäni pahoittanut, vaikka totesinkin Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -kirjan poikkeavan aikaisemmista – ei tyyliltään, vaan koostumukseltaan. Perusteos eli Mielensäpahoittaja (2010) ja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012) olivat selkeästi novelleita, pakinoita tai Kyrön omin sanoin humoristisia tekstipätkiä, mutta tämä viimeksi ilmestynyt on selvästi juonellinen romaani – ja hyvä niin. Oikeastaan alusta loppuun mielessä on ajatus siitä, mitenkä tässä lopulta käy.
  
    Kirjan kannen sulkeuduttua mieleen nousi kysymys, miten Mielensäpahoittajan mahtaa käydä – niin intensiivisesti Kyrö on laittanut hänet rakentelemaan arkkua itselleen. Tulevaisuus jää avoimeksi, taitavasti sellaiseksi kirjoitettuna. Mielensäpahoittaja muuttaa metsäpirtistään, pientilaltaan, keskustasta hankkimaansa asuntoon. Väärän kokoiseksi osoittautuneen arkun hän purkaa ja tekee puutavarasta uusimmalle pojanpojalleen pinnasängyn, ”sellaisen, missä on lupa nukkua ja viettää pelkästään iloisia aikoja”. Loppujen lopuksi Kyrö jättää täysin lukijansa arvailtavaksi, vieläkö sankarimme jatkaa seikkailujaan. Minä ainakin vastaan, että ehkä, ehkä ei. 
    Ennen kuin lukija pääsee loppusanoihin asti, joutuu hän jatkuvasti ihmettelemään, ovatko kirjan nimi ja tapahtumat tahallisesti näin suuressa ristiriidassa keskenään. Iloisia asioita tekstistä ennen loppuhuipennusta ei juurikaan irtoa, toisentuumaisia kylläkin. Tapahtumia, niin kommelluksia kuin emännän hoitokodissa hoivaamistakin, hallitsee kuitenkin suvereenisti vanha tuttu Mielensäpahoittaja. 

    MATTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti