Huijareiden paraati

KERSTIN EKMAN
Tammi 2014, Keltainen kirjasto, 474 sivua.

    Kaksi naista, Lillemor ja Babba osallistuvat novellinkirjoituskilpailuun, koska novellin mukana täytyy lähettää kirjoittajan valokuva. Koska Lillemor on kaunis ja Babba vähemmän kaunis, mutta omaa paremman mielikuvituksen, he sopivat että Babba kirjoittaa novellin, joka lähetetään Lillemorin nimellä ja kuvalla varustettuna kilpailuun. He voittavat kilpailun ja jakavat rahapalkinnon tasan.

    Tästä alkaa erikoinen kirjailijanura. He päättävät pitää järjestelynsä salassa. Babba päättää kokeilla romaanien kirjoittamista ja aloittaa dekkareilla (aivan niinkuin Ekmankin aloitti kirjailijanuransa).
Kirjat menevät kustantajan seulasta läpi, ja alkukangertelun jälkeen menestystäkin alkaa tulla. Sen myötä järjestelyn salassapito vaikeutuu.

    Babba siirtyy dekkareiden kirjoittelusta kaunokirjallisuuteen ja alkaa kirjoittaa Käärmeensylki-trilogiaa. (Ekmannilta on ilmestynyt Sudentalja-trilogia. Se on julkaistu myös Keltaisessa kirjastossa. Selviä omaelämänkerrallisia aineksia on muitakin.)

    Lillemor kutsutaan Babban kirjottajankykyjen ansiosta Ruotsin Akatemian jäseneksi (myös Ekman on  Akatemian jäsen). Lillemoria jännittää kovasti, sillä hän ei ole tottunut liikkumaan ns. piireissä. Akatemian herrat ottavat kuitenkin kauniin kirjailijattaren hyvin joukkoonsa ja Lillemor pääsee vanhojen herrojen kanssa mm. päättämään kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajasta.
    Salaisuuden pitäminen käy ainavain vaikeammaksi. Babba on kertonut totuuden miesystävälleen, kun tietää, että tämän takana salaisuus säilyy. Lillemorin äiti on alkanut haistaa "palaneen käryä" ja Lillemorin täytyy kertoa totuus hänelle. Aluksi äiti suuttuu kovasti, kun hänen tytärtään käytetään kulissina, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän innostuu ja patistaa tytärtään pitämään salaisuuden piilossa. Pääsehän äiti tyttären siivellä julkisuuden valokeilaan, mistä niin kovasti nauttii.

    Ekman osoittautuu tässä kirjassaan toisen akateemikon Torgny Lindgrenin sukulaissieluksi. Kirjassa on samanlaista hiljaista ironiaa kuin Lindgreninkin monissa kirjoissa.
    Verrattuna kolmeen edelliseen Sudentalja-kirjaan, "vanha rouva" on tässä keventänyt tarinointiaan, mikä sopii hyvin meille tavallisille lukijoille.
    Tätä kirjaa kehtaa kyllä suosittella vaikkapa kesälukemiseksi.

    ESKO

    Katso myös Niilon ja Matin kommentit kirjoitukseen.

Vuokralle tarjotaan

Vuokralle tarjotaan kolme nämä kolme viime vuonna rakennettua asuntoa. Kahden oikean puoleisen oviaukko on mitoitettu pienille tiaisille ja vasemmalla oleva kirjosiepolla ja talitiaisille. Niitä kaikkia liikusteli ruuan perässä pihapiirissämme pitkin kevättä.

    Nyt asunnot ovat tyhjentyneet ja asukkaat muuttaneet mihin lie. Keskimmäisessä pesi sinitiainen, mutta kirjosieppo ajoi sen pois ja asettui itse vasemman puoleiseen.

   Kirjosieppo ilmaantui pihapiiriimme tänä vuonna tavallista myöhemmin, ja katosi näköpiiristämme yllättävän nopeasti. Mustarastaiden varhainen (kuten aina) pesintä onnistui hyvin ja pajulintu kailottaa kantavalla äänellään aamuvarhaisesta iltamyöhään.

    (Kuva on otettu 19.5. jolloin luonto ei vielä ollut vihreimmillään kuten juuri nyt.)

    MATTI

Tänään se loistaa kauneimmillaan

Vasta se puhkesi kukkaan, tänään se on upeimmillaan, mutta huomenna maa sen ympärillä on jo sen terälehdistä punaisena. Se on tillipioni, ei enää mikään nuori neitonen, sillä joka kevät se on puhjennut loistoonsa tässä samassa paikassa jo noin kuuden vuosikymmenen ajan.

Juuri nyt piha on kauttaaltaan kauneimmillaan. Kannattaa olla hereillä, sillä kauneimmat kukat loistavat vain hetken. Omenapuu valaisee tänään puhtaan valkoisessa asussaan, mutta huomenna maa sen ympäristössä on poiminut kukkien terälehdet omakseen.

Hänellä ei ole nimeä. Hän tuli meille eilen Järvenpään kukkamarkkinoilta, käänsi tyhjän kukkaruukun kumolleen ja ja istahti sen päälle varjoisaan paikkaan talon nurkalle. Lämpömittari näytti varjossa +27.

MATTI

No hei, minä täällä!

    Olen tosi iloinen lukublogisi aktivoimisesta. Ja tässähän heti tulikin kannanotto, kirjajuttuja siis odotan edelleen.

    On ollut mielenkiintoista lukea siinä olleita kirjaesittelyjä, ajatella että tuo olisi mukava lukea tai että tuota en ainakaan välitä lukea. Mökkimatkalla kuuntelussa on nyt Jo Nesbon Poliisi.

    Joskus olisi tehnyt mieli kommentoidakin, keskustelun virittämiseksi. On vaan jäänyt aikeeksi, ettei tule kommenteillaan vaikka loukanneeksi kirjoittajaa, niin helposti käy, jos on toista mieltä. Mieltymykset kun ovat niin moninaiset, ja kaikki aina yhtä oikeita. Kirjoissahan on koko elämä. Minä kun olen silleen yksiniitinen tyyppi, että asia kerrallaan. Tai kuten joku on sanonut, että peruna kerrallaan. Toiset toisin.

 

    Onpa harmillinen tuo “Myllytien juttu”, huomasinkin lehdestä sen.  Mistähän johtunee. Yhdistysverkoston lukupiiri jatkaa syksyllä, siinä on se vakioporukka, intohimoisia lukijoita ja keskustelijoita,  kolmas vuosi tulee syyskauden päätteeksi täyteen. Kiinnostava se on ollut, katson sitten jatkoa.

    Radiossa on menossa lukupiiri, Balzacin Kadonneet illuusiot, kuuntelen sitä tässä toisella korvalla, mielenkiintoista keskustelua siellä.

 

    HELJÄ

Tulisiko siitä joulukortti?

   Olipa kaunis lumikuva huvimajasta, voisi olla ensi vuoden joulukorttinne, josta kiitän jo etukäteen.
   Kerronpa elokuvamaisesta oopperakokemuksesta Järvenpään Studiolla tiistaina. Siellä esitettiin Verdin Lontoon kuninkaallisessa oopperassa taltioitu Nabucco, jossa itse pääroolin lauloi Placido Domingo ja Abigaillena oli upea ääninen ja kaunis katsellakin venäläistähti Liudmyla Monastyrska (meille tosin aivan tuntematon siihen asti). 
   Ja se hebrealaisten orjien kuoron melodia on niin tarttuva, että se on soinut mielessä koko loppuviikon. Kahden osan jälkeen oli 20 min. väliaika, jonka aikana tarjottiin kahvita/teetä ja porkkanaleivos. Oli ihan mukava jaloitella ja nauttia sitten kahdesta muusta osasta puolentoista tunnin ajan.
   Tilaisuudessa jaettiin blanketit, joissa sai toivoa ensi syksyn oopperoita ja baletteja. Uskon, että menemme uusimaan elämyksen, se oli ihan okay.
   * * *
   Niilopa on saanut Pietarin kalansaaliita. Mekin kuulimme Eskon veljen saaneen neljäkymmentä lahnaa yhdellä nostolla Etelä-Savossa. Muistan, kun appiukolla oli aikanaan valokuva samanlaisesta kalasaaliista. Nyt on kalamiesten ja -naisten kulta-aikaa tämä kevät.
   Me kaupunkilaiset vain käymme ostamassa Norjan lohta, hyvää sekin, marketista noin kuuden euron kilohintaan, kun kotimaiset kalat maksavat siellä reilusti yli kaksikymppiä kilo, että silleen...

   HILKKA

Terveisiä hissistä

    Ulkona plus 27, sisällä pari astetta viileämpää - paitsi hississä, jonka vankeina vietimme puoli tuntia. Ei mitään hätää, mitä nyt alkoi happi loppua ja ainakin minulla lievä huippaaminen alkoi hiipiä päänuppiin.
   Ketään emme vankeudestamme syytä lukuun ottamatta itseämme. Hissi oli pieni, suunnilleen metri kertaa metri, neljä henkeä tai 320 kiloa.
   Ainoa, mikä meidän matkustajien kohdalla osui, oli lukumäärä. Meitä oli neljä, ja yhteensä reilusti ylipainoisia. Hissi ajoi kymmenisen senttiä liian alas pohjakerroksessa ja jämähti siihen. Ovi ei auennut.
   Nykysuomalaiseen tapaan seinässä oleva päivystysnumero ilmoitti "linjoillamme on tilapäisesti ruuhkaa...". Ilmoitti kerran ja pitkän odotuksen jälkeen toisenkin uudessa puhelussa. Entä jos olisimme siinä ahtaudessa pyörtyneet - edes joku meistä. Olisiko se ollut lohtu, ettei kukaan meistä olisi mahtunut kaatumaan?
    Hätänumero vastasi ja lähetti palokunnan auttamaan. Vastaaja oli ystävällinen ja asiallinen, kiitos hänelle. Ja kiitos palokunnalle. Olimme tulossa kuudennesta kerroksesta syntymäpäiviltä, muuttuivat näiltäkin osin ikimuistoisiksi. Kiitos ja onnea päivänsankarille.
    Kuten sanoin, ketään emme syytä. Olimme reilusti ylipainoisia ja hissi oli vanha ilman oven pakkoavaajaa. Hississä oli peili, vai oliko sittenkään? Joka tapauksessa me katsoimme siihen.

   MATTI

Istutuksia ja kalajuttuja

    Matin istutuksista lukemisen jälkeen pitää kertoa Mirjan viljelyksistä. Emme muista, että koskaan ennen toukokuun puoliväliä kasvimaalla peruna ja porkkana olisivat olleet taimella. Tänään saatiin ensi kerran salaattiakin omasta kasvihuoneesta. 
    Matille tiedoksi myös, että tänä keväänä on tullut niin minun kuin muidenkin pyydyksiin jättiahvenia. Niitä siis siellä järvessä olisi, jos vain selviäisi onkimaan. Siinäpä pulma, Matti Viisas, meinaako vanhuus iskeä ennen aikojaan vai muutenko vain laiskottaa? 
    Ahvenia ylipäätään on tullut hyvin. Olen vienyt usean kalakukon tarpeet naapuriin ja tehnyt itse viisi kukkoa. Kahden kukon tarpeet on pakastimessakin odottamassa leipomista. Joskohan näillä tiedoilla jo saisi onkikaverin Järvenpäästä. Uistintakin voisi kokeilla. Eiköhän se hauki ja kuha rupea pikkuhiljaa tarttumaan uistimeen. 
    Muutenhan tänne ei ihmeempiä kuulu. Mirja hoitaa viljelyksiään ja ompelee näytelmään vaatteita. Pian alkaa Aholansaaren näytelmän loppurutistus. Pelottaa vähän, mutta toivotaan parasta.
    Minun pitäisi astua virkaani nurmikoiden leikkaajana. Kävin kokeilemassa vieläkö vanha palvelija käynnistyy. Lähti käyntiin, mutta ottaa turbokierrokset. Pitää kai käyttää konetohtorilla.

    NIILO 

    LISÄYS EDELLISEEN
    Niilon mainitsema Aholansaaren näytelmä on hänen itsensä kirjoittama Ukkosen jyrinän poika.
    Se kertoo rovasti Kleofas Hyvämäen elämästä ja esitetään Aholansaaren leirikirkossa 12.-20.7.2014.
    MATTI

Vuodesta toiseen erilaisin eväin

    Niilo kertoi oman kasvismaansa kuulumisia. Täytyy niissä merkeissä todeta taas se vanha fraasi, että vuodet eivät ole veljiä keskenään. Ja kun sen totean, sen myös todistan.
    Siirtelin viikonvaihteessa kuviamme kansiosta toiseen, muka järjestelin. Poimin sieltä pihakansiosta tähän kaksi kuvaparia. Kuvat näkyvät suurempina klikkaamalla niitä.

     MATTI

 
 20.tammikuuta 2008 ja...

 ...sama paikka 2. helmikuuta 2010

 






20.tammikuuta 2008 ja...
 

                                             ...sama paikka 2. helmikuuta 2010

Uutta sisältöä lukublogiin

    Niilo eli toinen blogin vakiokirjoittajista huomautti molempien äskeisten kirjoitustensa saatesanoissa blogin muiden kirjoittajien nukahtamisesta. Erittäin aiheellinen kommentti, sillä hiljaa on pitkin kevättä tätä veneettä soudeltu.
    Näin Niilo ensin: ”Blogiisi ei ole viime aikoina tullut uutta. Ovatko herenneet lukemasta vai muuten eivät viitsi kommentoida?”
    Enpä ota tuohon kysymykseen kantaa, sillä kaikkein saamattomin olen ollut itse. No, eipä siinä mitään… Niilo jatkoi seuraavan juttunsa yhteydessä:
    ”Tämä tietokone ei ilmeisesti tykkää, että kirjoittelen sinulle. Olin saanut jutun melkein valmiiksi, kun se rupesi tekemään päivityksiä ja sulki sitten koneen. En tiedä, minne se teksti taas katosi. Tarkoitus oli kartuttaa taas blogiasi. Tämän jälkeen pitää katsoa, vieläkö muut ovat mukana.”
   Niin se on, Niilo, sellaisia ne koneet joskus ovat, uppiniskaisia. Tuosta tulikin taas mieleeni, että kolmen parhaan lukemani kirjan joukkoon luen Jaan Krossin mahtavan teoksen Uppiniskaisuuden kronikka.

    JUTTUKLINIKALLA… PARANEMAAN PÄIN!

    Yhdessä sitten Niilon kanssa tuumittiin, että lääke blogin nuivahtamiseen saattaisi löytyä aihevalikoiman laajentamisesta, toisin sanoen asioita ja kommentteja yli rajojen. Käsitellään vastedes lukemisen ja kirjojen lisäksi lähes kaikkea muutakin, nimenomaan jokapäiväiseen elämään liittyvää. Poliittisista manifesteista ei ole niin väliä.
    Katsotaan nyt, mitä tästä seuraa. Kaivoin ainakin muutaman vanhan kuvan digiarkistosta ja kamerankin laitoin eteisen jakkaralle ulospääsyä odottamaan. Ja pääsihän se.

MUSTAA MULTAA JA TUMMIA TUNTEITA

    Toimin alun kolmatta vuotta Järvenpäässä ikäihmisiä palvelevan Myllytien Työ- ja toimintakeskuksen lukupiirin vetäjänä, mutta en toimi enää. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kokoonnuimme keskustelemaan edellisessä tapaamisessa luettavaksi sopimastamme kirjasta. Osanottajamäärä vaihteli kymmenestä neljääntoista ja keskustelu kävi vilkkaana puolesta ja vastaan kirjasta riippumatta.

    Kaikki meni mukavasti, kunnes niskaan tuli tummia tunteita, tai siis ainakin siltä tuntui. Laitoin huhtikuun alussa keskiviikon lehteen tavaksi tulleen tiedotteen seuraavan maanantain istunnostamme. Sitä istuntoa ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä perjantaina minulle ilmoitettiin, että talo on maanantaiaamusta alkaen remontin takia kokonaan suljettu.
    "Mutta kun lehdessä oli jo...", yritin.
    "Laita sunnuntain lehteen, että lukupiiri on peruutettu ja jatkuu syksyllä!"
    Eipä jatku piiri ainakaan minun vetämänäni, sillä sen verran asia minua jurppi. Taloa ei nimittäin suinkaan suljettu, vaan olisimme mainiosti voineet jatkaa palavereitamme. Samalla tavalla kävi parin muunkin vakiopiirin.

    Mustaa multaa niskaan ei Myllytieltä sentään heitelty. Ei, vaan siihen piirrettiin sunnuntaina pieniä vakoja ja niihin tiputeltiin salaattien, tillin ja persiljan pikkuriikkisiä siemeniä. Juu, tiedän että te teitte sen jo aikaisemmin, mutta veittekö myös omaistenne haudoille jo kesäkukat. Me teimme sen tänään; ruusupegonioita ja pelargoneja.

    MATTI 

Neiti Soldan

TUULA LEVO

Otava 2000, 286 sivua.

Levon kirjassa Neiti Soldan Tilly kertoo elämästään ja rakkaudestaan Juhani Ahoon. Tillyn ja Venny Soldanin sekä Juhani Ahon kolmoissuhde oli varsin omalaatuinen. Tätä asiaa on sivuttu useissakin kirjoissa. Minulle kirjassa uutta oli Tillyn kertomukset vanhemmistaan ja muista sisaruksistaan. Kirjasta selvisi, että Aho kirjoitti elämänkerran myös sisarusten isästä. Pitää joskus tarkistaa, onko kirjaa saatavilla

Kirjan luettuani jäin miettimään, mihin Levo kirjansa perusti. Pitikö Tilly päiväkirjaa, vai käyttikö Levo hyväkseen ennen julkaistua aineistoa paikoista ja tapahtumista ja kuvitteli tarinansa niiden ympärille? Kirjassa olleet Ahon kirjeet Tillylle olivat ilmeisesti aitoja.

    Juhani Aho oli melkoinen naistenmies. Se käy ilmi kirjastakin. Lukiessani ajattelin, mikä herkkupala hän olisikaan ollut tänä päivänä sensaatiolehdistölle. Olen monesti miettinyt, onko tänä päivänä julkisuuden henkilöiden yksityiselämän riepottelu asiallista ja tarpeellista. Joskus se on mennyt mielestäni kohtuuttomuuksiin.
    Mielestäni Tuula Levon kirja kannattaa lukea, vaikka se ei sisälläkään juurikaan uutta tietoa. Kirja on jouhevasti kirjoitettu ja palauttaa mieleen aikansa tapahtumia. 
   Aikansa tunnetuin kirjailijakin eli hyvin maanläheistä elämää. Ehkä kirjan suurin opetus on, että tosi rakkaus kestää suuretkin kolhut. Näitä elämänkolhuja Tilly sai erikoisessa rakkaussuhteessaan kokea.
    Kirjan kansilehdessä todetaan osuvasti:_
    "Rakkaus on niin suloista ja ankaraa;
    se hellii ja raatelee vuorotellen."
 
    NIILO

Tuulenajama

TUULA LEVO

Otava 2009, 351 sivua

Tuulenajama kertoo kirjailija Toivo Pekkalan kirjailijatiestä. Kirjassa hän itse on oman elämänsä kertojana. Pekkalan tuotannosta esiin nousee erikoisesti näytelmä Tukkijoella, jota on eri teattereissa esitetty jo reilu vuosisata.

 Toivo Pekkalan elämä, niin kuin monen muunkin tuon ajan kirjailijan ja taitelijan, oli pitkälti vekselivetoista. Juhani Aho taisi olla poikkeus. Hänen raha-asiansa olivat käsittääkseni jotakuinkin kunnossa.
    Luovan taiteilijan työ ei ole helppoa. Tämä käy ilmi tästäkin kirjasta. Uutta pitäisi syntyä, että perhe eläisi. Suhteet kustantajiin ja arvostelijoihin pitäisi olla kunnossa, että tuotokset myisivät Pekkalan aikakaudella, 1900-luvun kahtapuolen, kriitikoiden valta oli suuri. Arvosteluilla oli ratkaiseva merkitys kirjojen myyntiin, mikä sitten näkyi kirjailijan tuloina. Kun samat henkilöt saattoivat olla vielä asiantuntijoina apurahoja jaettaessa, korostui kriitikoiden asema entisestään.
    Pekkalan kirjailijatie ei ollut helppo. Kun uutta ei syntynyt ja elääkin piti, oli turvauduttava muuhun työhön. Köysitehtaan myyntimiehen hommat eivät luonnistuneet, mutta Kokkolassa yhteiskoulun ranskan opettajana meni paremmin. Hän ehti toimia koulun rehtorinakin, kunnes koulu talousvaikeuksien vuoksi ajautui valtion haltuun ja muodollisesti epäpätevälle opettajalle ei ollut enää työtä.
    Pekkalan taloudellinen tilanne kohentui, kun hän sai valtion taiteilijaeläkkeen ja entisestä tuotannosta otettiin uusia painoksia. Kirjailijauran kannalta tämä oli kuitenkin liian myöhäistä. Pääsipähän kuitenkin omillaan hautaan
    Tuulenajama valaisee hyvin aikansa taiteilijantietä. Useimman kohdalla se oli kitkuttelua rahapulassa päivästä toiseen. Niinhän se taitaa olla tänäkin päivänä. Harvat kirjailijat pääsevät rikastumaan Perilliseti saattavat olla sitten onnekkaampia, kun monen kohdalla tuotanto nousee kunniaan vasta kuoltua. Levon kirja kannatta mielestäni lukea. Onhan siinä kirjallisuushistoriaakin.

    NIILO