Ruohonvihreää

CAROL SHIELDS

Otava 2012, 261 sivua

    "Hän yrittää todistaa, että siellä missä ihmisillä ei ole ympärillään ruohoa vaan pelkkää betonia ja asfalttia, ihmisen olemisen ehdot alkavat rappeutua."

    Harvan kirjan takakannen mainoslauseen kanssa olen samaa mieltä, mutta tällä kertaa tekee mieli olla "Jokapäiväisen elämän mestarillinen kuvaaja".

    Kirjan päähenkilö Charleen Forrest on runoilija. Päätyönään hän toimii kasvitieteellisen julkaisun toimittajana ja "yleisnaisena" eli on ko. julkaisun ainoa työntekijä. Tähän työhön hän on päässyt/joutunut entisen miehensä kasvitieteilijä Watsonin ansiosta. He ovat eronneet kahdeksan vuotta aiemmin. Mies on  30-vuotispäivänsä aamuna häipynyt kuvioista, jättänyt ainoastaan paperilapun pöydälle, jossa ei ollut mitään muita selityksiä kuin ilmoitus että hän lähtee. Heillä on 13-vuotias poika Seth, oikea nuoren miehen mallikappale.

    Charleen asuu poikansa kanssa Vancouverissa. Hän on 18-vuotiaana tehnyt pikalähdön kotoaan Torontosta ilmoittamatta etukäteen vanhemmilleen; istui Watsonin moottoripyörän kyytiin. He ajoivat mantereen poikki Vancouveriin, missä Watson oli tehnyt väitöskirjan kasvitieteestä.
     Charleen saa 70-vuotiaalta leskiäidiltään kirjeen, jossa tämä ilmoittaa menevänsä uudestaan naimisiin ja kutsuu Charleenin ja Sethin häihinsä Torontoon. Seth jää kuitenkin ystäväperheen luo Vancouveriin, ja Charlenen mukaan lähtee hänen miesystävänsä Eugene. Tällä kertaa mantereen halki matkustetaan junalla.

    Torontossa paikalla on Charlenen vanhempi sisko Judith miehineen ja lapsineen. Sulhanen 72-vuotias Louis osoittautuu sympaattiseksi mieheksi. Charleen sanoo siskolleen, että Louis on menninkäisen näköinen. Siskokset ihmettelevät, miten kaksi niin erilaista persoonaa on sattunut yhteen. He ajattelevat, että syy on se, kun äiti on huono liikkumaan, hän tarvitsee autonkuljettajaa, Louis taas tarvitsee ruoanlaittajaa.

    Charlenella on toinenkin syy kuin häät lähteä Torontoon. Hän on joitakin vuosia aiemmin saanut pienen paketin lehden toimitukseen. Se sisälsi ruohonsiemeniä istutus- ja hoito-ohjeineen. Lähettäjä ilmoitti nimekseen veli Adam, ja kun osoite viittasi luostariin, niin Charleen ajatteli tämän olevan pappi. Charlleen ajattelee käyvänsä tapaamassa veli Adamia, sillä osoite on Toronton lähellä (tässä vaiheessa minä aloin ns. haistaa palaneen käryä). Tapaaminen onnistui mutkien jälkeen, oli yllätyksellinen ja erittäin lyhyt; juuri ennen tapaamista Charleen tajusi mistä oli kyse.

    Kirja kuvaa tavallisia ihmisiä ja tapahtumia tavattoman kauniisti, jos nyt tällainen klisee sallitaan. Hilkka haluaa sanoa vastalauseen, hänen mielestään tällaisia kirjoja menee kolmetoista tusinaan! Tämä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus meidän kirja-arvioissa.

    ESKO