Laestadiuksesta Kariniemeltä

   Yhtä lailla kuin hämmästyttää tämä nykyinen säätila (eilen -27, tänään -1,5), ihmettelen takertumistani Annikki Kariniemen kirjaan nimeltä Riekon valkoinen siipi - Romaani Lars Lewi Laestadiuksesta. Ystäväni a-mb työnsi sen käteeni puolihuolimattomalla kehotuksella vilkaista hieman tuota. Tein niin ja lopetin vilkaisun eli lukemisen vasta viimeisellä sivulla. Pappi ja pohjoisen luonnon tutkija osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi henkilöksi - hänen levittämästään "sanasta" ja saarnoista en sano mitään.

   Laestadiuksesta on kirjoitettu varmasti kymmeniä kirjoja ja tuhansia artikkeleita. Joitakin juttuja kirjan lukemisen jälkeen vilkaisin ja totesin pallon pyörivän niissä aika lailla eri suuntaan kuin Kariniemen kirjassa. Mielenkiintoisen näkökannan kirja kuitenkin avaa.
   Kuten sanoin, sanoma sikseen, mutta kielellisesti Kariniemi ottaa lukijansa. Elämänkerraksi "romaania Laestadiuksesta" tuskin voi sanoa, eivätkä "uskonveljet" sitä varmasti hyvällä saattele.
   Sen sijaan Kariniemen sanailua seurasin mielihyvällä hänen mm. kuvaillessaan lintuperspektiivistä nuoren tutkijan (Laestadiuksen) kulkua taakkoineen väsyneenä tutkimusmatkoillaan kolmen maan tuntureilla.

   "Kyllä vain kuulen pienoista hyräilyä, viheltelyä, lintujen matkimista vihellyksin ja kurkkuäänin - ja taas hän lähtee liikkeelle, kokoaa tavaransa sitä ennen, kaiken hyvään järjestykseen, nostaa kiven pystyyn merkiksi että tässäkin on oltu. Lähtee, taas eteenpäin.
   Hän on sitkas, ja uuttera hän on, se täytyy sanoa.
   Mutta kyllä hän joskus laiskistuu, heittäytyy kanervanummelle, makaa siinä pitkä nenänsä painettuna kanervien kukkamassojen sisälle - siinä se sitten piehtaroi kuin ärsytetty orivarsa. Potkii ja repii maata ja kanervia ja nyrkit takovat joka suuntaan.
   Ihminen siinä taistelee." 

   Itse olisin kenties kirjoittanut, että hän oli väsynyt, teki tulet ja istui niiden ääreen. Niin on sanoissa ja sanoissa eroa.

   Kuten aiemmin, totean jälleen, että sanoma sikseen. En kuitenkaan malta olla siteeraamatta muuatta kohtaa kirjan sivulta 215, en siitä huolimatta, etten tiedä, puhuuko siinä Laestadius Kariniemen tulkitsemana vai kirjailija joskus jotakin lukemaansa ja itseään tulkiten:
   "... Sillä nainen on luotu naaraaksi ja mies urokseksi, nainen synnyttämään, mies siittämään. Nainen imettämään, mies katsomaan, että imettäjällä on imettämistä, toisin sanoen leivän hankintaan."

   Wikipediasta vilkaisin, että Lars Lewi Laestadiuksella oli 15 lasta.

   MATTI