ULLA-LENA LUNDBERG
Teos&Schildts&Söderströms 2012, 366 sivua
Jos sinulla on kiire ja aiot lukea Ulla-Lena
Lundbergin JÄÄN tuosta vain ja pikaisesti, (koska lähes kaikki muut ovat sen
jo lukeneet), siirrä aikomuksesi toiseen kertaan. Tätä kirjaa ei lueta kuin
dekkareita, se ei ole ajanvietettä viihteen nimissä.
Jää on otettava luettavaksi ajan kanssa. Se vaatii
ajatustaukoja, nautiskelutaukoja, pohdiskelua, mutustelua, pureskelua,
hyväksyntää, kiittämistä ja kiitollisuutta... Luvalla sanoen se vaatii myös
aimo annoksen uskonnollista asennoitumista tai oikeammin sanottuna
hyväksymistä.
Anna itsellesi aikaa nauttia tästä kaikesta sekä
lisäksi tekstin kuvailemista ihmisistä, heidän välisistä suhteistaan, elämäntavoista,
luonnon kauneudesta ja rauhasta. Siis vielä kerran, ellei sinulla ole aikaa ja
oikeaa asennetta kaikkeen edellä mainittuun, siirrä lukeminen tuonnemmaksi.
Jää on saaristoon, ulkoluodoille, sijoitettu
kertomus nuoresta papista nuorikkoineen. He saapuvat Luodoille, se taisi olla
seurakunnan nimi. He rakastuivat ensi silmäyksellä paikkaan, ympäristöön,
asukkaisiin ja tapoihin – ja seurakuntalaiset heihin. Toisiaan tulokkaat,
Petter ja Mona, rakastivat syvästi jo entuudestaan.
Kirjassa lukija kokee asettuvansa seuraamaan
uuden papin edesottamuksia ja perheen elämää läheltä, seurakuntalaisena. Sen, mitä hän
ei näe, hän vaistoaa ja ymmärtää kirjailijan kertomana.
”Papinrouva
rakastaa miestään. Nuorten puolisoiden välillä rakkaus ei ole harvinaista,
mutta papinrouvan rinnan hehku on aivan eri maata. On vaikeaa saada se
pidetyksi kylkiluiden sisäpuolella ja estää sitä leiskahtamasta esiin
hitsausliekkinä ja korventamasta kulmia ja hiuksia jokaiselta eteen osuvalta
joka vaatii mieheltä aikaa ja tilaa, joka oikeuden mukaan kuuluu vaimolle. Koska
pappi on niin paljon poissa tai kansliassa asioita hoitamassa, vaimo pitää
tulen kurissa alituisella toimeliaisuudellaan.”
Papinrouvan toimeliaisuus on yksi kirjan pääteemoista. Jokainen saa itse päätellä, onko siinä itselle jotakin oppimista ja omaksuttavaa. Tai hylättävää. Sen vastapainoksi kirjailija on asettanut puolison paljon poissaolon. Pappi ei hyljeksi perhettään, ei vaimoaan jota rakastaa, eikä tytärtään, jota rakastaa vieläkin enemmän, vaan hänen tapoihinsa vain ei kuulu kiirehtiä, eikä hänen toimintamalliinsa kuulu leipäpappina toimiminen.
Jää on rakkausromaani, mutta ei pelkästään papin
ja papinrouvan ja heidän kahden lapsensa välinen. Se on rakkausromaani
kaikesta, mikä yhdistää ihmisiä toisiinsa. Se on romaani, joka kertoo
ihmismielestä ja asenteista, tavoista ja käyttäytymisestä eri tilanteissa. Sen
takia sen lukemista ei pidä suorittaa ajatuksettomana pikalukuna, vaan kirja on
koettava.
Moni ennen minua sen lukenut muistutti, että älä
kerro, miten se päättyy, älä edes viittaa sen tuleviin tapahtumiin. En kerro,
enkä viittaa, mutta sanon, että kuten kaikissa hyvissä kirjoissa tunnelma ja
tapahtumat tiivistyvät loppua kohti.
Jää on hyvä kirja. Se ansaitsi tulla palkituksi
Finlandia-palkinnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti