18. maaliskuuta 2013

Ventovieras

PAUL TORDAY
Kirjasampo 2012, 315 sivua 

   Luin kirjan Ventovieras. Se on ihan luettava, ainakin jos on kiinnostunut psykologiasta tai psykiatriasta.
   Lukiessani tuli usein mieleen elokuva "Kaunis mieli", jonka näin joku vuosi sitten. Aihepiiri on sama: skitsofreniaan sairastuneen miehen tarina. Tosin juonen kulku lopulta kulkee eri suuntiin. Toinen kohti katastrofia, toinen päähenkilön pärjäämiseen sairautensa kanssa.
   Olen aina ollut kiinnostunut ja hieman perehtynytkin ihmisen psyykestä. Ihmisen mieli on kuin kaukainen planeetta, paljon tiedetään mutta enemmän on sitä, mitä ei tiedetä.
   Kirja sai pohtimaan, miikä on sairasta ja missä on terveen ja sairaan raja. Onko terveys määritelty sen mukaan miten suurin osa ihmisistä käyttäytyy ja tuntee. Sairas ihminen elää ajoittain ihan eri todellisuudessa kuin ns. normaalit. Hänellä on oikeasti monta todellisuutta. Mikä niistä sitten on oikea.
   Nykyajan lääketiede pystyy vaikuttamaan aivojen kemiaan niin, että henkilö pystyy elämään yhteisössämme, ainakin joten kuten. Hän käyttäytyy niinkuin yhteisön tavat määräävät.
   Lääkityksen huono puoli on että tunteet häviävät ja koko maailma muuttuu latteaksi ja henkisellä puolella häviävät värit ja muodot.

   Kirjan päähenkilö toimi kuten robotti. Kun hän päättää lopettaa lääkkeiden syönnin. värit palaavat ja elämä muuttuu mielekkääksi. Hän pystyy taas tuntemaan rakkautta ja iloa. Mutta vähitellen palaavat myös harhat ja sairas todellisuus. 
   Elokuvan päähenkilö myös lopetti tai vähensi lääkitystään. Hän oli huippuälykäs ja oppi tulemaan harhojensa kanssa toimeen. Kirja on hyvä, elokuva loistava, Suosittelen kumpaakin. 
   MIRJA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti