Kuin lempeää sadetta

DEBORAH SMITH
Karisto 2009, 438 sivua

Kirja on palkittu 2007 Yhdysvaltojen parhaana romattisena romaanina. Jo tämä alkulause kertoo, että tämä ei ole äijämiesten kirja. Ehkäpä minä en kuulu siihen joukkoon, koska luin kirjan mielenkiinnolla.

Kirja kertoo rikkaasta perijättärestä, jonka lapsensa keskenmenon seurauksena menettäneet maailmankuulut, upporikkaaseen sukuun kuuluneet luononsuojelijat olivat vastasyntyneenä ottaneet ottolapsekseen. Ottovanhempien kuoltua lento-onnettomuudessa tytölle selviää, että hän on adoptiolapsi. Tyttö päättää lähteä etsimään biologisia vanhempiaa. Mitä sitten tapahtuu selviää kirjan sivuilta.

Kirjan kerrrontaa olisi voinut jonkun verran tiivistää. Kirjasta huokui sellaista inhimillistä lämpöä, että annettakoon kirjailijalle lisäsivut anteeksi.

Suosittelen kirjaa kesälukemiseksi, kun luontokin hyväilee meitä lämmöllään ja saa kukat puhkeamaan loistoon silmiemme iloksi. (Jos voisi pyytää, niin nurmikoiden kasvua luontoäiti voisi hiukan hillitä. Polvet eivät oikein tykkää ruohonleikkurin työntämisestä.)

Lukuiloa

NIILO

Memesa-trilogia

KIBA LUMBERG

Musta perhonen, Sammakko 2004, 149 sivua

Repaleiset siivet, Sammakko 2006, 236 sivua

Samettiyö, Sammakko 2008, 247 sivua

 

Kuvataiteilija, kirjailija Kiba Lumbergin Memesa-trilogia osoittautui mielenkiintoiseksi, jopa puoleensa vetäväksi. Sattumalta sain käsiini sen kolmannen eli viimeisen osan Samettiyö, jota aloin lukea pienin varauksin. Kertomus ja ennen kaikkea kerronta tempaisivat nopeasti mukaansa ja käskivät hakea kirjastosta trilogian kaksi muutakin osaa. Suurin piirtein yhdeltä istumalta ahmin siis kaikki kolme, ja ”väärässä” järjestyksessä tietenkin eli ensin kolmosen, sitten ensimmäisen eli Mustan perhosen ja viimeisenä kakkosen Repaleiset siivet.

Kotoaan 13-vuotiaana karannut ja samalla koko mustalaisyhteisöstä eronnut Lumberg toteaa trilogian jokaisen osan teknisissä tiedoissa, että teoksen henkilöt ja tapahtumat ovat mielikuvituksen tuotetta. Lumbergin henkilön esittelyteksti ja hänen laaja haastattelunsa tv:ssä kertovat kuitenkin, ettei tämä ainakaan hänen itsensä kohdalla pidä paikkaansa. Päinvastoin trilogia vaikuttaa pääosiltaan voimakkaasti omaelämäkerralliselta. Muiden henkilöiden sekä tapahtumien osalta hän on varmaan mielikuvitusta käyttänyt, mutta niissäkin lienee ainakin pääosin on ns. vinha perä eli olemassa olevat tai olleet henkilöt.

Kun mustalaiskulttuuri on itselleni jäänyt vieraaksi, en voinut muuta kuin kauhistellen ihmetellä, onko 1900-luvulla Suomessa jollakin kansanosalla voinut olla Lumbergin kuvaaman kaltaiset perinteet. Verikosto tosin putkahtaa toisinaan esille henkirikosten yhteydessä, mutta mm. naisten alistaminen väkivaltaa käyttäen tuntuu uskomattomalta, samoin kirjassa kuvattu orjuuttaminen jo lapsesta alkaen. Nimenomaan jälkimmäisen Lumberg korostaa olleen syy hänen kotoa karkaamiselleen.

Trilogia etenee osa osalta järjestelmällisesti edestakaisin loikkimatta lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen. Juuri sen takia osat on helppo lukea missä järjestyksessä tahansa. Jokainen niistä on oma ehjä kokonaisuutensa.

Vaikka teos on kertomus naisen kokemuksista lapsuudesta aikuisuuteen, se sisältää riittävästi jännitystä ja juonta sopiakseen myös miespuolisten lukijoidenkin kiinnostuksen kohteeksi.

 MATTI

Kevään merkkejä

Mitä yhtäläisyyttä on sinivuokoilla ja vaimolla?
 




Molemmat muistuttivat aamulla, että alaovi kaipaa kunnostusta.

Kun takatalvi meni ja yhtenä päivänä paistoi 10 asteen verran, sinivuokot
avautuivat talon varjoisalla seinustalla - nimenomaan sillä puolella.
On niille tarjolla parempiakin kasvupaikkoja, ja ne käyttävätkin niitä,
mutta tämäkin tuntuu soveliaalta.

Vaimo näki jo ennen pääsiäistä kauppamatkallaan leskenlehtiä.

Olin näkevinä tänään puolelta päivin peipon omenapuussa. Se vinkaisi pari kertaa
lyhyesti kirkkaasti ja korkealta ja lensi pois. En uskalla varmuudella sanoa, että se
oli peippo (vaikka olikin), sillä joku heti toteaa, ettei voinut vielä olla.

...puoli kuuta peipposesta...

PS. Minä näin tänään naapuritontilla rakennusmiehiä. Irroittivat maahan juntattuja
mattotelineen jalkoja. Alkavat rakentaa kolmen perheen rivitaloa, kunhan saavat
purkuluvan nykyiselle rakennukselle. Jouluksi kuulemma uudet naapurimme pääsevät
uuteen kotiin.

Lisäys 8.4.2015:
SE ON PEIPPO! Koiras koreissa väreissään.

Pääsiäinen on puolessa

Pääsiäisen vietto alkaa olla puolessa. Ollaan ensimmäisessä pääsiäispäivässä eli sunnuntaissa, joten toivotukset ehtivät vielä perille vaimon kotitekoisten koristeiden kera.

2011

2012

2015

   Pitkin leutoa ja vähälumista talvea vakuuttelin, että kyllä se vielä tulee, se takatalvi. Ja tuli kanssa - maaliskuun viimeisenä eli juuri ennen pyhiä. Satoi märkää lunta illan, satoi yön ja satoi vielä aamullakin. Parhaimmillaan pihamaalla oli sitä viitisentoista.
   Sitten se muuttui vedeksi ja suli pois. Sitä ennen kaupungin lumiaura ehti työntää puolen metrin kinoksen pihatien tukkeeksi. Teki sen yöllä, mutta ei herätty meteliin. Miniä työnteli pois.

   Nyt pyhät ovat menneet lampaan syönnin merkeissä. Aloitettiin se jo ajoissa alkuviikolla. Maisteltiin, mikä olisi parasta tänä vuonna. Ennen on maustettu itse ja paistettu viuluna, paistina tai patapaistina. Nyt hankittiin sisäfilettä, hyvää karitsaa, ja valmiiksi maustettu ja paketoitu paisti, hyvää karitsaa. Hyviä hankintoja, ja pakastimeenkin jäi pari pakettia.
   Terveenäkin on saatu olla, mitä nyt rannekanavan aukaisu pari viikkoa sitten estää tiskaamisen ja imuroinnin... minulta. Pian nuokin lyhytaikaiset riemun hetken ovat taas edessä. Lääkäri sanoi, että parin kuukauden sairasloma tulisi. Vaimo sanoi, ettei se tiennyt...

   Mutta ei käy valittaminen... 

  HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

   PS. Se pikkuisen harmittaa, kun unohdettiin tänä vuonna käydä ortodoksien perinteisissä myyjäisissä herkkuja hakemassa. Siellä käyminen kun on kuulunut ties kuinka kauan pääsiäisajan ohjelmaamme.

Poliisi

JO NESBO
Johny Kniga kustannus 2013, 517 s.
 

    Tätä ennen olen lukenut kolme Nesbon dekkaria. Halusin vaihteeksi vauhdikasta lukemista ja lainasin kirjailijan uusimman teoksen. Kyllä minä nyt niin sanotusti mieleni pahoitin, kun tämä oli sellaista teurastusta että oksat pois.

    Kaikki murhatapaukset oli kuvattu mahdollisimman väkivaltaisiksi silpomisineen. Kohteena olivat poliisit ja nuoret tytöt, melkein lapset. Oslon poliisia harvennettiin reilusti, ensin heidät teipattiin toimintakyvyttömiksi, sitten otettiin käyttöön tavallisesti sähkösaha, saatte arvata mitä sillä tehtiin, myös silmän kaivaminen elävän uhrin päästä oli yksi konsti.Tytöt joko teipattiin tai köytettiin kiinni ennen raiskausta ja tappamista.

    Eikö olekin mahtavaa! (Ainakin mielenvikaisten mielestä.) Myyntilukujen mukaan kirja on suosiossa. Tekisi mieli sanoa "voi aikoja, voi tapoja ". Ruotsista löytyy myös ainakin kaksi saman väkivaltadekkarin kirjoittajaa, Jenns Lapidus ja Lars Kepler, hekin hyvin kaupaksi meneviä.
    Tämän jälkeen saa Nesbo olla minun puolestani rauhassa, tästä kirjasta jäi niin paha oksennuksen maku suuhun.

    ESKO

   Katso tästä linkistä myös Matin kirjoitus Jo Nesbøn loppuratkaisut yllättävät.

Aavikon kukka

WARIS DIRIE
WSOY 1999. 253 sivua

     Kirja on omaelämänkerta. Uskomaton tarina siitä, kuinka somalilainen paimentolaistyttö päätyi kuuluisaksi valokuvamalliksi ja  YK:n erikoislähettilääksi.
    Tarina tytöstä, joka 14-vuotiaana karkasi juosten aavikon poikki kohti tuntematonta, koska isä halusi naittaa hänet viidestä kamelista 60-vuotiaalle ukolle.
    Tarina siitä, kuinka syvässä vuosituhantiset perinteet vielä ovat. Tosi tarina siitä, mitä naiset saavat vieläkin kärsiä miesten takia.
    Kirja on kiintoisa luettava ja herättää monia ajatuksia varsinkin naissukupuolta kohtaan. Vaikka Jumala loi naisen miehelle toveriksi, niin kovin huonosti olemme monesti toveriamme kohdelleet. Vaikka kirja ei ole kunniaksi meille miehille, suosittelen, että myös miehet tarttuisivat tähän kirjaan. Antaa se ainakin miettimisen aihetta ja herättää ehkä terveellistä häpeän tunnettakin.
    Maailman tapahtumia ajatellen kirja on ajankohtainen tähänkin päivään. Luulen, että se ei jätä lukijaansa kylmäksi maailman menolle. Lukekaa ja miettikää maailman kummallisuutta!
    NIILO

Taisteluni; Toinen kirja

   KARL OVE KNAUSGÅRD

   Like, 639 sivua  

Norjan kirjallisuuden tämän hetkinen ykkösnimi on kirjoittanut tämän kuusiosaisen hieman yli 3000-sivuisen omaelämänkerrallisen  teossarjan kahdessa vuodessa 2009-2010. Vauhti on lievästi sanottuna jotain ennen kuulumatonta, vertailukohtia tuskin löytyy, varsinkin jos ottaa huomioon jäljen, mitä hän on saanut aikaiseksi.
     Suomeksi sarjaa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa. Miesten kirjapiirissä Sami S. vuorollaan valitsi luettavaksi nämä neljä, kukin sai valita, minkä osan lukee. Minä otin kakkososan. Sarjan osat eivät etene aivan tarkkaan kronologisessa järjestyksessä, ei myöskään tämä kakkososa.
     Knausgård on muuttanut Norjasta Tukholmaan, minkä hän mainitsee kauniiksi mutta ilmapiiriltään kylmäksi paikaksi. Hän tapaa Lindan ja rakastuu, kuvaillen tilannetta: "Tunsin olevani taivaassa". Näin mennäänkin jonkun aikaa, ja pari muuttaa asumaan yhteen. Jonkun ajan kuluttua tullaan taivaasta alas ja huomataan, ettei ollakaan kaikista asioista samaa mieltä. Karl Ovella on melkoisia ongelmia alkoholin kanssa, eikä Linda tästä tietenkään siitä tykkää. Molemmat ovat nopeita suuttumaan, mutta leppyvät yhtä nopeasti.
     Kumpikin haluaa kolme lasta. Linda huomaakin pian olevansa raskaana, ilo uutisesta on suuri ja molemminpuolinen. Kahdeksan tuntia kestävä synnytys on kuvattu sellaisella intensiteetillä, että tuntui kuin olisin itsekin ollut koko ajan mukana synnytyshuoneessa. Isä on mukana synnytyksessä koko ajan ja kahdeksan tunnin lopuksi hän saa käsiinsä "uunituoreen" tytön. Alkaa lapsiperheen elämä iloine ja murheineen, Karl Ove haluaisi kirjoittaa, mutta Linda vaatii miestään hoitamaan myös lasta ja taloutta.
     Knausgård kuvaa asiat niin kuin ne ovat, hän ei mitenkään kaunistele omia eikä omaisten ja tuttavien tekoja tai luonteenpiirteitä. Muutto Tukholmaan oli myös seurausta tästä. Hän ajautui Norjassa vaikeuksiin niin sukulaisten kuin mediankin kanssa. Kirjoja on Norjassa sekä kehuttu että haukuttu lyttyyn eli ilmaista mainosta on tullut runsain mitoin (vrt. Tuntematon sotilas Suomessa).
     Ruotsiin muutto on alkuun Knausgårdille kova pala. Hän sanoo tunteneensa alemmuuden tunnetta, joka purkautui naureskeluna ruotsalaisten hysteerisille ominaisuuksille. Minusta on käsittämätöntä, että hän oli Ruotsissa  joutunut kirjan toisen osan ilmestymisen jälkeen feministien hampaisiin,sillä hänhän toimi  nykykäsityksen mukaan ihanneisän tavoin, mm. lastenhoito ja taloustyöt oli jaettu vaimon kanssa tasan. Ehkä syynä oli se, että hän kertoo kirjassa Lindan olleen aiemmin sairaalassa hoidettavana kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi. Kirjassahan kaikki henkilöt kuvataan ”paljaana”, sellaisena kuin he todellisuudessa ovat, eikä Linda ole siinä suhteessa erikoisasemassa.

    Kirjan luettua jäi sellainen tunne, että tämän jälkeen voivat muut kirjat tuntua hetken aikaa hyvin laimeilta, sen tämä iski tajuntaan.

ESKO