TAMARA McKINLEY
WSOY 2003, 332 sivua
Sain nämä myrskyt laannutettua jo parisen viikkoa sitten, mutta kokemuksen kirjaaminen tänne blogiin siirtyi muiden puuhien takia. Tuli vietettyä viikon päivät Pohjanmaalla. Sukulaisten Antin ja Marjatan luona vierähti rattoisasti pari päivää ja jo pois menneiden isovanhempien lepopaikkoja käytiin katsastamassa Kauhavan ja Lappajärven hautausmailla. Paluumatkalla koettiin sellainenkin ihme kuin Keskisen kyläkauppa Tuurissa. Parilla kympilllä sieltä ihmemaasta jotakin hankittiin, mutta enpä nyt muista mitä se oli. Alahärmästä kuitenkin löydettiin parempi leipä kuin täältä kotoisista kyläkaupoista konsanaan. Sen nimikin, "Komia", kertoi, että jostakin erikoisesta oli kysymys.
Kun tämä McKinleyn
Kesämyrsky oli jo koettu, uusi ihan kotoperäinen koettiin yllättäen kotimatkalla. Pälkäneellä maailma pimeni, rankkasade ruoski tietä ja autoja salamoiden ja jyrinän saattelemana. Autot pysähtelelivät, kun näkyvyys painui nollan tienoille pyyhkijöiden maksiminopeudesta piittaamatta ja tie lainehti.
Satuimme onneksemme olemaan pahimman myräkän aikana Pälkäneellä olevan motellin kohdalla, ja kymmenien muiden tavoin kurvasimme sinne sadetta ja salamointia pakoon. Ruokaa, kahvia tai muitakaan virvokkeita emme saaneet, sillä talosta oli sähköt poikki tunnin verran. Matka painoi jo sen verran, että jäimme taloon yöksi. Hanhenmarssia käsi kädessä talon isäntä ohjasi meidät pilkkopimeää sisäkäytävää pitkin huoneeseemme.
Täytyy sanoa, että olihan se kokemus - kaikkinensa. Olemme toki ajelleet kovassakin sateessa ennenkin, mutta tuollaista emme ole aikaisemmin kokeneet. Kirjataan se kuitenkin myönteiseksi - kuten Kesämyrsky -kirjakin.
McKinley -urakkani pitää nyt tauon. Ennen kuin jatkan kirjasarjan seuraavaan, järjestyksessä viidenteen,
Pohjavirrat, tarraan kiinni ESKON aiemmin blogissa esittelemään Jhumpa Lahirin
Tulvaniittyyn. Kesän aikanahan lupasin lukea koko Tamara McKinleyn
suomennetun tuotannon. En enää muista, mitkä näistä viidestä lopuista olen lukenut jo aiemminkin.
Mikä myrsky?
Niinpä niin, arvata saattaa, ettei edellä kerrotun myrskyn tapahtumista ja tunnelmista tullut otettua ainoaakaan valokuvaa, vaikka välineitä oli käden ulottuvilla kaksin kappalein - ei tullut edes mieleen, kun piti ihmetellä Suomen säiden pikaista vaihtumista. Saderintamaan asti ajeltiin kauniissa lämpimässä kesäsäässä.
Hetken verran ihmettelin myös McKinleyn myrskyä. Sellaista ei nimittäin kirjassa esiintynyt, ellei nimeä käytetä vertauskuvallisena tapahtumien ketjussa, tai ellei sitä ole poimittu taustailmiöstä kuukausia kestäneeltä laivamatkalta Irlannista Australiaan.
Kirja noudattelee kirjoittajansa tuttua linjaa - jännittävä sukutarina 1600-luvun Australiasta raastavine perintökiistoineen ja yllättävine käänteineen. Rakkauttakin on jälleen mukana sopiva annos. Kirja noudattelee melko tarkoin McKinleyn taattua ja turvallista tapahtumien juoksutusta, joka sitoo lukijan itseensä. Tunteet ja tunnelmat siirtyvät laidasta laitaan ja etenevät kohti yllättävää loppua.
Koska itse en löydä sanallisesta varastostani riittävän osuvaa ja kuvaavaa tiivistelmää, lainaan tähän sellaisen sanasta sanaan kirjan takakannesta - siitä tekstistä, jonka useimmat meistä lukevat aivan ensin kirjaa valitessaan, minä en milloinkaan.
"
Australialaissyntyisen kertojamestarin intensiivinen romaani kuljettaa
lukijaansa 1800-luvun lopun Irlannista Australian ankariin
kaivoskaupunkeihin ja aina vuoteen 1969, Miriam Strongin hevostilan
varjoisalle kuistille. Eri sukupolvien elämäntarinoiden kautta Kesämyrsky kasvaa arvonsa tunteneen mutta kovia kokeneen suvun jännittäväksi kuvaukseksi."
MATTI
