30. kesäkuuta 2014

Kesämyrskyjä

TAMARA McKINLEY
WSOY 2003, 332 sivua

    Sain nämä myrskyt laannutettua jo parisen viikkoa sitten, mutta kokemuksen kirjaaminen tänne blogiin  siirtyi muiden puuhien takia. Tuli vietettyä viikon päivät Pohjanmaalla. Sukulaisten Antin ja Marjatan luona vierähti rattoisasti pari päivää ja jo pois menneiden isovanhempien lepopaikkoja käytiin katsastamassa Kauhavan ja Lappajärven hautausmailla. Paluumatkalla koettiin sellainenkin ihme kuin Keskisen kyläkauppa Tuurissa. Parilla kympilllä sieltä ihmemaasta jotakin hankittiin, mutta enpä nyt muista mitä se oli. Alahärmästä kuitenkin löydettiin parempi leipä kuin täältä kotoisista kyläkaupoista konsanaan. Sen nimikin, "Komia", kertoi, että jostakin erikoisesta oli kysymys.
    Kun tämä McKinleyn Kesämyrsky oli jo koettu, uusi ihan kotoperäinen koettiin yllättäen kotimatkalla. Pälkäneellä maailma pimeni, rankkasade ruoski tietä ja autoja salamoiden ja jyrinän saattelemana. Autot pysähtelelivät, kun näkyvyys painui nollan tienoille pyyhkijöiden maksiminopeudesta piittaamatta ja tie lainehti.
   Satuimme onneksemme olemaan pahimman myräkän aikana Pälkäneellä olevan motellin kohdalla, ja kymmenien muiden tavoin kurvasimme sinne sadetta ja salamointia pakoon. Ruokaa, kahvia tai muitakaan virvokkeita emme saaneet, sillä talosta oli sähköt poikki tunnin verran. Matka painoi jo sen verran, että jäimme taloon yöksi. Hanhenmarssia käsi kädessä talon isäntä ohjasi meidät pilkkopimeää sisäkäytävää pitkin huoneeseemme.
    Täytyy sanoa, että olihan se kokemus - kaikkinensa. Olemme toki ajelleet kovassakin sateessa ennenkin, mutta tuollaista emme ole aikaisemmin kokeneet. Kirjataan se kuitenkin myönteiseksi - kuten Kesämyrsky -kirjakin.

    McKinley -urakkani pitää nyt tauon. Ennen kuin jatkan kirjasarjan seuraavaan, järjestyksessä viidenteen, Pohjavirrat, tarraan kiinni ESKON aiemmin blogissa esittelemään Jhumpa Lahirin Tulvaniittyyn. Kesän aikanahan lupasin lukea koko Tamara McKinleyn suomennetun tuotannon. En enää muista, mitkä näistä viidestä lopuista olen lukenut jo aiemminkin.

    Mikä myrsky?
   
    Niinpä niin, arvata saattaa, ettei edellä kerrotun myrskyn tapahtumista ja tunnelmista tullut otettua ainoaakaan valokuvaa, vaikka välineitä oli käden ulottuvilla kaksin kappalein - ei tullut edes mieleen, kun piti ihmetellä Suomen säiden pikaista vaihtumista. Saderintamaan asti ajeltiin kauniissa lämpimässä kesäsäässä.
   Hetken verran ihmettelin myös McKinleyn myrskyä. Sellaista ei nimittäin kirjassa esiintynyt, ellei nimeä käytetä vertauskuvallisena tapahtumien ketjussa, tai ellei sitä ole poimittu taustailmiöstä kuukausia kestäneeltä laivamatkalta Irlannista Australiaan.

    Kirja noudattelee kirjoittajansa tuttua linjaa - jännittävä sukutarina 1600-luvun Australiasta raastavine perintökiistoineen ja yllättävine käänteineen. Rakkauttakin on jälleen mukana sopiva annos. Kirja noudattelee melko tarkoin McKinleyn taattua ja turvallista tapahtumien juoksutusta, joka sitoo lukijan itseensä. Tunteet ja tunnelmat siirtyvät laidasta laitaan ja etenevät kohti yllättävää loppua.

   Koska itse en löydä sanallisesta varastostani riittävän osuvaa ja kuvaavaa tiivistelmää, lainaan tähän sellaisen sanasta sanaan kirjan takakannesta - siitä tekstistä, jonka useimmat meistä lukevat aivan ensin kirjaa valitessaan, minä en milloinkaan.
   "Australialaissyntyisen kertojamestarin intensiivinen romaani kuljettaa lukijaansa 1800-luvun lopun Irlannista Australian ankariin kaivoskaupunkeihin ja aina vuoteen 1969, Miriam Strongin hevostilan varjoisalle kuistille. Eri sukupolvien elämäntarinoiden kautta Kesämyrsky kasvaa arvonsa tunteneen mutta kovia kokeneen suvun jännittäväksi kuvaukseksi."

    MATTI
   

11. kesäkuuta 2014

Tuulenkukat

TAMARA McKINLEY
WSOY, 2002, 375 sivua

     Kolmas kirja, Tuulenkukat, kirjailijan yhdeksän suomennetun romaanin sarjasta tuli kohdallani valmiiksi. Ohjeistin itselleni kesälukemiseksi ne kaikki yhdeksän ilmestymisjärjestyksessä. Tämän kuten kaksi ensimmäistäkin, Matildan viimeinen valssi ja Viinitila, olen lukenut joskus aikaisemminkin, ja nyt hämmästelin, että pääpiirteistä juonen kuviota lukuun ottamatta tapahtumat olivat kaikonneet mielestäni.

   Tuulenkukat noudattelee sekä tapahtumiltaan että henkilöiltään taattua McKinley-linjaa, suku- tai perheriitoja, niiden avaamista ja sopimista. Keskeisissä osissa ovat testamenttien kiemurat ja yllättävät "perintökaaret". Tällä iällä kuvioiden ymmärtämiseksi joutuu useinkin pohtimaan kuka kukin on tai olikaan. Viimeisillä sivuilla kuvio kristallisoituu huonomuistisellekin lukijalle ja kirjan henkilöt/suvut löytävät oman paikkansa ja yhteisen sävelen.

   Ihailen Tamara McKinleyn kirjoittamisessa juuri juonen punonnan mestarillisuutta. Joissakin kohdin ratkaisu ikään kuin paljastuu lukijalle liian aikaisin, mutta saakin seuraavassa luvussa aivan uuden käänteen. Juuri tässä vaiheessa joutuu pohtimaan, miten ja kenen kautta joku henkilö liittyy kuvioon.

   Australian sisäosien raadollisen luonnon kuvaajana McKinley on omassa luokassaan. Jokaisen kirjan jälkeen joutuu kysymään, miten ylipäätään on mahdollista elää ja selviytyä hengissä kuvatun kaltaisissa olosuhteissa; paahtavassa helteessä, tappavissa hiekkamyrskyissä, kaatosateiden aiheuttamissa tulvissa, maastopaloissa, ukkosmyrskyissä ja uskomattoman pitkissä etäisyyksissä. Väistämättä mieleen nousevat Andre Brinkin kirjassaan Tuokio Tuulessa kuvailemat Etelä-Afrikan autiomaat.

    Tuulenkukissa kerrotaan nuoren tytön, Ellien, kasvamisesta aikuiseksi juuri näissä olosuhteissa. Hiekkamyrskyn armoille jouduttuaan hän pelastuu oman isänsä peittäessä hänet omalla kehollaan. Myrskyn tauottua hän joutuu kaivautumaan esiin hiekkaan tukehtuneen isänsä ja hiekan alta. Pelastus saapuu kahden lähes ikäisensä pojan kautta. Myös he olivat kokeneet saman myrskyn, ja matka jatkui yhteisin ponnistuksin ja kokemuksin.
    Kirjassa ei myöskään unohdeta rakkautta, ihmisluonteiden eroja ja oikullisuutta, eikä sitä, että etnisten eroavaisuuksien ei tarvitse estää läheistä ystävyyttä ja yhteen kuuluvaisuutta.

    Vaikka kirja kertoo päähenkilön kasvamisesta tytöstä aikuiseksi ja äidiksi, se on ehdotomasti myös meille miehille sopivaa ja meitä puhuttelevaa luettavaa. Lienee turha toistaa, että Tamara McKinley on yksi suosikeistani - yksi niistä harvoista.

    MATTI

10. kesäkuuta 2014

Tulvaniitty

JHUMPA LAHIRI
Tammi /Keltainen kirjasto 2014, 437 sivua.

Hesarin toimittajalla oli 2012 lehden kuukausiliitteessä kirjajuttu, jossa hän kertoi pitävänsä kirjaa lukemistaan teoksista. Muistaakseni hän  kertoi siihen mennessä lukeneensa 3760 kirjaa. Aloin itsekin kirjata ylös lukemisiani (parempi myöhään jos silloinkaan); laitoin myös arvosanan, mitä mieltä kirjasta olin.


   Kovinkaan moni kirja ei ole saanut täysiä pisteitä, mutta tälle kirjalle ne annan. Sellaisen vaikutelman se teki "ajukoppaan" (Pentti Haanpään nimitys ajatteluelimelle).

    Kirja alkaa Kalkutan esikaupungista, mihin keskiluokkaan lukeutuva mies rakennuttaa perheelleen pienen omakotitalon. Eletään vuotta 1946; vuosi ennen Intian itsenäistymistä.
    Perheeseen on syntynyt kaksi poikaa, Subhash ja Udaya. Intialaisittain katsoen pojat ovat syntyneet onnellisten tähtien alla. Vartuttuaan molemmat menevät oppikouluun ja sen jälkeen yliopistoon, missä pärjäävät erinomaisesti.


    Yliopiston jälkeen Subhash lähtee jatko-opintoihin Yhdysvaltoihin, nuorempi Udaya menee vastoin vanhempiensa tahtoa naimisiin opiskelijatoverinsa Gaurin kanssa. Kapinamielisenä hän menee mukaan maolaiskommustien ns. naxaliittien terrorijärjestön touhuihin ja houkuttelee myös vaimonsa kanssaan. Udaya antaa vaimolleen tehtäväksi seurata erään lähiseudun poliisin liikkeitä ja kirjata ne ylös. Vaimonsa keräämien tietojen pohjalta Udaya suunnittelee poliisi murhan ja toteuttaa sen.


    Hän painuu ns. maan alle joksikin aikaa, mutta palaa sitten kotiinsa. Poliisit ovat kuitenkin hänen jäljillään ja hän piiloutuu talon lähistöllä olevaan lampeen kasvien alle. Hänen on kuitenkin pakko nousta veden alta esiin, poliisit komentavat hänet luokseen ja laittavat käsirautoihin.

    Perhe katselee parvekkeelta, kun Udayaa lähdetään kuljettamaan läheiselle niitylle. Poliisit irroittavat käsiraudat ja käskevät Udayaa juoksemaan pois. Kun hän lähtee, poliisit ampuvat hänet.

    Subhashille ilmoitetaan veljensä kuolemasta ja hän tulee Intiaan vanhempiensa luokse. Pian käy ilmi, että Udayan leski Gauri on raskaana. Hänen toimistaan terroriliikkeessä poliisi sen sijaan ei ole selvillä. Gauri on pahassa pulassa, anopin epäsuosiossa, eikä yksinhuoltajan elämä ole varsinkaan Intiassa ruusuilla tanssimista. Subhash päättää uhrautua ja menee Gaurin kanssa naimisiin sekä vie hänet kanssaan USA:han. Kun tyttö syntyy, Subhash ottaa hänet omiin nimiinsä. Hän saa myös väitöskirjansa meribiologiasta valmiiksi ja pääsee sen myötä töihin merentutkimuslaitokseen.

    Gauri sen sijaan ei pääse irti Udayan muistosta. Elämä Subhashin kanssa on nimellistä, eikä hän välitä tyttärestäänkään, vaan Subhash hoitaa tyttöä. Kun hänen isänsä kuolee, Subhash lentää tytön kanssa Intiaan. Kun hän sitten palaa takaisin, on Gauri sillä välin häipynyt ilmoittamatta mihin on mennyt. Subhash kasvattaa tytön , totuuden äidin katoamisesta hän kertoo tytölle vasta useiden vuosien jälkeen.

    Vuosien jälkeen äiti yrittää ottaa yhteyttä tyttöön, mutta tämä ei anna äidilleen koskaan anteeksi.
Subhashilla ei ole moniin vuosiin omaa sosiaalista elämää. Vartuttuaan tyttökin katoaa hänen vaikutuspiiristään vuosiksi. Lopuksi Subhash löytää uuden alun ja rakkauden elämäänsä, tytärkin ilmaantuu taas hänen lähipiiriinsä.

   
   Lahirilta on aikaisemmin ilmestynyt  Keltaisessa kirjastossa Tuore maa -niminen kirj, joka myös kertoo intialaisista maahanmuuttajista USA:ssa.
 

    ESKO

2. kesäkuuta 2014

Koko sarja Tamara McKinley'ä



    Kevätkö vai mikä sai minut murtamaan jo pitkään voimassa olleen kirjojen hankintakiellon. Talven vähien lumien sulettua silmäni osuivat yhä useammin kuuteen hyllyssäni vieri vieressä seisoskelevaan Tamara McKinleyn ns. austraalialaissarjan romaaniin. Siis kuuteen!

    Koska kirjailija on yksi suosikeistani, tiesin, että häneltä on suomennettu yhdeksän kirjaa. Katsoin luettelon ja vertasin omiini. Kolme puuttui: Unimaisemat, Kesämyrsky ja Perintöosa. Ne löytyivät nopeasti ja halvalla netistä, ja pian kirjapinoni oli näiltä osin kunnossa.

    Kaksi ensimmäistä, Matildan viimeinen valssi ja Viinitila, olen nyt uusintalukenut, ja lupasin itselleni selvittää kesän mittaan koko sarjan. Ne kuusi hyllyssäni ollutta olen lukenut jo aikaisemmin, mutta kertaushan on opintojen äiti.

Tässä blogin linkkejä kirjailijaan ja kirjoihin:
Tamara Mc Kinleyn tarinoiden syntysijoilla,
Matildan viimeinen valssi,
Unimaisemat,
Perintöosa.
(Katso kuvaa suurempana klikkaamalla sitä.)

MATTI