2. heinäkuuta 2015

Susipalatsi

HILARY MANTEL
Teos 2009, 798 sivua.


    Loistavasti kirjoitettua historiaa Henrik VII:n ajan Englannista.
    Monien historioitsien mielestä Henrik VII oli Englannin kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin kuningas. Hallituskautensa loppupuolella hän keskitti itselleen sekä maallisen että kirkollisen vallan.
    Nykyaika muistaa Henrikin parhaiten hänen kuudesta vaimostaan. Vaimojen lukumäärä johtui osin siitä, että he eivät pystyneet antamaan Henrikille miespuolista kruununperijää. Siitä aiheutui myös Henrikin riita paavin kanssa, tämä kun ei suostunut myöntämään  avioeroa Henrikille Katarina Aragonialaisesta. Tapaus oli erikoisen kohtalokas lordikansleri Thomas Wolseylle, joka oli Henrikin nuorena ollessa hoitanut kuninkaan tehtäviä, tämä kun enemmän kiinnostunut muista asioista kuin maan johtamisesta.
    Wolsey ei onnistunut neuvottelemaan paavin kanssa avioeroa kuninkaalle, josta syystä hänet tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta syytettynä. Matkalla vankilaan hän kuitenkin kuoli, luultavasti itse ottamaansa myrkkyyn.


    Kirjan varsinainen päähenkilö on kuitenkin Thomas Gromwell, köyhyydestä vallan huipulle kohonnut liikemies ja lakimies; mainio esimerkki virkamiehestä, joka toteuttaa kuninkaan käskyjä (ainakin yrittää) mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja pyrkii hillitsemään kuninkaan aina vaan agresiisemmaksi muuttuvaa mielialaa. Varsinaiseen piinapenkkiin Gromwell joutuu, kun kuningas laittaa hänet järjestämään oikeudenkäyntejä ystäviään ja suuresti arvostamiaan Thomas Wolseytä ja Thomas Morea vastaan.

    Wolseyn "synti" tuli jo mainittua. Thomas More Englannin kirkon päämiehenä joutuu samaan Henrikin ja Katarinan avioliittosotkuun mukaan kuin Wolseykin. Hän ei kirkon päämiehenä suostu suosittelemaan paaville avioeron myöntämistä, mutta ei kylläkään kiellä sitä julkisesti. Tapauksesta seuraa myös se, että paavilta otetaan pois Englannin kirkon johtajuus. Henrik ottaa sen itselleen, samoin lukuisat luostarit ja niiden omaisuus otetaan valtion (Henrikin) hallintaan.

    Kirjailijan oikeudella Mantel on muuttanut ainakin Thomas Gromwellin isän ammattia. Kirjassa hän on seppä ja oluenpanija, todellisuudessa hän oli räätäli. Siitäkään ei ole tietoa, pitääkö paikkansa, että Walter pahoinpiteli Thomaksen henkihieveriin nuorukaisena. Joidenkin muistiinpanojen mukaan Walter
kyllä oli väkivaltainen luonne.Thomas joka tapauksessa häipyi Englannista. Seuraavaksi historiankirjat mainitsevat hänestä Firenzessä, missä hän toimi erään pankkiirisuvun palveluksessa. Hän toimi sen jälkeen Antwerpenissä villakauppiaana. Englantiin palattuaan Thomas Wolsey otti hänet palvelukseensa. Wolseyn "putoamisen" jälkeen hän pääsi (joutui) kuninkaan palvelukseen
    Vaikka kirja vilisee kirkonmiehiä, kuvataan heidät hyvin raadollisina henkilöinä, jotka yleensä toimivat ensisijaisesti omien ja kuninkaan etujen mukaisesti. Poikkeus oli Thomas More joka ei suostunut lipeämään uskostaan kuolemankaan uhalla. Historia tuntee
Moren myös filosofina, hän kirjoitti kirjan nimeltä Utopia, joka käsittelee ihanneyhteiskuntaa.

    Kaiken kaikkiaan Mantelin teos on vaikuttava paitsi kooltaan myös sisällöltään.
 

    ESKO

18. kesäkuuta 2015

Suomen lähihistoriaa


Valtataistelu 
JARMO KORHONEN
Tammi 2015, 624 sivua


   
Keskustan entisen puoluesihteerin kirjan alaotsikko "Mauno Koivisto murskaa Suomen porvarit" ei täysin vastaa kirjan sisältöä, vaikka sitäkin kirjassa käsitellään. Päähenkilö on kuitenkin Urho Kekkonen ja varsinkin hänen toimintansa ongelman nimeltä Ahti Karjalainen suhteen. Ongelman nimi, kuten kaikki lehtensä lukeneet hyvin tietävät, oli alkoholismi, vaikka tavalliselta kansalta siihen aikaan salattiinkin paljon asioita.
    Pyrkimys ja kiintymys valtaan ei jättänyt Ahtia rauhaan, vaan presidentin virka UKK:n jälkeen ajoi häntä sitkeästi eteenpäin. Hänelle ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästä "kalifiksi kalifin paikalle.", ja tässä taistelussa olivat apuna "tietäjät itäiseltä maalta. UKK ei tästä tietenkään tykännyt; Suomi ei olisi pärjännyt, jos hän itse ei ollut "puikoissa".
    Ehkä tämä oli yksi syy Ahdin alkoholismiin.1970-luvun puolivälin jälkeen alkoi maaliviiva lähestyä Urhoa kiihtyvää vauhtia, vaikka presidentin läheiset virkamiehet ja muut, jotka asiat tiesivät, parhaansa mukaan pyrkivät ne salaamaan. Herran pelko oli niin suuri, että lääkäritkin pyyhkivät lääkärinvalalla...! (Mitähän siinä valassa tallaisesta tapauksesta sanotaan?)

     Korhonen menee mielestäni liiallisuuksiin, kun hän palaa UKK:n ja AK:n erimielisyyksiin turhan useasti.
     Seuraava taistelu alkaa, kun eri piirit tajuavat, että UKK:n tarina on pian lopussa. Itäiset tietäjät ajavat sitkeästi Ahti-nimisellä ratsulla, samoin tekevät teollisuuden johtavat herrat - heidän mielestään hyviä kauppoja tehdään itään päin ainoastaan, jos Ahti on johdossa.

    Kestustapuolueen kenttäväkikin on menettänyt uskonsa Karjalaiseen ja valitsevat ehdokkaakseen Johannes Virolaisen. NL:n suurlätystöneuvos Viktor Vladimirov omasi hyvän nenän. Hän alkoi vastoin esimiestensä ohjeita luoda hyvissä ajoin suhteita Mauno Koivistoon, niinpä hän sai myöhemmin epävirallisen "arvonimen" Koiviston kotiryssä.
     Loppuosa kirjasta käsittelee sitten Koivistoa ja "surullisen hahmon ritaria" Paavo Väyrystä ja hänen taisteluaan tuulimyllyjä vastaan. Korhosen kirjan alaotsikossa käyttämä sana "murskata" on pahanlaista liioittelua, ainakin jos Koiviston toimia verrataan edeltäjäänsä, liekö syynä kirjan myynnin lisääminen vai kirjailijan puoluetausta.


     Kirjan luettuani aloin miettimään, mitä muistan ja ajattelen Kekkosesta nyt. Varsinaisesti mitään järisyttävää ei kirjassa minulle ollut; yksi pieni detalji sentään: Paljastui, että kyllä Urhollekin löytyi henkilö, joka laittoi hänet "aisoihin". Arvasitte oikein, sehän oli Anita Hallama. Parkinsonin taudista kärsivä suurlähettiläs Jaakko Hallama oli ollut Moskovassa jo usean vuoden. NL oli esittänyt, että Suomi vaihtaisi lähettiläänsä, koska Hallaman puheesta ei saanut mitään selvää. UKK esitti, että Hallamat siirtyisivät Kööpenhaminaan. Anitan kommentti oli, ettei se käy päinsä. Jos joku muu alainen olisi vastaavan tempun tehnyt ,hän olisi huomannut olevansa entinen virkamies.


     Kysymykseen siitä, mitä ajattelen Kekkosesta, vastaan että parasta olivat hänen hyvät henkilökohtaiset suhteensa Hrutsheviin ja Kosyginiin, huonoa taas se, ettei hän ajoissa luopunut vallasta, kun ei enää kyennyt hallitsemaan.

    Mielestäni todella musta piste hänen urallaan oli toimiminen (käytännössä) sotasyyllisten päätuomarina. Siinä oli tuomari rosvojen asialla, ja virkansa mukaisesti isänmaansa parhaaksi toimineet tuomittiin vankilaan.Tällä teolla Kekkonen varmisti presidentin (tulevan) virkansa.
    Valtioiden päämiehet joutuvat joskus virkansa puolesta puhumaan "mitä sylki suuhun tuo". Kekkoselle tälläinen koitti 5.3.1953, kun Paasikivi oli presidentti, mutta kieltäytyi kunniasta ja delegoi tehtävän päämisterille. Kysymyksessä oli kaikkien kansojen ja lasten ystävä isä aurinkoinen ym. jne. Iosif Vissarionivits Stalin oli ns. potkaissut tyhjää niin kuin toimenpidettä kansan keskuudessa kutsutaan. Puheen voi vieläkin lukea netistä - pitää nauttia ensin pahoinvointilääkkeitä.

     ESKO

3. kesäkuuta 2015

Rankka, kauhea, paha, pelottava... LUETTAVA!


KÄTILÖ
Katja Kettu
WSOY, 2011, 348 sivua
Runeberg-palkinnon saaja 2012


    Harvoin minulle käy niin, että kun kirjasta on jäljellä enää viimeiset 30 sivua, etten lukisi loppuun, vaikka kello näyttäisi jo hyvän matkaa huomista. Tämän romaanin kohdalla kävi niin, etten kerta kaikkiaan uskaltanut. En saattanut kohdata sitä, minkä mahdollisesti loppu näyttää. Kirjalle tyypillisesti se saattoi mennä miten tahansa. Tarina on pitkin matkaansa hämmästyttävä. Sillä tavalla, että lukijana yllätyin monta kertaa, koska en voinut kuvitella asioiden menevän niin kuin ne menevät.
    Loppu oli luettava vasta aamulla valossa ja valmiimpana vastaanottamaan ja jakamaan rakkaaksi käyneiden päähenkilöiden kanssa tulevat tapahtumat. Hyvät tai pahat.

    Tarina kulkee Lapin sodan myötä kesästä 1944 tammikuuhun 1945. Vaikka sen kulun tietää, jos siitä jotakin tietää, niin henkilöiden tarinain kulkua ei osaa ennakoida tai ne veikkaa aika väärin.

    Kirjan kieli on paikoitellen vaikeaakin, mutta runsasta ja kiehtovaa. Ihailen kovasti taitoa ikään kuin keksiä uusia sanoja. Ainakin minulle uusia. Tosin ehkä näissä esimerkeissä murteellisia sanoja, kuten hyreksiä tai sureksia, tai sitten kyynelten kuivaaminen kuivaksi sen sijaan, että vain ”marraskuunmäräksi, niin että on pakko itkeä lisää”. Tässä viimeksi mainitussa on mallia siitä mahtavasta tavasta kuvata vaikkapa itkemistä ja kyyneliä. Tämän tapaisia kielikuvia ja asioiden tai tapahtumien kuvauksia teksti on pullollaan.

    Tarina tulee korvieni kuultavaksi ja mieleni maisteltavaksi monessa kerroksessa. Tosi syvällä tunnetasolla ahdistavuuteen asti minulla kulki sodan julmuus ja mielettömyys. Se kun koskettaa ihmisiä tänä päivänäkin. On niin totta.
    Toisella vahvalla tunnetasolla suorastaan ravisteli romaanin keskiössä kulkeva rakkaustarina. Näin hienoa rakkauden ja tunteiden kuvausta en ole ennen lukenut. Tuli minua lähelle. Konstailematon pohjoisen ihmisen mieli ja rakastaminen. Sodan ja kaiken muun ankaruuden keskellä rakkaus raivaa oman tilansa. Elää ja muovautuu. Kuvaus on minusta karun kaunis ja uskottava.
    Lukiessa taas kerran jään ihmettelemään, miten elämästä on voitu selvitä sodan keskellä. Tämä romaani täydentää aiempaa Lapin sodasta lukemaani: Irja Wendisch; Tohtori Conzelmanin muistelmat.

    Kätilössä on viittauksia useisiin tuttuihin lapsuuden kotikaupunkini paikkoihin. Luinkin kirjan siellä, Rovaniemellä. Henkilöiden murre on tuttua samoin kuin pohjoisen kulttuuri ja ihmisten välisten suhteitten suoruus. En mainitse tässä päähenkilöä edes nimeltä, koska toivon, että moni lukija saa tutustua häneen henkilökohtaisesti.
    Lukukokemukseni oli hämmentävä ja häkellyttävä. Kirjan rakenne ei ole helppo. Teksti ei ole helppoa. Olin jo vähällä luovuttaakin. Onneksi jatkoin. Tarina oli minua rakentava ja lisäsi ihmisen, elämän ja maailman ymmärtämistä. Ehkä rakkaudenkin.

    Kirjan lopussa on mielestäni hyvä ja selventävä faktaosa Lapin sodan vaiheista.
Menen vielä tutustumaan, Rovaniemellä kun olen, Arktikumin erikoisnäyttelyyn ”Wir Waren Freunde - Olimme ystäviä”, saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia 1940-1944  sekä  kirjastoon koottuun näyttelyyn saksalaista ja suomalaista kirjallisuutta sota-ajan Lapista, ”Der Veg nach Lappland”.
    Upeasti sattuvatkin nämä näyttelyt juuri nyt tähän lukukokemukseni yhteyteen. Samalla vinkkinä Rovaniemellä päin matkaaville. Tiedekeskus Arktikumin näyttely on avoinna 10.1.2016  ja kirjaston 27.7.2015 saakka.

    SINIKKA


LISÄÄ KÄTILÖSTÄ:

Katja Ketun Kätilöä on käsitelty blogissa myös aiemmin. Tässä linkkejä kirjoituksiin aikajärjestyksessä:
Kätilö (24.1.2012 Matin kommentti)
Kätilö (26.2.2012 Mirjan kirjoitus)
Kätilö ja Katja Kettu (28.2.2012 /heljä + kommentteja) 
Vielä vähän Kätilöstä (9.3.2012 Tarmo)

30. toukokuuta 2015

Susanin vaikutus


PETER HOEG
Tammi 2015, 426 sivua.

     Lumen taju -romaanillaan maailmanmaineeseen nousseelta tanskalaiskirjailijalta on sen jälkeen suomennettu tasaisin kahden kolmen vuoden välein uusi teos, jotka omaelämänkerrallista Rajatapaukset -kirjaa lukuunottamatta on julkaistu Keltaisessa kirjastossa. Juuri ilmestyneessä Susanin vaikutus -romaanissa on paljon samanlaisia aineksia kuin Lumen tajussa - tästäkään ei jännitystä puutu.

    "Etkö sanonut olevasi fyysikko? Valinnanvara on harhaa. Me olemme biologisia olentoja. Me olemme syntyneet kilpailemaan keskenämme. Hermostomme on ohjelmoitu hankkimaan meille mahdollisimman paljon kaikkea. Mitä tahansa."
     Tähän samaan oli myös ohjelmoitu Tanskassa 1970-luvun alussa perustetun tulevaisuuskomission hermosto.
     Komissioon oli koottu eri alojen huippuasiantuntijoita, joiden piti laatia nimensä mukaisesti ennusteita tulevaisuudesta. Komissio oli alkujaan muista instansseista riippumaton, mutta kun ennusteet alkoivat toteutua harvinaisen tarkasti, astui valtiovalta kuvaan mukaan armeijan ja ulkoministeriön muodossa, ja kaikki ennusteet salattiin ja kätkettiin kassakaappiin. Perusteena oli, että jos ne leviävät suuren yleisön tietoisuuteen, ne aiheuttavat vakavia levottomuuksia.

     Kirjan päähenkilöllä, huippuälykkäällä fyysikolla Susanilla, on erikoinen vaikutus lähelleen tuleviin henkilöihin; he alkavat kertoa itsestään salaisimpiakin asioita. Sama kyky, tosin lievempänä, on hänen miehellään Labanilla, joka oli pitkällisen piirityksen jälkeen saanut Susanin vaimokseen. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta Thit ja Hararld, jotka eivät myöskään ole mitään keskivertotapauksia. Susan on älykkyyden lisäksi myös kova luu fyysisesti, minkä jotkut asiattomasti käyttäyvät henkilöt saavat karvaasti kokea.

     Totuuskomission ennustukset ovat toteutuneet niin hyvin että sen jäsenetkin ovat säikähtäneet. Niinpä viimeisistä istunnoista ei pidetä enää pöytäkirjaa, vaan ennusteet ovat ainoastaan osaottajien päässä. Tämän vuoksi Susankin perheineen joutuu peliin mukaan. Hänen entisiä opettajiaan ja tuttujaan on ollut mukana komission työssä.

     Susan on Intiassa joutunut perheineen vaikeuksiin. Tanskan ulkoministeriön korkea virkamies tulee apuun, jos Susan lupaa ottaa selvää niistä komission ennustuksista, joista ei ole kirjallista todistetta. Susanin lähdettyä leikkiin mukaan alkaa tapahtua. Valtiovalta on salaa laatinut evakuointisuunnitelmat näkyvissä olevan katastrofin varalta. Komission jäseniä aletaan tappaa, ja Susankin huomaa olensa listalla perheineen. Meno muuttuu kaoottiseksi, sillä peliin ovat viranomaisten lisäksi sotkeutuneet myös rikollistahot.

     Kirjalle voisi antaa huippupisteet ellei... Tämä “ellei” tarkoittaa ylenmääräistä kohellusta, jota olisi pitänyt olla vähemmän. Kirja on joka tapauksessa vauhdikas ja helppolukuinen, mitään tajunnanvirtahöpötystä ei ole mukana.
     Ajatuksia kirja kyllä herättää kosolti. Esimerkiksi varmaa on, että asioista vastaavat tahot, viranomaiset, poliitikot, jne, eivät kerro, eivät voi, eivätkä uskalla kertoa, mitä tietoa heillä on tulevaisuudesta - eivät ainakaan kovin tarkkaan. Jos esimerkiksi tiedemiehet saisivat selville, että iso meteoriitti on ajautunut törmäyskurssille maapallon kanssa, ei siitä taatusti kerrottaisi suurelle yleisölle.


     ESKO

19. toukokuuta 2015

Tuulisen saaren kirjakauppias


GABRIELLE ZEVIN
Gummerus 2014, 239 sivua
    Kirja on ensimmäinen Zeviniltä suomennettu romaani. Kirjan päähenkilö on kirjakauppias, niin kuin kirjan nimikin sanoo. Kirjakauppa sijaitsee lauttamatkan takana saarella, jonne turistit kesäisin rantautuvat.
Leskeksi jäänyt mies kokee ylätyksen, kun hänen kauppansa eteiseen ilmestyy kaksivuotias tyttövauva. Tytön mukana on kirjelappu, jossa on tytön nimi ja toive pitää tytöstä huolta.
     Kuvioon astuu myös kirjaesittelijä, johon kauppias suhtautuu hänen ensi käynnillään varsin töykeästi, mutta tarkentaa myöhemmin kantaansa.

     Kirja ei ole aivan perinteisellä tavalla kirjoitettu romaani. Aluksi mietin, miten siihen suhtautuisin. Mitä pitemmälle luin, sitä enemmän oikeastaan pidin lukemastani. Oli virkistävää lukea tähän tapaan kirjoitettu juttu. Olisiko tämä sitä uutta tyyliä, niin kuin Viulunsoittajan Tevje sanoisi.

     Ajattelin lukiessani, että ehkä Matin kannattaisi ottaa kirja luvun alle. Eipä tekisi pahitteeksi muidenkaan tutustua teokseen. Me Mirjan kanssa ainakin pidimme lukemastamme.

    Kuivempaa kesää
    NIILO