Kirjallisuuden harrastajien ja muidenkin blogi, jossa kerrotaan omista lukukokemuksista ja esitetään mielipiteitä kirjallisuudesta, suositellaan ja arvostellaan sekä kerrotaan kokemuksia jokapäiväisessä elämästä. Juttujen suora kommentointi on vapaa kaikille, mutta uudet kirja-arvioit ja jutut keskustelu-valikkoon lähetetään ylläpitäjän sähköpostin kautta - ei hyväksymisen vaan blogin toiminnan yksinkertaisena pitämisen takia. Osoite on: matti.vesterinen@pp1.inet.fi. Tervetuloa mukaan.
18. kesäkuuta 2015
Suomen lähihistoriaa
Valtataistelu
JARMO KORHONEN
Tammi 2015, 624 sivua
Keskustan entisen puoluesihteerin kirjan alaotsikko "Mauno Koivisto murskaa Suomen porvarit" ei täysin vastaa kirjan sisältöä, vaikka sitäkin kirjassa käsitellään. Päähenkilö on kuitenkin Urho Kekkonen ja varsinkin hänen toimintansa ongelman nimeltä Ahti Karjalainen suhteen. Ongelman nimi, kuten kaikki lehtensä lukeneet hyvin tietävät, oli alkoholismi, vaikka tavalliselta kansalta siihen aikaan salattiinkin paljon asioita.
Pyrkimys ja kiintymys valtaan ei jättänyt Ahtia rauhaan, vaan presidentin virka UKK:n jälkeen ajoi häntä sitkeästi eteenpäin. Hänelle ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästä "kalifiksi kalifin paikalle.", ja tässä taistelussa olivat apuna "tietäjät itäiseltä maalta. UKK ei tästä tietenkään tykännyt; Suomi ei olisi pärjännyt, jos hän itse ei ollut "puikoissa".
Ehkä tämä oli yksi syy Ahdin alkoholismiin.1970-luvun puolivälin jälkeen alkoi maaliviiva lähestyä Urhoa kiihtyvää vauhtia, vaikka presidentin läheiset virkamiehet ja muut, jotka asiat tiesivät, parhaansa mukaan pyrkivät ne salaamaan. Herran pelko oli niin suuri, että lääkäritkin pyyhkivät lääkärinvalalla...! (Mitähän siinä valassa tallaisesta tapauksesta sanotaan?)
Korhonen menee mielestäni liiallisuuksiin, kun hän palaa UKK:n ja AK:n erimielisyyksiin turhan useasti.
Seuraava taistelu alkaa, kun eri piirit tajuavat, että UKK:n tarina on pian lopussa. Itäiset tietäjät ajavat sitkeästi Ahti-nimisellä ratsulla, samoin tekevät teollisuuden johtavat herrat - heidän mielestään hyviä kauppoja tehdään itään päin ainoastaan, jos Ahti on johdossa.
Kestustapuolueen kenttäväkikin on menettänyt uskonsa Karjalaiseen ja valitsevat ehdokkaakseen Johannes Virolaisen. NL:n suurlätystöneuvos Viktor Vladimirov omasi hyvän nenän. Hän alkoi vastoin esimiestensä ohjeita luoda hyvissä ajoin suhteita Mauno Koivistoon, niinpä hän sai myöhemmin epävirallisen "arvonimen" Koiviston kotiryssä.
Loppuosa kirjasta käsittelee sitten Koivistoa ja "surullisen hahmon ritaria" Paavo Väyrystä ja hänen taisteluaan tuulimyllyjä vastaan. Korhosen kirjan alaotsikossa käyttämä sana "murskata" on pahanlaista liioittelua, ainakin jos Koiviston toimia verrataan edeltäjäänsä, liekö syynä kirjan myynnin lisääminen vai kirjailijan puoluetausta.
Kirjan luettuani aloin miettimään, mitä muistan ja ajattelen Kekkosesta nyt. Varsinaisesti mitään järisyttävää ei kirjassa minulle ollut; yksi pieni detalji sentään: Paljastui, että kyllä Urhollekin löytyi henkilö, joka laittoi hänet "aisoihin". Arvasitte oikein, sehän oli Anita Hallama. Parkinsonin taudista kärsivä suurlähettiläs Jaakko Hallama oli ollut Moskovassa jo usean vuoden. NL oli esittänyt, että Suomi vaihtaisi lähettiläänsä, koska Hallaman puheesta ei saanut mitään selvää. UKK esitti, että Hallamat siirtyisivät Kööpenhaminaan. Anitan kommentti oli, ettei se käy päinsä. Jos joku muu alainen olisi vastaavan tempun tehnyt ,hän olisi huomannut olevansa entinen virkamies.
Kysymykseen siitä, mitä ajattelen Kekkosesta, vastaan että parasta olivat hänen hyvät henkilökohtaiset suhteensa Hrutsheviin ja Kosyginiin, huonoa taas se, ettei hän ajoissa luopunut vallasta, kun ei enää kyennyt hallitsemaan.
Mielestäni todella musta piste hänen urallaan oli toimiminen (käytännössä) sotasyyllisten päätuomarina. Siinä oli tuomari rosvojen asialla, ja virkansa mukaisesti isänmaansa parhaaksi toimineet tuomittiin vankilaan.Tällä teolla Kekkonen varmisti presidentin (tulevan) virkansa.
Valtioiden päämiehet joutuvat joskus virkansa puolesta puhumaan "mitä sylki suuhun tuo". Kekkoselle tälläinen koitti 5.3.1953, kun Paasikivi oli presidentti, mutta kieltäytyi kunniasta ja delegoi tehtävän päämisterille. Kysymyksessä oli kaikkien kansojen ja lasten ystävä isä aurinkoinen ym. jne. Iosif Vissarionivits Stalin oli ns. potkaissut tyhjää niin kuin toimenpidettä kansan keskuudessa kutsutaan. Puheen voi vieläkin lukea netistä - pitää nauttia ensin pahoinvointilääkkeitä.
ESKO
3. kesäkuuta 2015
Rankka, kauhea, paha, pelottava... LUETTAVA!
KÄTILÖ
Katja Kettu
WSOY, 2011, 348 sivua
Runeberg-palkinnon saaja 2012
Harvoin
minulle käy niin, että kun kirjasta on jäljellä enää viimeiset 30 sivua, etten
lukisi loppuun, vaikka kello näyttäisi jo hyvän matkaa huomista. Tämän romaanin
kohdalla kävi niin, etten kerta kaikkiaan uskaltanut. En saattanut kohdata
sitä, minkä mahdollisesti loppu näyttää. Kirjalle tyypillisesti se saattoi
mennä miten tahansa. Tarina on pitkin matkaansa hämmästyttävä. Sillä tavalla,
että lukijana yllätyin monta kertaa, koska en voinut kuvitella asioiden menevän
niin kuin ne menevät.
Loppu oli
luettava vasta aamulla valossa ja valmiimpana vastaanottamaan ja jakamaan rakkaaksi
käyneiden päähenkilöiden kanssa tulevat tapahtumat. Hyvät tai pahat.
Tarina kulkee
Lapin sodan myötä kesästä 1944 tammikuuhun 1945. Vaikka sen kulun tietää, jos
siitä jotakin tietää, niin henkilöiden tarinain kulkua ei osaa ennakoida tai ne
veikkaa aika väärin.
Kirjan kieli
on paikoitellen vaikeaakin, mutta runsasta ja kiehtovaa. Ihailen kovasti taitoa
ikään kuin keksiä uusia sanoja. Ainakin minulle uusia. Tosin ehkä näissä
esimerkeissä murteellisia sanoja, kuten hyreksiä tai sureksia,
tai sitten kyynelten kuivaaminen kuivaksi sen sijaan, että vain ”marraskuunmäräksi,
niin että on pakko itkeä lisää”. Tässä viimeksi mainitussa on mallia siitä
mahtavasta tavasta kuvata vaikkapa itkemistä ja kyyneliä. Tämän tapaisia
kielikuvia ja asioiden tai tapahtumien kuvauksia teksti on pullollaan.
Tarina tulee
korvieni kuultavaksi ja mieleni maisteltavaksi monessa kerroksessa. Tosi
syvällä tunnetasolla ahdistavuuteen asti minulla kulki sodan julmuus ja
mielettömyys. Se kun koskettaa ihmisiä tänä päivänäkin. On niin totta.
Toisella
vahvalla tunnetasolla suorastaan ravisteli romaanin keskiössä kulkeva
rakkaustarina. Näin hienoa rakkauden ja tunteiden kuvausta en ole ennen
lukenut. Tuli minua lähelle. Konstailematon pohjoisen ihmisen mieli ja
rakastaminen. Sodan ja kaiken muun ankaruuden keskellä rakkaus raivaa oman
tilansa. Elää ja muovautuu. Kuvaus on minusta karun kaunis ja uskottava.
Lukiessa taas
kerran jään ihmettelemään, miten elämästä on voitu selvitä sodan keskellä. Tämä
romaani täydentää aiempaa Lapin sodasta lukemaani: Irja Wendisch; Tohtori Conzelmanin muistelmat.
Kätilössä on viittauksia useisiin tuttuihin lapsuuden
kotikaupunkini paikkoihin. Luinkin kirjan siellä, Rovaniemellä. Henkilöiden
murre on tuttua samoin kuin pohjoisen kulttuuri ja ihmisten välisten suhteitten
suoruus. En mainitse tässä päähenkilöä edes nimeltä, koska toivon, että moni
lukija saa tutustua häneen henkilökohtaisesti.
Lukukokemukseni
oli hämmentävä ja häkellyttävä. Kirjan rakenne ei ole helppo. Teksti ei ole
helppoa. Olin jo vähällä luovuttaakin. Onneksi jatkoin. Tarina oli minua
rakentava ja lisäsi ihmisen, elämän ja maailman ymmärtämistä. Ehkä
rakkaudenkin.
Kirjan
lopussa on mielestäni hyvä ja selventävä faktaosa Lapin sodan vaiheista.
Menen vielä
tutustumaan, Rovaniemellä kun olen, Arktikumin erikoisnäyttelyyn ”Wir Waren
Freunde - Olimme ystäviä”, saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia
1940-1944 sekä kirjastoon koottuun näyttelyyn saksalaista ja
suomalaista kirjallisuutta sota-ajan Lapista, ”Der Veg nach Lappland”.
Upeasti
sattuvatkin nämä näyttelyt juuri nyt tähän lukukokemukseni yhteyteen. Samalla
vinkkinä Rovaniemellä päin matkaaville. Tiedekeskus Arktikumin näyttely on
avoinna 10.1.2016 ja kirjaston 27.7.2015
saakka.
SINIKKA
LISÄÄ KÄTILÖSTÄ:
Katja Ketun Kätilöä on käsitelty blogissa myös aiemmin. Tässä linkkejä kirjoituksiin aikajärjestyksessä:
Kätilö (24.1.2012 Matin kommentti)
Kätilö (26.2.2012 Mirjan kirjoitus)
Katja Kettu ja hänen Kätilönsä (26.2.2012 Matti)
Kätilö ja Katja Kettu (28.2.2012 /heljä + kommentteja)
Vielä vähän Kätilöstä (9.3.2012 Tarmo)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)