Koko sarja Tamara McKinley'ä

    Kevätkö vai mikä sai minut murtamaan jo pitkään voimassa olleen kirjojen hankintakiellon. Talven vähien lumien sulettua silmäni osuivat yhä useammin kuuteen hyllyssäni vieri vieressä seisoskelevaan Tamara McKinleyn ns. austraalialaissarjan romaaniin. Siis kuuteen!

    Koska kirjailija on yksi suosikeistani, tiesin, että häneltä on suomennettu yhdeksän kirjaa. Katsoin luettelon ja vertasin omiini. Kolme puuttui: Unimaisemat, Kesämyrsky ja Perintöosa. Ne löytyivät nopeasti ja halvalla netistä, ja pian kirjapinoni oli näiltä osin kunnossa.

    Kaksi ensimmäistä, Matildan viimeinen valssi ja Viinitila, olen nyt uusintalukenut, ja lupasin itselleni selvittää kesän mittaan koko sarjan. Ne kuusi hyllyssäni ollutta olen lukenut jo aikaisemmin, mutta kertaushan on opintojen äiti.

Tässä blogin linkkejä kirjailijaan ja kirjoihin:
Tamara Mc Kinleyn tarinoiden syntysijoilla,
Matildan viimeinen valssi,
Unimaisemat,
Perintöosa.
(Katso kuvaa suurempana klikkaamalla sitä.)

MATTI

Huijareiden paraati

KERSTIN EKMAN
Tammi 2014, Keltainen kirjasto, 474 sivua.

    Kaksi naista, Lillemor ja Babba osallistuvat novellinkirjoituskilpailuun, koska novellin mukana täytyy lähettää kirjoittajan valokuva. Koska Lillemor on kaunis ja Babba vähemmän kaunis, mutta omaa paremman mielikuvituksen, he sopivat että Babba kirjoittaa novellin, joka lähetetään Lillemorin nimellä ja kuvalla varustettuna kilpailuun. He voittavat kilpailun ja jakavat rahapalkinnon tasan.

    Tästä alkaa erikoinen kirjailijanura. He päättävät pitää järjestelynsä salassa. Babba päättää kokeilla romaanien kirjoittamista ja aloittaa dekkareilla (aivan niinkuin Ekmankin aloitti kirjailijanuransa).
Kirjat menevät kustantajan seulasta läpi, ja alkukangertelun jälkeen menestystäkin alkaa tulla. Sen myötä järjestelyn salassapito vaikeutuu.

    Babba siirtyy dekkareiden kirjoittelusta kaunokirjallisuuteen ja alkaa kirjoittaa Käärmeensylki-trilogiaa. (Ekmannilta on ilmestynyt Sudentalja-trilogia. Se on julkaistu myös Keltaisessa kirjastossa. Selviä omaelämänkerrallisia aineksia on muitakin.)

    Lillemor kutsutaan Babban kirjottajankykyjen ansiosta Ruotsin Akatemian jäseneksi (myös Ekman on  Akatemian jäsen). Lillemoria jännittää kovasti, sillä hän ei ole tottunut liikkumaan ns. piireissä. Akatemian herrat ottavat kuitenkin kauniin kirjailijattaren hyvin joukkoonsa ja Lillemor pääsee vanhojen herrojen kanssa mm. päättämään kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajasta.
    Salaisuuden pitäminen käy ainavain vaikeammaksi. Babba on kertonut totuuden miesystävälleen, kun tietää, että tämän takana salaisuus säilyy. Lillemorin äiti on alkanut haistaa "palaneen käryä" ja Lillemorin täytyy kertoa totuus hänelle. Aluksi äiti suuttuu kovasti, kun hänen tytärtään käytetään kulissina, mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän innostuu ja patistaa tytärtään pitämään salaisuuden piilossa. Pääsehän äiti tyttären siivellä julkisuuden valokeilaan, mistä niin kovasti nauttii.

    Ekman osoittautuu tässä kirjassaan toisen akateemikon Torgny Lindgrenin sukulaissieluksi. Kirjassa on samanlaista hiljaista ironiaa kuin Lindgreninkin monissa kirjoissa.
    Verrattuna kolmeen edelliseen Sudentalja-kirjaan, "vanha rouva" on tässä keventänyt tarinointiaan, mikä sopii hyvin meille tavallisille lukijoille.
    Tätä kirjaa kehtaa kyllä suosittella vaikkapa kesälukemiseksi.

    ESKO

    Katso myös Niilon ja Matin kommentit kirjoitukseen.

Vuokralle tarjotaan

Vuokralle tarjotaan kolme nämä kolme viime vuonna rakennettua asuntoa. Kahden oikean puoleisen oviaukko on mitoitettu pienille tiaisille ja vasemmalla oleva kirjosiepolla ja talitiaisille. Niitä kaikkia liikusteli ruuan perässä pihapiirissämme pitkin kevättä.

    Nyt asunnot ovat tyhjentyneet ja asukkaat muuttaneet mihin lie. Keskimmäisessä pesi sinitiainen, mutta kirjosieppo ajoi sen pois ja asettui itse vasemman puoleiseen.

   Kirjosieppo ilmaantui pihapiiriimme tänä vuonna tavallista myöhemmin, ja katosi näköpiiristämme yllättävän nopeasti. Mustarastaiden varhainen (kuten aina) pesintä onnistui hyvin ja pajulintu kailottaa kantavalla äänellään aamuvarhaisesta iltamyöhään.

    (Kuva on otettu 19.5. jolloin luonto ei vielä ollut vihreimmillään kuten juuri nyt.)

    MATTI

Tänään se loistaa kauneimmillaan

Vasta se puhkesi kukkaan, tänään se on upeimmillaan, mutta huomenna maa sen ympärillä on jo sen terälehdistä punaisena. Se on tillipioni, ei enää mikään nuori neitonen, sillä joka kevät se on puhjennut loistoonsa tässä samassa paikassa jo noin kuuden vuosikymmenen ajan.

Juuri nyt piha on kauttaaltaan kauneimmillaan. Kannattaa olla hereillä, sillä kauneimmat kukat loistavat vain hetken. Omenapuu valaisee tänään puhtaan valkoisessa asussaan, mutta huomenna maa sen ympäristössä on poiminut kukkien terälehdet omakseen.

Hänellä ei ole nimeä. Hän tuli meille eilen Järvenpään kukkamarkkinoilta, käänsi tyhjän kukkaruukun kumolleen ja ja istahti sen päälle varjoisaan paikkaan talon nurkalle. Lämpömittari näytti varjossa +27.

MATTI

No hei, minä täällä!

    Olen tosi iloinen lukublogisi aktivoimisesta. Ja tässähän heti tulikin kannanotto, kirjajuttuja siis odotan edelleen.

    On ollut mielenkiintoista lukea siinä olleita kirjaesittelyjä, ajatella että tuo olisi mukava lukea tai että tuota en ainakaan välitä lukea. Mökkimatkalla kuuntelussa on nyt Jo Nesbon Poliisi.

    Joskus olisi tehnyt mieli kommentoidakin, keskustelun virittämiseksi. On vaan jäänyt aikeeksi, ettei tule kommenteillaan vaikka loukanneeksi kirjoittajaa, niin helposti käy, jos on toista mieltä. Mieltymykset kun ovat niin moninaiset, ja kaikki aina yhtä oikeita. Kirjoissahan on koko elämä. Minä kun olen silleen yksiniitinen tyyppi, että asia kerrallaan. Tai kuten joku on sanonut, että peruna kerrallaan. Toiset toisin.

 

    Onpa harmillinen tuo “Myllytien juttu”, huomasinkin lehdestä sen.  Mistähän johtunee. Yhdistysverkoston lukupiiri jatkaa syksyllä, siinä on se vakioporukka, intohimoisia lukijoita ja keskustelijoita,  kolmas vuosi tulee syyskauden päätteeksi täyteen. Kiinnostava se on ollut, katson sitten jatkoa.

    Radiossa on menossa lukupiiri, Balzacin Kadonneet illuusiot, kuuntelen sitä tässä toisella korvalla, mielenkiintoista keskustelua siellä.

 

    HELJÄ

Tulisiko siitä joulukortti?

   Olipa kaunis lumikuva huvimajasta, voisi olla ensi vuoden joulukorttinne, josta kiitän jo etukäteen.
   Kerronpa elokuvamaisesta oopperakokemuksesta Järvenpään Studiolla tiistaina. Siellä esitettiin Verdin Lontoon kuninkaallisessa oopperassa taltioitu Nabucco, jossa itse pääroolin lauloi Placido Domingo ja Abigaillena oli upea ääninen ja kaunis katsellakin venäläistähti Liudmyla Monastyrska (meille tosin aivan tuntematon siihen asti). 
   Ja se hebrealaisten orjien kuoron melodia on niin tarttuva, että se on soinut mielessä koko loppuviikon. Kahden osan jälkeen oli 20 min. väliaika, jonka aikana tarjottiin kahvita/teetä ja porkkanaleivos. Oli ihan mukava jaloitella ja nauttia sitten kahdesta muusta osasta puolentoista tunnin ajan.
   Tilaisuudessa jaettiin blanketit, joissa sai toivoa ensi syksyn oopperoita ja baletteja. Uskon, että menemme uusimaan elämyksen, se oli ihan okay.
   * * *
   Niilopa on saanut Pietarin kalansaaliita. Mekin kuulimme Eskon veljen saaneen neljäkymmentä lahnaa yhdellä nostolla Etelä-Savossa. Muistan, kun appiukolla oli aikanaan valokuva samanlaisesta kalasaaliista. Nyt on kalamiesten ja -naisten kulta-aikaa tämä kevät.
   Me kaupunkilaiset vain käymme ostamassa Norjan lohta, hyvää sekin, marketista noin kuuden euron kilohintaan, kun kotimaiset kalat maksavat siellä reilusti yli kaksikymppiä kilo, että silleen...

   HILKKA

Terveisiä hissistä

    Ulkona plus 27, sisällä pari astetta viileämpää - paitsi hississä, jonka vankeina vietimme puoli tuntia. Ei mitään hätää, mitä nyt alkoi happi loppua ja ainakin minulla lievä huippaaminen alkoi hiipiä päänuppiin.
   Ketään emme vankeudestamme syytä lukuun ottamatta itseämme. Hissi oli pieni, suunnilleen metri kertaa metri, neljä henkeä tai 320 kiloa.
   Ainoa, mikä meidän matkustajien kohdalla osui, oli lukumäärä. Meitä oli neljä, ja yhteensä reilusti ylipainoisia. Hissi ajoi kymmenisen senttiä liian alas pohjakerroksessa ja jämähti siihen. Ovi ei auennut.
   Nykysuomalaiseen tapaan seinässä oleva päivystysnumero ilmoitti "linjoillamme on tilapäisesti ruuhkaa...". Ilmoitti kerran ja pitkän odotuksen jälkeen toisenkin uudessa puhelussa. Entä jos olisimme siinä ahtaudessa pyörtyneet - edes joku meistä. Olisiko se ollut lohtu, ettei kukaan meistä olisi mahtunut kaatumaan?
    Hätänumero vastasi ja lähetti palokunnan auttamaan. Vastaaja oli ystävällinen ja asiallinen, kiitos hänelle. Ja kiitos palokunnalle. Olimme tulossa kuudennesta kerroksesta syntymäpäiviltä, muuttuivat näiltäkin osin ikimuistoisiksi. Kiitos ja onnea päivänsankarille.
    Kuten sanoin, ketään emme syytä. Olimme reilusti ylipainoisia ja hissi oli vanha ilman oven pakkoavaajaa. Hississä oli peili, vai oliko sittenkään? Joka tapauksessa me katsoimme siihen.

   MATTI