Metsästäjän sydän

     RAIJA ORANEN

v. 2010,  425 sivua.

Orasen romaani on tarina kahden miehen kohtaamisista, Mannerheimin ja Jalmar Linderin, sotilaan ja upporikkaan suurmaanomistajan satunnaisista kohtaamisista, joilla kuitenkin oli suuri merkitys sekä Mannerheimille että itsenäisyytensä saavuttaneelle Suomelle.

Oli miehillä lyhyt sukulaissuhdekin. Linder oli muutaman vuoden naimisissa Mannerheimin sisaren Sophien kanssa. Kirja alkaa vuodesta 1877 ja päättyy 1920-luvun alkuun.

Kirja on historiallisiin tosiasioihin perustuvaa kuvitteellista kerrontaa. Raija Oranen on tehnyt suuren työn sukeltaessaan Venäjän keisarivallan viimeisten vuosien loistoon ja siihen elämään, mitä Suomessa tuolloin tosi rikkailla oli mahdollisuus viettää. Olen aina ollut sitä mieltä, että vain naiset osaavat kirjoittaa romaaneja, joissa paneudutaan kokonaisvaltaisesti kirjan ajan elämään, tapoihin, ruokakulttuuriin, talojen sisustuksiin, pukukulttuuriin ja niin edelleen.

Lukiessa joutui jälleen kerran miettimään, mistä ylhäisö sai varat, joilla ylläpidettiin sitä loistokasta elämää, mitä he keisarillisella Venäjällä, kuten monissa muissakin Euroopan maissa, tuolloin elettiin. Toisaalta tämä ei ole vain mennyttä aikaa. Maailmassa on vielä useita maita, joissa eliitin ja tavallisen kansan välinen elintason ero on valtava. Lähin tällainen taitaa olla edelleen itäinen naapurimme.

Asia, jota niinikään tuli pohtineeksi, on historian riippuvaisuus sattumista: Kuinka pienestä onkaan joskus ollut kiinni se, että asiat ovat menneet niin kuin ovat, olipa sitten kyse onnistumisista tai tuhosta.

Jos on kiinnostunut historiasta ja eritoten Suomen historiasta, ja omaa jonkinlaiset perustiedot kirjan aikakauden tapahtumista, suosittelen kirjaa luettavaksi, kuten myös Orasen tämän vuotistakin "Nimeltään Kekkonen”. Molempien kirjojen kiinnostavuutta nimittäin lisää merkittävästi, jos lukijalla on kohtuulliset perustiedot tapahtumista, joihin kirjat sijoittuvat.

Olen pitänyt Orasen tavasta  kirjoittaa historiallisia romaaneja. Jatkoromaneissaan hänellä on tosin ollut sama pahe kuin monella muullakin, venyttää varsinkin viimeistä osaa turhan pitkäksi. On vaikea sanoa mitään uutta, kun kaikki on jo sanottu. (Venyttäjien sarjassa Päätalo on varmaan lyömätön.)

Orasen tämä romaani samoin kuin tämän vuotinenkin "Nimeltään Kekkonen" on oiva lisä valaisemaan aikakautensa tapahtumia. Pisteitä kirjasta en anna, sillä jokainen lukija kokee kirjan annin varmaan laillaan, riippuen siitä, mikä on hänen historiallinen tietämyksensä ajalta, jota kirja käsittelee. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämän tapaisten historian tosiasioihin perustuvien romaanien lukemin auttaa ymmärtämään myös tämän ajan tapahtumia ei vain kotimaassa, vaan yleisimminkin.

NIILO