Tuulenkukat

TAMARA McKINLEY
WSOY, 2002, 375 sivua

     Kolmas kirja, Tuulenkukat, kirjailijan yhdeksän suomennetun romaanin sarjasta tuli kohdallani valmiiksi. Ohjeistin itselleni kesälukemiseksi ne kaikki yhdeksän ilmestymisjärjestyksessä. Tämän kuten kaksi ensimmäistäkin, Matildan viimeinen valssi ja Viinitila, olen lukenut joskus aikaisemminkin, ja nyt hämmästelin, että pääpiirteistä juonen kuviota lukuun ottamatta tapahtumat olivat kaikonneet mielestäni.

   Tuulenkukat noudattelee sekä tapahtumiltaan että henkilöiltään taattua McKinley-linjaa, suku- tai perheriitoja, niiden avaamista ja sopimista. Keskeisissä osissa ovat testamenttien kiemurat ja yllättävät "perintökaaret". Tällä iällä kuvioiden ymmärtämiseksi joutuu useinkin pohtimaan kuka kukin on tai olikaan. Viimeisillä sivuilla kuvio kristallisoituu huonomuistisellekin lukijalle ja kirjan henkilöt/suvut löytävät oman paikkansa ja yhteisen sävelen.

   Ihailen Tamara McKinleyn kirjoittamisessa juuri juonen punonnan mestarillisuutta. Joissakin kohdin ratkaisu ikään kuin paljastuu lukijalle liian aikaisin, mutta saakin seuraavassa luvussa aivan uuden käänteen. Juuri tässä vaiheessa joutuu pohtimaan, miten ja kenen kautta joku henkilö liittyy kuvioon.

   Australian sisäosien raadollisen luonnon kuvaajana McKinley on omassa luokassaan. Jokaisen kirjan jälkeen joutuu kysymään, miten ylipäätään on mahdollista elää ja selviytyä hengissä kuvatun kaltaisissa olosuhteissa; paahtavassa helteessä, tappavissa hiekkamyrskyissä, kaatosateiden aiheuttamissa tulvissa, maastopaloissa, ukkosmyrskyissä ja uskomattoman pitkissä etäisyyksissä. Väistämättä mieleen nousevat Andre Brinkin kirjassaan Tuokio Tuulessa kuvailemat Etelä-Afrikan autiomaat.

    Tuulenkukissa kerrotaan nuoren tytön, Ellien, kasvamisesta aikuiseksi juuri näissä olosuhteissa. Hiekkamyrskyn armoille jouduttuaan hän pelastuu oman isänsä peittäessä hänet omalla kehollaan. Myrskyn tauottua hän joutuu kaivautumaan esiin hiekkaan tukehtuneen isänsä ja hiekan alta. Pelastus saapuu kahden lähes ikäisensä pojan kautta. Myös he olivat kokeneet saman myrskyn, ja matka jatkui yhteisin ponnistuksin ja kokemuksin.
    Kirjassa ei myöskään unohdeta rakkautta, ihmisluonteiden eroja ja oikullisuutta, eikä sitä, että etnisten eroavaisuuksien ei tarvitse estää läheistä ystävyyttä ja yhteen kuuluvaisuutta.

    Vaikka kirja kertoo päähenkilön kasvamisesta tytöstä aikuiseksi ja äidiksi, se on ehdotomasti myös meille miehille sopivaa ja meitä puhuttelevaa luettavaa. Lienee turha toistaa, että Tamara McKinley on yksi suosikeistani - yksi niistä harvoista.

    MATTI