15. lokakuuta 2014

Taivaslaulu


    PAULIINA RAUHALA 
    Gummerrus 2013. Sivuja 284. 

   Tämä vanhalestadiolaisperheiden lasten Viljan ja Aleksin rakkaustarina eli varttuminen perheen äidiksi ja isäksi herätti keväällä 2013 ilmestyessään vilkkaan keskustelun. Kirjoittajan esikoisromaani käsitteli rajustikin uskontoperusteista syntyvyyden säännöstelyn eli ehkäisyn kieltämistä ja synniksi leimaamista. 
    Asiaan otettiin hetkittäin lähes syyttelevin sanoin kantaa puolesta ja vastaan. Ehkäisyn sallimista puoltavat esiintyivät lähes poikkeuksetta omilla nimillään ja ylisuuriksi perheiksi kasvaneiden perheiden syntyvyyden säännöstelyn kieltämistä kannattavat nimimerkin suojassa.
    Kysymys tässä yhteydessä kuuluu, mikä on ylisuuri perhe. Miten runsailla ”Jumalan lahjoilla” äidin fyysistä ja henkistä kestokykyä voidaan uskonnon varjolla kohtuudella rasittaa? 
    Lähes kaikilla foorumeilla keskustelu käännettiin väärälle raiteelle. Vakuutettiin, että esimerkiksi 15-lapsisen perheen jokainen lapsi saa osakseen yhtä paljon (tai ainakin riittävästi) äidinrakkautta. Näin varmasti on, mutta samalla kriittinen keskustelu kääntyi pois itse asiasta, äidin (ja isänkin) kestokyvystä.

    Pauliina Rauhala tarttuu kysymykseen rakkaustarinan muodossa. Tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan, nykytodellisuuteen. Kertomus on herkkä, ihmissuhteet vielä herkempiä. Lukiessa tuntuu joskus, että ei näin voi olla, toisinaan taas, että näinhän se on. Lukija saa päättää, lisääkö arveluihinsa toteamuksen ”onneksi” vai ”valitettavaksi”.

    Itse kunkin vakaumuksesta riippumatta kirja kuuluu kiistatta yhtä lailla miehille kuin naisille sarjassa ”ehdottomasti luettava”. Rauhalan kieli on kaunista ja puhuttelevaa. Mieleen tuli, että tyyli on jossakin määrin jopa ristiriidassa kertomuksen kanssa. En tiedä, onko joku sanonut kirjan olevan fiktiivinen, kuvitteellinen, mutta se voisi olla myös dokumentti. 

    MATTI

3 kommenttia:

  1. Huomenta! Kirjailijan sukunimi on lipsahtanut Rajalaksi, oikea muoto on Rauhala. Upea, vavahduttava kirja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsi.

    Olinpas minä tohelo. Korjaan nimen oikeaksi heti.
    Kirjastakin olen samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista
  3. Minulle sattuu nimien kanssa usein samanlaisia lipsahduksia. Jotenkin kun saa päähänsä nimen väärässä muodossa, ei enää näe oikeaa, vaikka se on nenän edessä.

    VastaaPoista