20. tammikuuta 2011

Millenium-trilogia

STIEG LARSSON (15.8.1954-9.11.2004)

Miehet jotka vihaavat naisia (2005)
WSOY 2006, suom. Marja Kyrö. Luettu: WSOY pokkari 2009, 612 siv. (oma)
Tyttö joka leikki tulella (2006)
WSOY 2007, suom. Marja Kyrö. Luettu: WSOY pokkari 2010, 691 siv. (oma)
Pilvilinna joka romahti (2007)
WSOY 2008, suom. Marja Kyrö. Luettu: WSOY nid. 2008, 690 siv. (kirjasto)

Luin joulun alla Hesarin kirjasuosituksia lahjoiksi ja silmä osui Stieg Larssoniin. Ilmeisesti joulupukille oli käynyt samoin, sillä paketista löytyi trilogian ensimmäinen osa. Siitä alkoi 2000 sivun lukuputki, joka päättyi tammikuun puolivälissä.
Sen jälkeen vuorossa oli trilogian filmatisointien DVD-hankinta ja niiden katselu.

Nyt sattui taas käteen sellainen kirja, siis kirjat, jotka on luettava yhdeltä istumalta. Harvakseltaan tämä sika sellaisia helmiä löytää, joten kiitoksia menee ihka ensimmäisen vihjeen antaneelle Mustanaamiolle ja joulupukille. Valitettavasti kirjailijalle itselleen ei kiitosta enää voi toimittaa.
Koska kirjat julkaistiin postuumisti, hän ei myöskään saanut nauttia parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnetystä Lasiavain -palkinnosta, minkä sekä trilogian ensimmäinen että kolmas osa saivat - ehdottoman ansaitusti, sanon, vaikka en muita ehdolla olleita romaaneita ole lukenutkaan.
Stieg Larsson kirjailijanimenä sai trilogiastaan kunniaa ja mainetta, mutta taloudellisen tuloksen niittivät muut. Tai niittävät, sillä perintöä nostamaan ilmestyivät yllättäen hänen isänsä ja veljensä, ja kirjailijan elinkumppanina lähes 40 vuotta elänyt Eva Gabrielsson käy nyt katkeraa riitaa niin perintörahoista kuin oikeuksista kirjalliseen tuotantoon. Tilannetta värittävät arviot ja todistelut siitä, että Larsson ja Gabrielsson kirjoittivat romaanit yhteistyönä. Kuinka suuri on kummankin osuus tekstistä, on toistaiseksi ratkaisematta.
Sivuhuomautuksena on tässäkin mainittava, että Stieg Larssonia ei pidä sekoittaa maanmieheensä, runoilija/kirjailija Stig Larssoniin.

Aloita ensimmäisestä
Trilogia on luettava ilmestymisjärjestyksessä. Yhteiskunnallisia ja liike-elämän väärinkäytöksiä paljastavan Millenium-lehden tutkiva toimittaja Mikael Blomkvist sai avukseen uskomattoman tietokonehakkeri Lisbeth Salanderin ja alkaa tekojen, tapahtumien ja selvitysten vyyhti, mistä selviytyäkseen lukijan on oltava mukana alusta alkaen.
Ensimmäisessä osassa selvitetään varakkaan teollisuussuvun tragedia ja seuraavassa saatetaan päätökseen toisen, koko kirjasarjan aloittaneen, raharuhtinaan toimien paljastaminen. Kolmannessa ja eniten kiinni sitovassa osassa paljastetaan salaiseen poliisiin syntynyt ja pesiytynyt ja salaisella rahoituksella toimiva pieni vielä salaisempi osasto, Sektio. Se löytyy ja murskaantuu Blomkvistin paneutuessa yksisuuntaisen ystävyytensä nimissä Salanderin, tuon väärinkäytetyn ja psyykkisesti sairaaksi julistetun hakkerineron, pelastamiseen ja yhteiskuntakelpoiseksi saattamiseen.
Jos sarjan lukemista ei aloita ensimmäisestä osasta, keskeiset henkilökytkökset jäävät hämäriksi ja osittain arvailujen varaan, samoin heidän ominaisuutensa, vahvuutensa ja heikkoutensa, ja mikä tärkeintä, motiivinsa.
Aloita siis alusta: Miehet jotka vihaavat naisia. 
 
Mitä ja miksi?
Ilman tarkempaa Stieg Larssonin ja Eva Gabrielssonin elämänkatsomukseen perehtymistäkin on helppo huomata, että he asettuvat kirjoissaan poikkeuksetta heikomman ja vääryyttä kärsineen puolelle. Koko trilogian kantavia teemoja ovat naisiin kohdistuneet kieroutuneet ja sairaat asenteet sekä prostituutio ja ihmiskauppa. Myös kirjojen osioiden välikirjoituksissa he tuovat voimakkaasti esille nimenomaan naisiin kohdistuneen väkivallan, mutta myös naisten käyttämisen väkivallan suorittajina, mm. amatsoonisoturena. (Missä määrin näitä sitten on ollut muualla kuin sankaritarustoissa?)
Mitä pidemmälle sarja etenee, sitä paremmin tulee esiin kirjoittajan/-jien suunnaton tiedon määrä. He ovat perehtyneet yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä ja rahamaailmassa esiintyviin toimintatapoihin, psykologiaan, terveydenhuoltoon, tietokoneiden ja niiden ohjelmien toimintaan, ampuma-aseisiin, jne.
Kirjoittajien kunniaksi on lisäksi mainittava lähes sataprosenttinen loogisuus ja johdonmukaisuus. Tapahtumat henkilöineen seuraavat toisiaan, ne on punottu kiinteiksi yhteenliittymiksi, vaikka tapahtuisivat etäällä toisistaan, eikä henkilöitä tarvitse palata etsimään ”kuka se nyt olikaan” -tyyliin, kuten valitettavasti niin monissa hyviksikin mainituissa romaaneissa on tehtävä. Lyhyesti sanottuna jäsentely on selkeä ja kerralla ymmärrettävä.
Millenium-trilogian mukaansa tempaava voima on jännityksen ja seuraamisen helppouden lisäksi monipuolisuus. Mukana on kohtuullisen suurin annoksin väkivaltaa (joissakin kohdin sen esittely tuntuu jopa ylimitoitetulta), rakkautta ja seksiä eri tahoilta käsiteltyinä sekä inhimillisiä piirteitä, joita on annettu myös joillekin pahoille.
Kaikki keskeiset henkilöt saavat mukaan tulonsa yhteydessä esittelyn tyyliin kuka-missä-milloin. Heitä ei perusteetta jaeta hyviin ja pahoihin, vaan jokaisen kohdalla kerrotaan, miksi hän teki niin, miksi hänellä omasta mielestään oli oikeus toimia näin.
Pisteitä (0-5): 5
MATTI

5 kommenttia:

  1. Onnea uuteen logiin, tässäpä ensimmäinen kysymys.
    Minkä tyyppisistä kirjoista on kyse, en ole tutustunut kirjailijaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos, Tytti64.
    Kun kysyit, vastasin siten, että lisäsin pätkän varsinaista sivulle tulevaa juttuani. Lisää kirjoittelen viikonvaihteessa,

    VastaaPoista
  3. Luin syksyllä ko. trilogian, ihan jees,viihdyttävän jännittävä lukukokemus, ihan sieltä jännityskirjallisuuden kärkipäästä. mielestäni j-kirjallisuuden ehdoton ykkönen on englantilainen John le Carre, sitten seuraa Raymond Chandler (vainaja jo).Näistä uusista yleisönsuosikeista mm.Dan Brown ei erikoisemmin kiinnosta sen jälkeen kun olin lukenut Da Vinsi koodin,Se maistui markkinatutkimusten tulosten perusteella kirjoitetulta, samoin on laita kotimaisten Remeksen ja Soininvaaran kanssa.Kotimaisista Reijo Mäki jotenkin kiehtoo, ehkä siksi että minulla on vähän samanlaisia ajatuksia näistä viher- ym. muista terroristeista, huumoriakin on mukana, sensijaan viinankittamista on kyllä liikaa. Se tästä j-kirjallisuudesta tällä erää,palataan ns. vakavampaan kirjallisuuteen myöhemmin. terv. nastamuumio (aikaisempi nimi oli kuulemma varattu jollekin sarjis-tyypille)

    VastaaPoista
  4. Nastamuumio.

    Kyllä se aikaisempikin nimi tänne kelpaa.

    Kiitos kommentistasi. Se on samalla hyvä suuntaviitta dekkarikirjallisuuteen, joka on jostakin syystä jäänyt mulle melko vieraaksi. Niihin, jotka olen lukenut, olenkin tainnut saada vihjeet nimenomaan sinulta.

    Minusta DaVinci koodi oli hyvä. Mainitsemasi suomalaiskirjailijat ovat jääneet vieraiksi, mutta Kjell Westö kuuluu suosikkeihini. Hän tosin ei varsinaisiin dekkarikirjailijoihin lukeudukaan.

    VastaaPoista
  5. Nyt luin millenium kirjat. En saanut samanlaista "kiksiä",kuin Matti tämän tarinan parissa. Ensimmäinen osa paras kaksi muuta vedätys tarinoita.Jutun juoni arvattavissa ja loppu kuin pakkolasku.Minulle jäi epäselväksi esim.Valtion sotkeminen Lisbetin elämään pääministeriä myöten.Siskon rooli jäi hyvin pieneksi,vaikka oli samasta isästä. Kysmyksiä riittää,mutta olkoon. Pisteitä 2. Tarmo

    VastaaPoista