Lukukokemus: "Tapaus" Mikko Rimminen

   Ajatukseni oli kirjoittaa jo aikaisemmin, heti luettuani Sadun tekstin, toisesta Rimmisen kirjasta. Se vaan jäi, mutta ajatus aktivoitui uudelleen, kun tässä viikonvaihteessa on tullut esitykseen 'Pussikaljaelokuva'.

   Nenäpäivää en siis ole lukenut, mutta luin kesällä Rimmisen esikoisen, Pussikaljaromaanin, joka sekin oli Finlandia-ehdokkaana. Tarkoitus oli yleissivistävä, kai Finlandia-ehdokkaiden ja -palkittujen jollain tapaa pitäisi edustaa nykykirjallisuutemme kärkeä. Nenäpäivää en silloin saanut käsiini.

   Niinpä sitten Pussikaljaromaaniin:

   Kirjassa kolme kaverusta, Lihi, Marsalkka ja Henninen - kuvauksista päätellen nuoria aikuisia, ehkä lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, viettävät aikaa,  yhtä päivää, hengaillen eri puolilla Kalliota, baareissa, terasseilla, nurtsilla, jonkun kämpillä, jne. Keskeistä on miettiä, mistä saisi rahaa siideriin/kaljaan, kun sossusta ei nyt siihen irtoa, mikä on huutava vääryys. Muuttokeikkaakin heille tarjotaan, mutta "tänä kesänä ei ehditä". Käydään varastamassa kaupasta yhdelle kengät hajonneiden tilalle ja taas menoksi. Välillä sitten pohtivat elämän tarkoitusta, ystävyyden ja rakkauden olemusta. Siinä vähän oikaisten yli 300 sivua.

   Romaani herätti tietysti, ainakin minussa, moralistisen närkästyksen tuollaista valittua elämisen tapaa kohtaan. Vaikka toisaalta koko ajan oli tunne, että tässä menen nyt helppoon. En vaan mitenkään löytänyt sitä ideaa, tai ns. sanomaa, mikä kirjailijalla varmaan on ollut. Ihan ymmälleni jäin. Onhan tätä teosta kulttiromaaniksikin sanottu.

   Oliskohan jotain vastaavanlaista Nenäpäivässäkin? Kyllä ei ole hyvää kirjallisuutta, sanoisi ehkä 'mielensä pahoittaja', ja minäkin.

   Oikein mietin, että tämäkö on parasta nykykirjallisuutta. Mutta toisaalta, onhan meillä hyviäkin kertojia, kuten esim. Westö!

***

   "Harjunpäitä" olen minäkin kuunnellut pari äänikirjaa. Mielenkiintoinen oli Samulin analyysi, vähän samanlaisia ajatuksia on virinnyt. Ehkä joskus niihin voisi palata.

   HELJÄ