27. maaliskuuta 2013

Kenen lauluja laulan?

Kiitos Heljä. Kun kerroin sinulle, että minun on vaikea lukea toisten suosittelemia kirjoja, epäilit sen riippuvan suosittelijasta. Mietin asiaa itsekseni ja myönsin, että taidat olla oikeassa…
…tai paremminkin niin, että minä olen väärässä, sillä olenhan toki lukenut paljonkin hyviä kirjoja vihjeiden perusteella, useita hyviä sinultakin; mm. Andrej Makista ja Khaled Hosseinia. Kun vaivaudun vähänkin muistelemaan, tunnustan suorastaan innostuneeni kymmenistä suosittelukirjoista. Käsitykseni itsestäni lukijana oli siis väärä.
Siitä sen sijaan pidän kiinni, että uutuudet eivät minua sanottavasti herättele. Tai oikeastaan... Kun vilkuilen kirjaluetteloani, taidan kysyä, olenko tässäkin väärässä. Ilmeisesti, ainakin jos kirjan ilmestymisen aikajanaksi lasketaan esimerkiksi vuosi tästä taaksepäin.
Tässä katumuspuuskassa sain idean. Koska vanha Ruohometsän kansa siirtyi luettujen joukkoon ja menossa on luova tauko, aloitan epämääräisen ajan verran kestävän paneutumisen vuosikymmenten taakse. Sanotaan vaikka, että vaihtelun vuoksi. Välipalaksi voin toki nauttia jonkun uunituoreenkin.

MATTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti