23. lokakuuta 2012

Raja

RIIKKA PULKKINEN
Gummerrus, 2006, 400 sivua

Rakkautta ja dramatiikkaa, mutta on siinä paljon muutakin. Jos et syystä tai toisesta halua lukea koko kirjaa, lue ainakin sivulta 40 puolenkymmentä eteenpäin. Saat hauskan ja hyvin kerrotun selostuksen suomalaisen kuntabyrokratian toiminnasta – juuri siitä, mistä lehtien yleisönosastot tämän tästä täyttyvät.

 Riikka Pulkkisen Raja ilmestyi jo kuusi vuotta sitten. Harva esikoisteos on saanut osakseen yhä suurta huomiota kuin se. Heti tuoreeltaan se nousi otsikoihin sanomalehtien kulttuurisivuilla ja vuosien mittaan lukuisat kirjallisuusblogistit ovat käyneet tekstiä läpi – pääosin kehuskellen.

Ei silti, miksei Pulkkisen 26-vuotiaana kirjoittamassa kirjassa kehumisen aihetta olekin, mutta ei sentään niin paljon, että eri mieltä olevien täytyy pyytää anteeksi näkemystään.
Kirjan sisällöstä on kirjoitettu metrikaupalla, siitä on etsitty sanomaa, kehuttu suorasanaiseksi, kypsäksi, sujuvasti kerrotuksi, jne. En muista, onko kukaan luonnehtinut sitä pornohtavaksi, vaikka ihmisen suvunjakamis- ja nautintaelimistä onkin paikka paikoin käytetty niiden kansanomaisia nimityksiä, samoin niillä suoritetuista toiminnoista on kerrottu vähän turhankin suorasukaisesti ja yksityiskohtaisesti ja runsaasti.
Jossakin välissä mietin sitäkin, onko kirjassa yhtään ihmissuhteissaan ei-dramaattista henkilöä. Saattaa niitä muutama vilahdella – taustajoukoissa.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo rajasta, useammastakin. Se kertoo henkilöiden itse itselleen asettamista rajoista, mutta antaa vihjeitä ja tarjoaa myös lukijoille mahdollisuuden vetää raja kirjan tapahtumien ja omien näkemystensä välille. Tällaisen tarjontaan harva kirjailija on yhtä voimaperäisesti pystynyt.
Kuten sanoin, kirjan tapahtumat on selostettu moneen kertaan eri blogeissa, joten en ala niitä tässä toistamaan, en senkään takia, että kirja sijoittuu ajallisesti melko kauas taaksepäin. Kertaan kuitenkin lyhyesti henkilöroolit.

Anja Aropalo on 53-vuotias kirjallisuuden professori, jonka arkkitehtimies parin vuosikymmenen avioliiton jälkeen dementoituu ja joutuu lopulta hoitolaitokseen. Anja lupaa miehelleen, ettei milloinkaan syötä tätä lusikalla kuin pientä lasta jättäen naamalle ruuan roiskeita, vaan auttaa tämän rajan yli.
Johannes on nelikymppinen taiteen tutkija, jonka äiti on hoidettavana samassa laitoksessa kuin Anjan mies. Johannes ja Anja tutustuvat ikään kuin vaivihkaa ja päätyvät lyhyeen rakkaussuhteeseen.
Marita, lääkäri, on Anjan sisko ja Marin äiti. Marin isä on lentokapteenina paljon poissa kotoa.
Mari on kuudentoista ja kirjan toinen päähenkilö. Itsetuhoisena nuorena hän on päättää siirtää itsensä lapsuuden ja aikuisuuden välisen rajan yli hyvällä tai pahalla.
Julian Kanerva on 29-vuotias Marin opettaja. Hänellä on vaimonsa Jannikan kanssa kaksi lasta, Anni ja vauva. Keskustelut kirjallisuudesta herättävät Julianissa palavan himon Maria kohtaan. Tämän käydessä omaa rajua taisteluaan tunteidensa, mielialojensa ja tuntemustensa kanssa keskustelut johtavat kiihkeään kiellettyyn suhteeseen kolmekymppisen opettajan ja tämän alaikäisen oppilaan kesken.
Anni on Julianin 6-vuotias tytär, joka seuraa sivusta ja yrittää ymmärtää aikuisten asioita, mm. isänsä ja hänen seurassaan viihtyvän kauniin tytön kanssakäymistä.
Sanna on Annin ja Tinka Marin kaveri.

Riikka Pulkkisen seuraava kirja, Finlandia-ehdokkaanakin ollut Totta ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2010 ja Vieras tämä vuonna.

Liitän tähän loppuun pari linkkiä, joista löytyy lisää tarinaa ja arvosteluja Rajasta: Aili-Mummon arkea, Lumiomena.

MATTI

2 kommenttia:

  1. Esittelemäsi Riikka Pulkkisen Raja on itseltäni lukematta, mutta kirjat Totta ja Vieras olen lukenut. Millaisia ajatuksia Sinulle niistä on syntynyt?

    Itse ajattelen, ettei näköjään pidä odottaa (kenenkään) kirjailijan aina kirjoittavan tasaisen hyvää. Joskus he voivat jopa lähes epäonnistua.
    Pulkkisen romaani Totta edustaa itselleni hyvää, lähes loistavaa kerrontaa. Hämmästelin lukiessani, miten noin nuori ihminen osaakin sillä tavalla kirjoittaa.
    Vieras ei yllä lainkaan samaan. Se on ympätty täyteen monenlaisia muodikkaita ongelma-aiheita, joiden keskellä nuori naispappi-parka on eksyksissä. Syvällinen pohdiskelu, joka Totta-kirjassa tuntui luontevalta ja lämpimältä, ei tässä kirjassa enää sitä ollut. Tuntui, että kirja on tekemällä tehty, ei syntynyt. Toki kirjassa jotain hyvääkin on. Itseäni kosketti pienen, muualta Suomeen tulleen tytön ja naispapin ystävyys.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Delilah kommentistasi. Olet askelen minua edellä - tahi jäljessä, kun et ole lukenut Rajaa ja minä puolestani kahta muuta.

    Niiden käsittely on kuitenkin väistämättä edessä, joulupukki nimittäin toi meille molemmat. Sanoin käsittely, sillä ne olivat äänikirjoja. Vaimon kanssa aamukahvilla aloitettiin Totta, mutta se jäi muutaman luvun jälkeen kesken. Istuminen pelkästään kuunnellen ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Edellisen äänikirjan (se oli joku Seppo Jokisen dekkareista) kuuntelin kellarissa miniverstaallani puuhastellen. Siellä kuuntelu sujui ja tuntui mukavalta.

    Ei Pulkkisen kaksikon kuuntelu kuitenkaan pois ohjelmasta ole. Väliin tupsahti vaan pari Stieg Larssonin suosikkikirjailijaa, joista laitoin maininnan tuonne ylös.

    Rajasta käytiin lukupiirissämme vilkas keskustelu, jossa mielipiteet jakautuivat jyrkästi kahtia. Itse asetun suunnilleen puoliväliin, ehkä plussalle. Raja on hyvä kirja.

    Toi joulupukki toki muutakin luettavaa. Juuri nyt niistä mielenkiintoisimmilta tuntuvat J.K.Rowlingin Paikka vapaana ja Blaine Hardenin Leiri 14. Ne saavat kuitenkin odottaa vuoroaan vielä 358 sivun verran Kameleontin varjossa.

    VastaaPoista