Tämän jo hetki sitten lukemani kirjan kanssa on pahoittanut monikin mielensä lukiessaan niin kevyttä tekstiä vakavasta asiasta, vanhenemisesta ja vanhana olemisesta. Itse nautin kirjan lähes jokaisesta virkkeestä, varsinkin juttujen ensimmäisistä ja viimeisistä.
Juttujen… juuri niin. Kirjahan ei ole syvässä virrassa eteenpäin soljuva romaani sen paremmin kuin muuraustyön alla seisoskeleva uunikaan, vaan kokoelma turinoita ja tarinoita. Voisi sanoa pakinakokoelma. Sellainen se on.
Mutta kenties vielä paremmin sitä sopii kuvaamaan sellainen oudolta kuulostava termi kuin esseekokoelma. E-s-s-e-e, piti oikein sanakirjasta tarkistaa, mikä se on:
”Hyvä essee… Menee suoraan asiaan. Herättää lukijassa ajatuksia ja yllättää positiivisesti. Käsittelee aihettaan eri näkökulmista ja vertailee niitä toisiinsa. On pohdiskeleva ja myös perustelee esitetyt mielipiteet. Sisältää tuoreita ilmaisuja ja heijastaa kirjoittajan rikasta sanavarastoa. Välttää kliseeksi muuttuneita ja töksähteleviä vertauskuvia. Erottuu tyylillään muista tekstilajeista. On johdonmukainen; kantava ajatus säilyy, vaikka näkökulma vaihtuu.” (Wikipedia)
Esseekokoelma se selvästi on.
Mielensäpahoittajan suosio alkoi Antti Litjan radiossa esittämistä viiden minuutin katkelmista. Ne koottiin pian perinteiseksi kirjaksi ja nykyisin kokoelma on saatavana myös äänikirjana.
Markkinointikirjeiden ja myös itse kirjan mukaan ”Herra Mielensäpahoittaja” on hieman yli 80-vuotias mies, supisuomalainen jurrikka, jonka mielestä kehitys kehittyy aivan väärään suuntaan. Kaikki oli ennen paremmin, ja sellaisena sen pitäisi pysyäkin. Tarinat ovat sopivan lyhyitä, puolentoista viiva kahden sivun mittaisia ja näin ollen helposti naurettavissa. Useimmat niistä piti lukea toiseen kertaan… ääneen vaimolle.
Sen verran tämä mennyt maailma kirjoitettuna kuitenkin toistaa itseään, että enempää niitä yhteen kirjaan ei kaivannut, ei vaikka herkullisia ovatkin.
Siitä minä vain mieleni pahoitin, etten tiedä, kuinka monen ikämiehen ja -naisen kanssa Tuomas Kyrö on iltojaan istunut ja kuinka paljon vuosiaan viettänyt, kun alle nelikymppisenä on saanut nuo kaikki jutut aikaiseksi. Se vaatii nimittäin melkoista elämänkokemusta. Menneessä maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti