31. tammikuuta 2013

Nälkävuodesta ja matikkapyrystä

   Terve!
   On oikea matikkapyry. Pitää perjantaina käydä katsomassa onko katiskoissa mitään.


   Katselin blogiasi. En ole lukenut kirjaa nälkävuosista, mutta tiedän niiden vaikutuksen. Nilsiässäkin kuolo niitti reilun viidenneksen väestöstä. Pielaveden Kirkkosaaressa on vieläkin näkyvissä kymmenien metrien pituiset joukkohaudat.
   Olen lukenut nilsiäläisen isännän kirjeen kuvernöörille, jossa pyydetään helpotusta veroista ja muista maksuista ja kerrotaan noiden vuosien vaikutus satoon. Mitään ei saatu.

   En ole vieläkään saanut lukuvaihdetta päälle. Se Aholansaaren juttu (näytelmä) pyörii ajatuksissa. Luulen, että nyt alkaa teksti olla kuitenkin siinä vaiheessa, että voimme esitellä sen mahdolliselle musiikin tekijälle. Lopullisesti teksti valmistuu vasta harjoitteluvaiheessa, mutta siihen menee aikaa.

   Olen varannut kirjastosta muutamia kirjoja. Katsotaan onko niissä aihetta kommentteihin. Annetaanpa ajan kulua ja ihmetellään kuinka nopeasti se näillä vuosilla kuluu.


   NIILO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti