7. tammikuuta 2013

Terveisiä Myllytieltä

Vuoden ensimmäisenä maanantaina lukupiirimme kokoontui intoa puhkuen antamaan arvioita Henning Mankellin Likaisesta enkelistä.
Kirjaa pidettiin erittäin hyvänä – niin hyvänä, että pari totesi odottaneensa tapaamistamme ”ihan kauheasti”.

Mankellin tapaa käsitellä kertomustaan Hannasta pidettiin lukijaa arvostavana, omille päätelmillekin jätettiin tilaa, eikä kaikkea pureskeltu valmiiksi.
Meitä oli koolla kymmenen. Kouluarvosanoilla Likainen enkeli sai neljä kasia, yhden 8,5 sekä kolme yhdeksikköä. Kaksi ei vielä ollut lukenut kirjaa.
Lukupiiri kokoontuu kuukauden ensimmäisenä maanantaina eli seuraavan kerran 4.2.
Silloin pöydällä on avonaisena Minette Waltersin Kameleontin varjo.

MATTI

PS. Kirjastosta kulkeutuivat tänään kotiin Minette Waltersin Paholaisen höyhen ja Pirunkettu sekä Kjell Westön Halkeamia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti