Karhun kainalossa

JUKKA TARKKA 

Otava 2012, 495 siv.

Jukka Tarkka käy tässä teoksessaan läpi suomettumisen ajan (1946-1990) historiaa ja kirjan päähenkilö on itseoikeutetusti UKK. Tiedotusvälineitä tuona aikana hyvin seuranneelle ei kirjassa ole luvassa suuria yllätyksiä, joitakin uusia yksityiskohtia tulee kyllä esiin. Muistia virkistämään tämä erittäin hyvin kirjoitettu ja sujuvalukuinen kirja on paikallaan.

   

   Kekkosta kirjailija käsittelee enimmäkseen kiltisti, pääasiassa kiitellen, mutta antaa myös joitakin moitteita, esimerkkinä ylenmääräinen nöyristely Stalinin kuoleman muistopuheessa radiossa, kun tämä sanoi Stalinia suureksi Suomen ystäväksi, jota Suomen kansa jää kiitollisena kaipaamaan

 

   Suomen itsenäisyys oli noina vuosina osittaista itsenäisyyttä. Neuvostoliitto pyrki sekaantumaan moniin asioihin ja sanelemaan, miten Suomen tuli toimia. Kaiken huippu oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Vielä 1970-luvun alussakin suurlähettiläät Beljakov ja Stepanov hääräsivät Suomen itsenäisyyden murentamiseksi taistolaisten toimiessa innokkaina avustajina.

   Stepanoviin liittyy huvittava tapaus. Hänen vaimonsa tanssiessa kadetin kanssa vaimo kysyi kadetilta puhuuko tämä venäjää. Kadetti vastasi, että hän osaa vain kolme sanaa, stoi ruki vehr. Tästähän oli tulla ulkopoliittinen skandaali. Kekkonen sanoi, että kadettia ei voi kovistella, sillä tämä saisi kansan keskuudessa sankarin maineen, sen sijaan hän läksytti puolustusvoimain komentaja Simeliuksen.

   Neuvostoliiton käskyläisjärjestöistä yksi oli Rauhanpuolustajat, jonka johtoon piti saada tunnettu kulttuurihenkilö. Kekkonen sai puhuttua hommaan kirjailija Paavo Rintalan, muutaman vuoden tehtävää hoidettuaan Rintalalta keitti ns. yli. Hän kirjoitti ystävälleen sanomalehti Kalevan toimitusjohtajalle kitkerän kirjeen, jossa nimitti Kekkosta Neuvostoliiton kenraalikuvernööriksi (vrt. Bobrikov), ja eduskunta oli ulkopoliittinen säätylaitos, jonka tehtävänä oli kumartaa kenraalikuvernööriä. Kansa oli neljä miljoonaa ilveilijää, jotka osaavat toistaa tsaarikunnan johdon ja kenraalikuvernöörin perässä tyhjiä fraaseja. (Olipas sattuvasti sanottu.)

   Rintalalla oli kuitenkin vielä sen verran tallessa herran pelkoa, että kirje jäi hänen pöytälaatikkoonsa, josta perikunta on sitä sopivasti vuotanut valituille tahoille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin voisi sanoa. Vai voisiko, kun taidetaan olla joutumassa toisen eläimen kainaloon, vai miksihän elukaksi tätä EU:ta nimittäisi.

 

ESKO