2. tammikuuta 2012

Päätoiminen elämä

     AARNE KINNUNEN

     Helsingin yliopiston estetiikan emeritusprofessori A. K. on pistänyt elämänsä kokemuksia kirjan muotoon. Miksi minä kiinnostuin tästä kirjasta johtuu siitä, että A.K:n juuret ovat Enonkoskella, missä itsekin olen syntynyt.
     A.K:n vanhemmat ovat enonkoskelaisia. Hän tosin syntyi Lieksassa 1930 äitinsä toimiessa siellä opettajana ja isänsä osuuskaupan myymälänhoitajana. Isä sai sitten potkut toimestaan annettuaan liikaa lainaa asiakkaalleen ja muutti takaisin Enonkoskelle, lunasti kotitilansa omiin nimiinsä eli siirtyi kauppa-alalta päätoimiseksi maanviljelijäksi. Äiti seurasi poikansa kanssa 1937, kun Ihamaniemen koululla tuli opettajan paikka auki.
     Poika oli siis aluksi äitinsä opetuksessa, kunnes 1942 meni Savonlinnan lyseoon, josta valmistui ylioppilaaksi 1949. Muistan hänet hyvin Enonkosken kunnan kulttuurikilpailuista 1948, joissa hän voitti aikuisten sarjan runonlausunnassa esittämällä Juha Mannerkorven runon Kylväjä. Esitys oli ilmeisesti vaikuttava, koska muistan vieläkin runon alkusäkeet.

     Aarne Kinnusen lapsuuden ja nuoruuden kuvauksessa Ihamaniemeltä on hauskoja tarinoita, mm. se, kun hän esitteli kylän "median", sen nimi oli kuvaavasti ”ämmätin”. Sen päätoimittajaksi hän mainitsee ”naapurin akan”, ja hänen oma äitinsäkin oli innokas avustaja.
     Yliopisto-opintojen jälkeen Kinnunen toimi kaksi vuotta Tampereella ammatinvalinnanohjaajana. Siltä reissulta hän löysi vaimon, näyttelijä Aino-Maija Tikkasen. Hän kertoo, että sen jälkeen hänet esiteltiin "tässä on Aino-Maija Tikkasen mies". Tästä liitosta on sekin seuraus, että iso joukko tamperelaisia näyttelijöitä osti Enonkoskelta kesämökkitontin Kinnusten naapurista.
     A.K väitteli tohtoriksi Aleksis Kiven tuotannosta. Lisäksi hän on kirjoittanut Kivestä kirjan. Hän on kirjoittanut myös Pentti Haanpäästä ja Paavo Haavikosta. Tamperelaisista kirjailijoista hän arvostaa erityisesti Eeva Liisa Manneria ja Lauri Viitaa, sen sijaan Väinö Linna  jää vähemmille maininnoille.

     Kirjan motto on "Nyt on kivien heittelemisen aika". Kivet lentelevätkin siirryttäessä yliopiston opettajana toimimisen aikaan, kun hän kuvaa yliopiston jäykkää byrokratiaa ja sen piirissä toimivia kolleegoitaan ja muitakin kulttuurivaikuttajia. Anti- sekä sympatia ilmaistaan selvästi.
Mielenkiintoisen kirjasta tekee runsas huumorin käyttö sekä se, että kirjoittaja ei kainostele esittäessään mielipiteitään koulukavereistaan, työtovereistaan, naapureistaan eikä omasta perheestäänkään. Itselleni mielenkiintoa lisää tietenkin vielä se, että olen tuntenut joitakin kirjassa esiintyvistä henkilöistä.

      ESKO M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti