17. toukokuuta 2012

Näkymätön poika


HOLLY GOLDBERG SLOAN
WSOY 2011

Näkymätön poika on minua nuorempien kirja. Tartuin siihen toisen aikuisen, Anun, suosituksesta ja totesin, että nuorten kirjatkin ovat välipaloina ihan jees-luettavaa.

Lukunautintona rinnastan kokemuksen lähinnä tv:n toimintaleffoihin maustettuna liikuttavana annoksena nuorta rakkautta ja äidillistä huolenpitoa.

Sanomani ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi huono, ei missään tapauksessa. Itse vaan yksinkertaisesti olen väärän ikäinen. Tapahtumat seuraavat toistaan sellaisella nopeudella ja sellaisin seurauksin, joita oma elämänkokemukseni ei pidä realistisina. Kääntäen sanottuna ne ovat täysin epärealistisia. Esimerkiksi alun toisella kymmenellä oleva poika ei taatusti jyrkänteeltä alas kierimisensä jälkeen taatusti ala ruhjoutuneine jalkoineen heti rakentamaan leirikatosta itselleen ja pahoin loukkaantuneelle 5 vuotta vanhemmalle veljelleen. Tai ongi ohi virtaavasta joesta kaloja löytämällään rautalanganpätkällä. Tai sytytä nuotiota irrottamallaan kellon lasilla. Tai selviä liikuntakyvyttömine veljineen ärjyvistä koskista laskemalla ne kanootilla läpi vain laidoista kiinni pitäen. Saati sitten…

No, nuorten kirjat on kirjoitettu nuorille. Näkymättömässä pojassa kirjailija ei ole jarrutellut tapahtumien vyöryssä kulkiessaan, ei hyvässä eikä varsinkaan pahassa.

Lämmin ja kokematon teinirakkaus koettelee oikean elämän lisäksi nuoria myös kirjassa. Onhan sen etenemisen ja "sen oikean" paluun odottamisen seuraaminen kieltämättä herkkää luettavaa jo aikuistuneillekin.

Eikä kirjassa unohdeta todellista vanhempien, siis äidin ja isän, rakkautta. Se on syvällistä ja hellää silloinkin, kun se ulottuu oman perheen ulkopuolelle kohdistuen niihin, joilta se on omasta takaa jäänyt saamatta.

Ei mitään, kannattaa jatkaa lukemista. Kirjassa on täsmälleen odotettu loppuratkaisu. Sellainen kuin nuorisokirjoissa pitääkin olla.

MATTI

1 kommentti:

  1. Minusta juuri se tapahtumien epärealistisuus oli onnellisia sattumia ja juuri niitä minusta kirja juuri tarkoituksella korosti. varsinkin lopussa sen huomaa kun kerrotaan heitä auttaneiden sivuhenkilöiden onnellisista sattumista. Juuri ne sattumat sai miettimään et mitä jos noin ja näin ei ois käyny ja Emily ja Sam ei ois koskaa tavannee.

    VastaaPoista