RAIJA ORANEN
Teos 2011, 590
sivua
Kekkonen on näköjään Orasen kotijumala, niin haltioituneesti hän tätä käsittelee teoksessaan. Minun vaatimattoman näkemykseni mukaan ei Kekkonen niin loistava ollut kuin Oranen kuvaa, mutta ei myöskään sellainen konna kuin pahimmat vihamiehet väittivät.
Vikansa hänelläkin oli, naurettavin oli mielestäni se, että hän oli
sairaalloisen tarkka siitä, ettei kukaan saanut olla häntä parempi
kalastuksessa, ei ohittaa hiihtoladulla, ja jos aikoi olla väleissä hänen
kanssaan, vastaan ei kannattanut sanoa missään asiassa. Älykäs hän kieltämättä
oli, se täytyy sanoa.
Roiston osa kirjassa on varattu Väinö Tannerille. Tässä jäljet johtavat
ns. sylttytehtaalle, Oranenhan oli 1970- luvulla innokas stalinisti
(taistolainen), ja kommunistin pahin vihollinenhan on sosialidemokraatti. Väinö
Leskisen on kirjassa tyydyttävä apuroiston osaan.
Olen seurannut politiikkaa melko intensiivisesti 1950-luvun alusta lähtien. En tosin ole osallistunut siihen kuin äänestämällä. Nyt on into siihenkin alkanut laimeta. Nykyisin kun seuraa vaalitaisteluja niin voi todeta, että kesyjä ovat verrattuna 1950-luvun eduskunta- ja presidentinvaaleihin.
Olen seurannut politiikkaa melko intensiivisesti 1950-luvun alusta lähtien. En tosin ole osallistunut siihen kuin äänestämällä. Nyt on into siihenkin alkanut laimeta. Nykyisin kun seuraa vaalitaisteluja niin voi todeta, että kesyjä ovat verrattuna 1950-luvun eduskunta- ja presidentinvaaleihin.
Pahin piikki Kekkosen lihassa tuntuu olleen Tannerin ja Leskisen ohella Tanelin meno naimisiin Fagerholmin tyttären kanssa, kuritonta oli nuoriso silloinkin.
Kekkosen suhde Anne-Marie Snellmaniin oli minulle kyllä tuttu juttu. Siitä kirjoitettiin muissakin lehdissä kuin Hesarissa. Millainenhan meteli nousisi jos Niinistö harrastaisi samanlaista "suhdetoimintaa"? Ehkä Jenni pitää Saulin paremmin ruodussa kuin Sylvi Urhon.
Olen lukenut kohtalaisen määrän tutkijoiden (mm. Rentolan ja Rautkallion) teoksia 1940-1980 väliseltä ajalta. Uskon, että niissä käsitellään tuon ajan asioita enemmän faktoissa pitäytyen kuin Orasen teoksessa.
Tässä kirjassa on tavallaan kaksi rakkaustarinaa samoissa kansissa, Urhon ja Anne-Marien sekä Suomi-neidon ja Neuvostoliiton. Jälkimmäisessä hääräili innokkaana morsiusneitona Hertta Oton tytär Kuusinen. Kummassakaan tarinassa ei päädytty pitemmälle. Vai elettiinkö jälkimmäisessä suhteessa jonkin aikaa avoliitossa?
Kirjasta vielä sen verran, että en muista ennen lukeneeni kirjaa, jossa kirjailija on näin rähmällään kirjansa päähenkilön edessä.
ESKO
Katso myös NIILON arviointi kirjasta Nimeltään Kekkonen.
Parasta lukemaani Orasta, lukuun ottamatta lovestorya a la Snellman.
VastaaPoistajukka s.