21. toukokuuta 2012

Kysy mitä haluat, minä vastaan mitä haluan


Haaste 11

Anu lähetti minulle "11 ja 11 haasteen", itse asiassa enemmän: 11+11+11. Ensin pitää kertoa 11 satunnaista faktaa itsestä ja sen jälkeen vastata haastajan esittämiin kysymyksiin.

Niihin paneutuessani tuli mieleen, että tällaiseen pitäisi itse kunkin hetkeksi syventyä. Tulisi ajateltua hetken verran, millainen itse olen, eikä aina vain muita.

Aluksi siis satunnaiset faktat itsestäni:

1. En hyväksy ajattelutapaa ”ei se kuitenkaan onnistu”.

2. Pesäpalloa harrastan katsomossa Hyvinkäällä, lätkää (se oikea on Kalpa) ja futista teeveestä.

3. Tomaatteja ja kurkkuja pitää kasvaa omassa 2x2 m ansarissa, perunaa, salaattia ja muita pikkuisia pienessä kasvimaassa. Vaimolla on pioninsa ym. kukkivat kukkansa.

4. Kissa pitäisi olla, mutta kun ei enää ole. Metsästyskavereiden koirat kuuluvat kuvaan, mutta ulkoiluhenkiset eivät kerrostaloihin. 

5. Vaikka itse sanonkin, olen näppärä käsistäni.

6. Jos pitää mennä teatteriin tai opperaan, valitsen jälkimmäisen.

7. Kalastuksen paras muoto on mato-onginta joko perinteisesti tai kesäpilkillä. Osaan soutaa ja huovata sekä laskea ja nostaa verkkoja, viritellä rantarysän, jne.
(Souda, huopaa, souda, huopaa... onko se huovata vai huopata?)

 (Huomasitko, Anu? Jälleen kerran yksi rikkaan suomenkielen kivoista pienistä yksityiskohdista käyttämässäsi sanassa heittäjä. Vain yhden kirjaimen poistamalla ja yhden lisäämällä sana muuttuu tässä yhteydessä synonyymikseen eli haasteen heittäjästä tulee haasteen esittäjä.)

8. Minä teen meillä pääruuat, vaimo lisukkeet, yhdessä käymme kaupassa, ruokamakumme on sama.

9. Sauna ei ole minua varten, enkä pidä uimisesta, vaikka uimamaisteri olenkin.

10. Alle viisikymppisenä ajattelin olevani kohta keski-ikäinen, tasan viisikymppisenä olin keski-ikäinen ja yli viisikymppisenä ajattelen olleeni äskettäin keski-ikäinen. Olen siis yli viisikymppinen.

11. Kauneus on katsojan silmässä. Kaikessa.


Tässä vastaukset Anun kysymyksiin:

1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
- Jaan Kross, virolainen, vaikka meidän Mika Waltarimmekin on tarjolla.

2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
- Lauri Viidan Betonimyllärin parissa ei kymmenenkään tähän astista kertaa riitä.
                                         
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä?
- En Sinuhea, enkä muutakaan, mutta Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikan luin Tallinnan vanhankaupungin kartta kirjan vieressä avoimena. Ehkä sentään jonkun/joitakin eräkirjan olen lukenut Lapissa ainakin hyvin lähellä tapahtumapaikkoja.
Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
- Tamara McKinley’n australialaisromaanit voisivat houkutella tapahtumapaikoille, esim. ihan ensimmäinen eli Matildan viimeinen valssi.

4. Lempilukuasentosi?
Vain ja ainoastaan sängyssä selällä.

5. Mikä on kirjastossa parasta?
Meillä Järvenpäässä palvelu.

6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
Kyllä, kun sellainen on tavoitettavissa.

7. Milloin et jaksa lukea?
Lukeminen on paras unilääke.

8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
Nukkuminen, sanoi vaimo. Mutta myös mm. nämä: http://sirkka-22.vuodatus.net/blog/category/Matin+verstas

9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
Millenium-sarja puraisi. Ensin kirjatrilogia, sitten dvd . Koska ne puraisivat.

10. Lempiruokasi?
Kaikkinainen kala.

11. Miksi halusit tulla isona?
Lakaisulakaisukoneen kuljettajaksi. Heh.


Ja sitten kesäisiä kysymyksiä vastattavaksi:

1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai iltamyöhään?
2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla auringossa vai varjossa terassilla?
4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
11.  Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?

En haasta ketään yksittäistä, vaan kysymyksiin ja vastauksiin voi tarttua ken tahtoo. Laitahan kommentti tähän, kun otat haasteen vastaan.

MATTI

TARMON ja SAMULIN vastaukset kysymyksiin näkyvät alla Kommenteissa.

4 kommenttia:

  1. 1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai iltamyöhään?
    - Varhainen lintu madon löytää.

    2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
    - Kirjan pitäisi vastata, mutta kun ei vastaa jää sanattomia kysymyksiä.

    3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla auringossa vai varjossa terassilla?
    - Varjossa parvekkeella.

    4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
    - Ei kertausta, vaikka kertaus on opintojen äiti.

    5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
    - Kauppatoriltahan lähtee laivat.

    6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
    - Luontoon tietysti.

    7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
    - Montako piikkiä on aamukammassa.

    8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
    - 1000 sivusta eteenpäin.

    9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
    - Riippuu kirjailijan mielikuvituksesta.

    10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
    - Yleensä yksi, mutta joskus kolme.

    11. Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?
    - Kevät toi kevät toi muurarin.

    TARMO

    VastaaPoista
  2. En malta olla vastaamatta Matin haasteeseen:

    1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai iltamyöhään?
    - Aamulla ehdottomasti. Olen herännyt 20 viimeistä vuotta säännöllisesti aamu viiden jälkeen. Nautin itse heräämisestä omaan tahtiin.

    2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
    - Mielestäni hyvä kirja herättää uusia ajatuksia, vie omaa ymmärrystä ja ajatusmaailmaa uusille mielenkiintoisille urille, ehkä korjaa sitä minkä luuli olevan valmista. Hyvää kirjaa tulisi voida puida vielä lopettamisen jälkeenkin omassa päässään ja hyvässä seurassa.

    3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla auringossa vai varjossa terassilla?
    - Tällä hetkellä autossa kuunnelmien parissa, mutta aikaisemmin sängyssä aina asentoa vaihten.

    4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
    - Ei kirja useinkaan, mutta kuunnelmat kyllä. Kuunnelman ajatus saattaa kuuntelussa viedä mennessään mutta nauha pyörii edelleen.

    5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
    - Kaikkiin noihin ollaan ensikuussa Helsingissä menossa. Itse en menisi yhteenkään, mutta mitä pilata perheen iloa. Menisin niin syvälle korpeen ettei mikään ihmisiin viittaava kuuluisi, kelomajalle, erämaajärven rannalle, metsälle vaikka en mitään saisikaan. En innostu leivoksista, mutta hyvä suolainen aamupala, rauhallisessa ympäristössä hotellissa kuulostaa hyvältä. Sellaisiakin vietä ensi kuulla, neljänä aamuna peräti.

    6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
    - Lähiluontoon ehdottomasti, vaikka kahta edellistäkin harrastan tytön kanssa aktiivisesti.

    7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
    - Että ennustikos se nyt elinvuosia…? Sellainen harvinaisuuskin muuten kävi, että näin käen kukkuvan lentäessään. Ei ole sattunut minulle, mutta taas sattui.

    8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
    - Jos se on hyvä mahdollisimman paksu, yli 1000 sivua kuitenkin. Heikko niin sata on liikaa.

    9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
    - Voi, oikeassakin elämässä on niin käynyt, ei haittaa yhtään. Ei kaikki tarvitse olla totta, totuutta löydämme arkielämästämmekin, eikä se ole rentouttavaa tai voimia antavaa. En ymmärrä ihmisiä jotka katsovat tai lukevat paljon draamoja. On ajattelematonta kuormittaa itseään kaiken aikaa.

    10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
    - Nyt on kolme kuunnelmaa, normaalisti enintään kaksi odottamassa. En kuuntele vuorotellen.

    11. Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?
    - Nautin nykyään kaikista vuorenajoista ja olen vireä ympäri vuoden, mutta olen kyllä kevätihminen.

    SAMULI

    VastaaPoista
  3. 1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai iltamyöhään?
    - Lopetin noin 5 vuotta sitten virkeänä olemisen.

    2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
    - Hyvä kirja pysyy mielessä pitkään, jopa yli 50 vuotta. "Yksi hullu kysyy enemmän kuin viisi viisasta ehtii vastata."(Jorma Etto)

    3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla auringossa vai varjossa terassilla?
    - Se on yleensä sama kuin talvellakin, eli sängyssä selällään.

    4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
    - Eipähän karkaile.

    5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
    - Tämän kesän huvipuistokiintiö täyttyi Tukholman Gröna Lundissa. Savonlinnan torilla täytyy tietenkin lörtsyt nauttia.

    6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
    - Oletan että rantalaiturilta täytyy lapsen (Akselin) kanssa hypätä järveen.

    7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
    - Taitaa olla kesä tullut.

    8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
    - Kirjan oikea sivumäärä on se minkä kirjailija on saanut aikaiseksi, 100-1300 sivua.

    9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
    - Tässä viitataan Da Vinci-koodiin,voihan sitä kirjoitella mitä tahansa satukirjoissa.

    10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
    - 1-10 kirjaa riippuen vuodenajasta.

    11. Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?
    - Viittaan kintaalla ensimmäiseen kysymykseen.

    ESKO

    VastaaPoista
  4. 1. Virkeänä ja vireänä; aamuvarhain vai iltamyöhään?
    - Riippuu, miten ja millä lailla pitää olla virkeä. Aamulla jaksaa fyysisesti, illalla ajatus kulkee paremmin.

    2. Jääkö hyvä kirja ikään kuin ”leijumaan” vai pitääkö sen vastata myös ihan viimeiseen kysymykseen?
    - Pitää jäädä mieleen ja antaa ehdottomasti eväitä omalle ajattelulle eli ei saa vastata kaikkiin kysymyksiin. Siksihän on sitten kiva kuulua lukupiireihin, kun voi vaihtaa ajatuksia, millä kirjailija tarkoittaa mitäkin. Ja kukaan ei voi sanoa saavansa napakymppiä, vaan kaikkilla on samanlainen mahdollisuus saada tuo "lottopotti".

    3. Lukutuolin paikka kesällä; laiturilla auringossa vai varjossa terassilla?
    - Mökillä varjoisalla terassilla pitkällään ja kotona illalla sängyssä.

    4. Karkaileeko ajatuksesi lukiessasi siten, että joudut kertaamaan hetki sitten lukemaasi?
    - Pakko joskus kerrata ja tarkistaa, muistanko oikein vai enkö ymmärrä ollenkaan.

    5. Kesällä kaupungissa; eläintarha, huvipuisto vai kauppatori? Entä torikahvila herkkuineen?
    - Kesäinen tori on ihana paikka: kukkia, herkkuja ja jopa kahvihampaan kolotukseen apua.

    6. Rantalaiturilla lasten kanssa; uimaan vai onkimaan? Vaiko lähiluontoon tutustumaan?
    - Pienen pojanpojan kanssa uimaan ja luonnon ihmeellisyyksiä ihastelemaan. Kun jokainen pienoinen murkkukin on mitä ihmeellisin.

    7. Mitä mieleesi tulee, kun kuulet käen kukkuvan?
    - Tulee mieleen, montakohan kevättä vielä kuulee käen kukkuvan.

    8. Mikä on kirjan oikea/mieluisin sivumäärä?
    - Parin sadan molemmin puolin.

    9. Voiko päähenkilö dekkarissa hypätä lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja selvitä hengissä?
    - Miksei?

    10. Montako kirjaa, noin yleensä, sinulla on valmiiksi valittuina odottamassa lukuvuoroa? Luetko joitakin vuorotellen?
    - Koko pino yöpöydällä ja sen vieressä. Luen lomittain rompsuja, runoja, elämänkertoja aina mielialan mukaan.

    11. Virkeänä ja vireänä; keväällä vai syksyllä?
    - Ei kasvun ihmettä voita keväällä mikään. Se herkistää aina.

    HILKKA

    VastaaPoista