NICHOLAS SPARKS
WSOY 1999, 180 sivua
Viime aikoina lukemiseni on ollut hitaanlaista kahdesta syystä. Luen aina selälläni sängyssä maaten. Toinen olkapääni on ollut kipeänä useita kuukauksia. Tästä johtuen en kärsi kovin kauan kannatella monisatasivuista kirjaa. Olen myös huomannut, että silloin tällöin jään ajattelemaan lukemaani, ja joskus ajatukset luiskahtavat kirjan innoittamana johonkin tapahtumaan vuosikymmenien taakse.
Sen jälkeen, kun kirjastoauto lakkasi käymästä pihassamme, olen käynyt harvoin kirjastossa. Yleensä käy niin, että Mirjan tuodessa kirjastosta kassillisen kirjoja valitsen niistä kiinnostavimmat. Syy siihen, että valitsin nyt Sparksin kirjan johtui puhtaasti siitä, että olkapää on ollut tavallista kipeämpi ja kirja oli selvästi pinkan ohuin.
Tämän kirjan luin ahmien. Oikeastaan hämmästelin lukemistani. Samalla kun toinen puoli aivoista seurasi tekstin tapahtumia, toinen puoli sovitteli niitä vuosikymmenten taakse kouluaikaani.
Kirjahan kertoo minä-muodossa varakkaan perheen hulivilipojasta, joka on toveripiirissä suosittu veikko ja hänen suhteestaan paikallisen seurakunnan papin hiljaiseen, toveripiirin omituisena pitämään tyttöön.
En muista ennen lukeneni Sparksin kirjoja, mutta nyt täytyy asia korjata. Ei tämä Muistojen polku mikään järisyttävä lukukokemus ole, mutta toki lukemisen arvoinen. Minulle se ainakin toi mieleen monia muistoja vuosikymmenten takaa.
NIILO
Sen jälkeen, kun kirjastoauto lakkasi käymästä pihassamme, olen käynyt harvoin kirjastossa. Yleensä käy niin, että Mirjan tuodessa kirjastosta kassillisen kirjoja valitsen niistä kiinnostavimmat. Syy siihen, että valitsin nyt Sparksin kirjan johtui puhtaasti siitä, että olkapää on ollut tavallista kipeämpi ja kirja oli selvästi pinkan ohuin.
Tämän kirjan luin ahmien. Oikeastaan hämmästelin lukemistani. Samalla kun toinen puoli aivoista seurasi tekstin tapahtumia, toinen puoli sovitteli niitä vuosikymmenten taakse kouluaikaani.
Kirjahan kertoo minä-muodossa varakkaan perheen hulivilipojasta, joka on toveripiirissä suosittu veikko ja hänen suhteestaan paikallisen seurakunnan papin hiljaiseen, toveripiirin omituisena pitämään tyttöön.
En muista ennen lukeneni Sparksin kirjoja, mutta nyt täytyy asia korjata. Ei tämä Muistojen polku mikään järisyttävä lukukokemus ole, mutta toki lukemisen arvoinen. Minulle se ainakin toi mieleen monia muistoja vuosikymmenten takaa.
NIILO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti